Torstai 20.11.2014

Yle: Martti Ahtisaarella pieni toive: ”Menisi jonnekin muualle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.8.2012 08:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Presidentti Martti Ahtisaari.
|

Syyrian sisällissodan taisteluissa on kuollut viime päivinä jo useita satoja ihmisiä. Siviilien tilanne Aleppossa jatkui kurjana ympärillä riehuvien taisteluiden vuoksi.

Samaan aikaan kansainvälinen yhteisö jatkoi diplomaattisen ratkaisun etsimistä YK:ssa ja sen ulkopuolella. YK:n Syyria-ponnistelut ovat tällä hetkellä vailla johtajaa, sillä erityislähettiläs Kofi Annan löi hanskat tiskiin viime viikolla.

Eilen presidentti Martti Ahtisaari sanoi Ylelle, ettei ole kiinnostunut rauhanvälitystehtävistä Syyriassa. Hän toivoi, että tehtävä ”menisi jonnekin muualle”.

Ahtisaari on ollut edelleen mukana spekulaatioissa, kuka Syyria-asiaa ryhtyy hoitamaan. Annanin seuraaja on päätettävä pian.

Ylen haastattelussa Ahtisaari myös ihmetteli, miksi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ylenkatsoivat talvella Venäjän vihjeitä siitä, että se voisi antaa periksi tuestaan presidentti Bashar al-Assadille.

Ahtisaaren mukaan Venäjä oli aiemmin valmis painostamaan Assadia. Nyt Venäjä on kaatanut jo kolme kertaa turvallisuusneuvostossa tiukat päätöslauselmat Syyrian painostamiseksi rauhaan.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Richard Jarnefelt

Ahtisaaren megaorganisaatio saa rahaa - myös Suomen valtiolta eli veronmaksajilta - juuri näihin rauhanvälitystarkoituksiin. Vaikka tehtävä onkin äärimmäisen vaikea, luulisi sen herättävän edes kiinnostusta torjunnan sijaan. Vai onko Ahtisaarikin vain marionetti, joka ei oikeasti puolusta rauhaa, vaan tekee ylempien tahdon mukaan, ja tässä tapauksessa rauha olisi epäedullinen Yhdysvalloille ja sen liittolaisille, joten rauhaa ei sovi edes yrittää.

Ahtisaaren puolueettomuus uupuu myös kotimaiselta maaperältä. Vain täysi valehtelija tai lahjuksia ottanut voi pitää pakkoruotsia ja valhekaksikielisyyttä hyvänä juttuna. Tälläkö perustalla rauhoja maailmallakin tehdään, eli yli 90% kansasta alistetaan alle 5%:n tahtoon? Tuleepa pitäviä rauhoja...

Veikko Vitikainen

Jos olisin Ahtisaari, en missään tapauksessa suostuisi tuohon tehtävään. Hän joutuisi tämänhetkisen maailmanpolitiikan keskipisteeseen. Eli hän joutuisi sovittelemaan tämän hetken maailman vaarallisinta tilannetta. Vastapuolina olisi Itä ja Läsi, Venäjä ja Kiina Syyrian ja Iranin tukijoina, vastaan USA ja muu länsimaailma Israel mukaan lukien.
Täysin mahdoton tehtävä kenellekkään pätevimmällekkään sovittelijalle.
Ahtisaaren ikä huomioonottaen, se olisi hänelle ylivoimainen tehtävä.