Sunnuntai 19.5.2013

Romneyn paha virhe – Obama pääsi iskemään

Luotu: 
19.9.2012 08:03
  • Kuva: EPA / All over Press
    Kuva
    Yhdysvaltain presidentti Barack Obama katsoo edustavansa koko kansaa.
|

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pääsi tiistaina näpäyttämään vastaehdokastaan, republikaanien Mitt Romneyta kohun nostattaneesta salavideosta. BBC:n mukaan Obama totesi tv-juontaja David Lettermanin haastattelussa, että Romney oli väärässä kuvatessaan puolta Yhdysvaltain kansasta ”uhreiksi” ja valtion eläteiksi.

–Yksi asia, jonka olen oppinut presidenttinä on se, että edustat koko maata, kuului Obaman yllätyksetön vastaus Romneylle.

Mitt Romney teilaa presidentti Barack Obaman kannattajat valtion eläteiksi salaa yksityistilaisuudessa kuvatulla videolla, joka tuotiin julkisuuteen Yhdysvalloissa maanantaina.

–47 prosenttia ihmisistä äänestää presidenttiä [Obamaa] joka tapauksessa, Romney sanoo.

–Nuo 47 prosenttia, jotka äänestävät häntä, ovat riippuvaisia hallituksesta ja uskovat olevansa uhreja. He uskovat, että hallituksella on valvollisuus elättää heitä, Romney sanoo videolla viitaten ihmisiin, jotka eivät joudu maksamaan valtion tuloveroa Yhdysvalloissa.

Paljastusvideota on arvioitu jopa tuhoavan Romneyn presidentinvaalikampanjan. Lue lisää täältä.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jouni Halonen

Onko Suomi, tuo kuuliainen EU:n provinssi, myös USA:n alusmaa, kun heidän pressanvaalinsa saa niin suuren huomion täkäläisessä vallan vahtikoirassa. Eikö piski ole vielä havainnut, että sillä ei ole mitään merkitystä etenkään Suomi-provnssille, kuka USA:n pressana kulloinkin keekoilee, koska hän joutuu tottelemaan maan todellisia valtiaita eli bankstereita?

Mika Virtanen

Mahtavaa tämä teatteri mitä suomalainen media Yhdysvaltojen presidentinvaaleista nyt esittää, kun Ron Paul on laittomin keinoin pullautetu pois kisasta. Aivan niin kuin olisi käynnissä nyt suuretkin skabat, kun Romney & Obama ovat vastakkain.

Todellisuudessa miehillä ei ole mitään poliittisia näkemyseroja. Amerikan juutalaisyhteisö voitti jo vaalit. Vaalien voittaminen ei ole juutalaisyhteisölle vaikeaa, koska he omistavat mediat ja suuret pankit.

Niin kauan kuin ihmiset sinisilmäisessä uskossaan kieltäytyvät tutkimasta juutalaisten roolia tässä maailmassa, niin nämä ongelmat tulevat pahenemaan.

Karl Fransen

Mitä kiihkeämpi ”taistelu” sitä vähäisemmätkin ”virheet” vedetään päivänvaloon. Voittaa kamppailu on tärkeämpi kuin tapa millä voitto saavutetaan, eikä sitä voi muuttaa. Voittaminen on tärkeämpi kuin mikään muu ja laittamalla hiukan sekaan ”Armstrongia” antaa parhaan mahdollisen tuloksen - muuten ”paremmasta”.