Lauantai 25.10.2014

Suomalainen sotilas Syyriasta: ”Pahin mahdollinen lähellä”

Luotu: 
25.7.2012 15:44
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Kuva
    Syyriassa on satakunta erilaista kapinallisryhmittymää, joilla on erilaisia aikomuksia ja tavoitteita.
|

Maanpuolustuskorkeakoulun kapteeni Olli Teirilä on huolissaan kemiallisten aseiden päätymisestä vääriin käsiin Syyriassa. Hän kuvailee tilannetta ”äärimmäisen hankalaksi”.

– Jos aseet päätyvät vaarallisiin käsiin, ne muodostavat heti uhan, Teirilä sanoo Uudelle Suomelle.

Ongelmallista Teirilän mukaan on, että Syyriassa on satakunta erilaista kapinallisryhmittymää, joilla on vähän erilaisia aikomuksia ja tavoitteita.

– Ongelmana on se, ettei kukaan tiedä keiden käsiin aseet voivat päätyä, mikä on heidän kykynsä hallita aseita ja mitkä aikomukset aseiden suhteen on.

Teirilän mukaan mahdollisuus joukkotuhoaseiden päätymisestä vääriin käsiin on olemassa.

– Kapinalliset ovat osoittaneet, että pystyvät ottamaan alueita haltuunsa, joten kyllä tässä riski on olemassa.

Pahin tilanne syntyisi Teirilän mukaan silloin, jos joukkotuhoaseet joutuisivat terroristien, esimerkiksi al-Qaidan käsiin.

”Kukaan tiedä keiden käsiin aseet voivat päätyä, mikä on heidän kykynsä hallita aseita ja mitkä aikomukset aseiden suhteen on.”

– Se olisi yksi maailmanlaajuisesti vakavimmista uhista ja se on tässä tilanteessa aika lähellä.

Syyrian oppositiojoukkoja tukevien Yhdysvaltojen ongelma Teirilän mukaan on se, että he eivät edes tiedä ketä tarkalleen pitää tukea ja miten tuki saadaan kanavoitua niin ettei se päädy vääriin käsiin.

Syyrian hallitus on ilmoittanut, että sillä on hallussaan kemiallisia aseita, mikä on huolestuttanut kansainvälistä yhteisöä. Teirilä ei pidä todennäköisenä, että Syyrian hallitus kuitenkaan käyttää kemiallisia aseitaan.

– Luulen, että Syyrian hallinnolla on tarve viestittää muulle maailmalle, että aseet ovat heidän hallussaan eikä heillä ole tarkoitus käyttää niitä.

Länsimailla ei Teirilän mukaan ole keinoja puuttua tilanteeseen ainakaan lähiaikoina. Sotilaalliseen väliintuloon on hänen mukaansa vielä ”aikalailla matkaa” ja ulkopuolisten puuttuminen rajoittuu lähinnä kapinallisten tukemiseen.

–Tilanteeseen vaikuttaa Yhdysvaltojen tulevat vaalit, mutta siellä on tietynlaista sotaväsymystä havaittavissa, joten maata ei hirveän herkästi viedä uuteen sotaan tällä hetkellä ja sama pätee Euroopan maihin.

Terilä uskoo, että vasta joukkotuhoaseiden käyttäminen saisi länsimaat puuttumaan Syyrian tilanteeseen.

– Siinä on kyllä aikamoinen poliittinen peli, että kuka uskaltaa joukkonsa sinne käskeä.

Ratkaisuna voisi Teirilän mukaan olla maan hallituksen ja kapinallisten saaminen saman neuvottelupöydän ääreen. Hän kuvailee tilannetta toivottomaksi, koska osapuolet eivät ole halukkaita neuvotteluihin.

– Ei ole mitään selkeää merkkiä tilanteen ratkeamisesta. YK:kin tuntee itsensä aika voimattomaksi tällä

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Veikko Vitikainen

Niin, Venäjä ja Kiina ovat ajamassa tilanteen Syyriassa ääretömän vaaralliseen tilanteeseen. Heidä vankkumaton tukensa Assadin hirmuhallinnolle, on täysin käsittämätön asia. Jos massamurhaajan tukeminen Venäjän ja Kiinan taholta on jotenkin villaisella painettavissa, se ei tule onnistumaan. Venäjä ja Kiina joutuvat poistumaan Syyriasta häntä koipien välissä. Ja sen jälkeen heillä ei ole asiaa Syyrian maaperälle.

Rami Ovaskainen

Hah... USA tai EU ei ole valmis ottamaan mitään vastuuta. Ja miksi ottaisikaan. Heti tullaan imperialismista tai öljyn tavoittelusta syyttämään kuten Libyä/Irak/whatever kohdalla (en tässä sano etteikö joissakin väitteissä voisi olla perääkin... vaan hyvät syyt jättää auttaminen väliin koska suuri osa on joka tapauksessa vakuuttunut ettei apuun mennä "hyvät mielessä", tekee sitten mitä tahansa).

Tilanne koominen siinä mielessä. USA-on-aina-paha -ihmiset ovat jenkkejä vastaan joka tapauksessa.... jopa siinä määrin että Kiina (ihmisoikeudet.. mitä ne on?) tai Venäjä (putinlandia forever) ovat parempia vaihtoehtoja.

Hyviä vaihtoehtoja... onko niitä. Pah.