Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Obaman elvytystoimista hurjat velat

Obaman elvytystoimista hurjat velat
Julkaistu: 20.3.2009 20:09
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Presidentti Barack Obaman suunniteleman budjetin arvioidaan aiheuttavan vuosittain noin yhden biljoonan, eli 1 000 miljardin dollarin budjettivajeen seuraavan kymmenen vuoden ajan, kertoo uutistoimisto AP. Tämä ylittää Valkoisen talon viime kuussa tekemän arvion.

USA:n kongressin budjettiviraston laskelmien mukaan Obaman taloussuunnitelmat aiheuttavat yhteensä 9,3 biljoonan dollarin vajeen vuosina 2010-2019. Ekonomistien laskelmien mukaan budjettivaje olisi vuosikymmenen lopulla yli viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Demokraattisen puolueen johdossa ei ole osattu odottaa näin karmeita lukuja. Ne uhkaavat Obaman suunnitelmia uudistaa terveydenhuoltoa ja koulusta. Presidenttiä luvut eivät huolestuta.

- Emme aio leikata investointeja, jotka johtavat oikeaan kasvuun ja vaurauteen pitkällä tähtäimellä, Obama sanoo.

Valkoisen talon viime kuussa tekemän talousarvion mukaan budjettivaje jäisi 2,3 biljoonaa pienemmäksi seuraavan vuosikymmene aikana.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Barack Obama
Paikat: Yhdysvallat
 
 
 
 

Helppo Nakki

Punikit ottaa aina velkaa kun talous sakkaa ja veronmaksajat maksaa. Ei tule mieleen keventää julkishallintoa tai byrokratiaa koska nämä tarvitsevat nuo asemat ja suojatyöpaikat omiensa vuoksi tulevaa reaalisosialismia varten. Onko Kuuba seuraava Yhdysvaltojen osavaltio? Tuleeko Castrosta Yhdysvaltain seuraava ulkoministeri?

Hulluja nuo amerikkalaiset

$9 300 miljardia on $30 000 jokaista amerikkalaista kohti. Kun pohjalla on jo saman verran velkaa, niin se tekee yhteensä $60 000.

Suomen valtiolla on velkaa 10 000 € per kansalainen.

Amerikasta on tullut hetkessä maailman sosialistisimpiin kuuluva valtio. Suomikin näyttää sen rinnalta vasemmiston mieliksi ultrakapitalistiselta.

sosialistinen?

Ja millähän tavalla valtion velka liittyy sosialismiin? Valtion velka kuvaa ennemminkin sitä, että kongressin hyväksymiä valtion menoja ei haluta kattaa verotuksella, vaan ne katetaan lainanotolla.

Per kapita velan määrällä ei ole myöskään sinällään mitään merkitystä, ellei samalla selvitetä mikä osa on ulkomaista lainaa. Kotimainen valtion velka on nimittäin kansalaisten saatavaa valtiolta, ja niin kauan kuin vakuudet on kunnossa, tämä voi olla hyväkin sijoitus. Ja riippumatta siitä onko sijoitus hyvä vai huono, tämä on kapitalismiin kuuluva talouden ominaisuus.

Ulkomainen velka on sitten huonompi juttu, koska korkorahaa valuu silloin omasta kansantaloudesta ulos.

Velka ja sen kohde

Kauniin sotkun Bushin hallinto jätti jälkeensä. Eipä tuo valkaantumisvauhti toisaalta radikaalista Bushin ajoista lopulta muutu, Bushin aikana rahat on vain kaadettu suoraan sodankäyntiin eli aseteollisuudelle. Obaman kohteissa nyt on melkoisesti järkeä siihen verrattuna.

Ja mitä tulee "sosialismin" asteeseen, niin kyllähän Bushin hallinto kasvatti liittovaltion menoja rajusti. Mutta kohteet olivat tosiaan mielenkiintoisia.

Jos

Jos elvytysrahalla rakennettaisiin jotakin hyödyllistä, josta olisi hyvin pitkäaikaista hyötyä, kuten hyvin runsaasti uutta ydinvoimaa, niin se elvytys voisi olla hyödyllistä.

Jenkeillä tulee kiire

Jenkeillä tulee kiire rakentaa jo pelkästää korvaavaa ydinvoimaa vanhentuneiden reaktorien tilalle.Maassa on 103 reaktoria joista uusinkin on 70 luvun puolenvälin tietämiltä.

Kukahan lainaa moisia summia

Mielettömistä summista puhuvat.Ovatko nekin jotain "aaverahaa" jota ei edes ole olemassa?

Infra

Jenkeissähän perusinfrastruktuuri (tiet, sillat, sähköverkot, viemärit, vesi) ovat päässeet todella pahasti rapistumaan. Niin korjaamien kerralla tulee kalliiksi.

Ahneuden loppu

Kuvaava ote elokuvasta Devil's Advocate:-

http://meizo.com/media/home/blitzer/eddie_barzoon

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely