Eilen iltapäivällä sattuneet voimakkkaat maanjäristykset ovat surmanneet ainakin 250 ihmistä Iranissa, BBC kertoo.
Richterin asteikolla voimakkuudeltaan 6,4 ja 6,3 olleet järistykset iskivät lähelle Tabrizin ja Aharin kaupunkeja.
The Guardianin mukaan kuusikymmentä alueella sijaitsevaa kylää on kärsinyt vakavia vaurioita.
-Tämä kylä on joukkohauta, Baje Bajn kylässä asuva Alireza Haidaree kuvaili BBC:n mukaan.
Maanjäristyksissä on lisäksi loukkaantunut yli 2000 ihmistä ja sen kuolonuhrien määrän pelätään nousevan. Voimakkaat jälkijäristykset ovat vaikeuttaneet pelastustoimia.
Järistykset ajoivat ihmiset pois kodeistaan ja tuhannet viettivät yönsä ulkosalle kyhätyissä hätäsuojissa.


Kommentit
HAARP?
Noniin ja sitä foliopipoa taas vähän löysemmälle.
Kyseessä oli maanjäristys, eikä mikään HAARP.
Nyt ihan oikeasti.
Tuskin HAARP joka kerta, todennäköisin syy on tietysti suomalaisten lihaasyövien heteromiesten aiheuttamassa ilmastonmuutoksessa. Kuten minkä tahansa ongelman syy.