Georgian maakunnassa Etelä-Ossetiassa eilen kaapatut Ety-järjestön tarkkailijat on vapautettu, kertoo BBC. Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestö kertoi, että Etelä-Ossetian separatistit kaappasivat eilen yhden turkkilaisen ja yhden unkarilaisen tulitaukoa tarkkailleen henkilön.
Etyjin puheenjohtaja, Kreikan ulkoministeri Dora Bakoyannis tuomitsi kaappauksen täysin.
Etelä-Ossetian johtaja kertoi, että henkilöt otettiin kiinni, sillä he olivat ”ylittäneet laittomasti Georgian ja Etelä-Ossetian välisen rajan”.
Viime elokuussa käydyn Venäjän ja Georgian lyhyen sodan jälkeen Venäjä tunnusti sekä Abhasian että Etelä-Ossetian itsenäisyyden. Länsimaat tuomitsivat Venäjän tunnustukset.
Paikat:

Kommentit
Lisätietoa
Venäjä miehittää laittomasti Georgian kansainvälisesti tunnustettuja alueita Abhasiaa, ns. Etelä-Ossetiaa ja Akhalgoria.
Venäjä on asettanut miehittämiinsä Abhasiaan ja ns. Etelä-Ossetiaan nukkehallitukset aivan kuten Talvisodan aikana Suomelle suomalaisen maanpetturin Otto-Wille Kuusisen "johtaman" nukkehallituksen.
Venäjä estää ETYJin ja EUn tarkkailijoita tarkkailemasta tilannetta ns. Etelä-Ossetiassa ja järjestää jatkuvasti tällaisia provokaatioita.
Imperialistinen Venäjä on potkittava ulos ETYJistä ja Euroopan Neuvostosta.
Ja taas
Ja taas se posetiivi soi. Taidat oikein rakastaa sen ääntä ja todella syvästi usko sen sanomaan. Vaihda välillä säveltä ja perusta totuus muuhun kuin omaan kotisivuusi. Se aikankin toisi sinulle edes vähän uskottavuutta. Muuten kommennttiisi siitä, että kotisivuillasi on enemmän aineistoa ja lähdeviittetiä mitä tarvitaan väitöskirjaan, totean, ettei se aineisto voi olla milipiteisiin pohjautuva sekä ettei määrä vaan laatu ja luotettavuus ratkaisevat. Tuskin yksikään korkeakoulu hyväksyy kotisivuasi riittäväksi ja luotettavaksi lähdeaineistoksi. Muutenhan olisit jo varmasti Tohtorin arvon hankkinut.
Kokeile välillä BBC:n, AP:n, CNN:n ja vaikkapa AlJazeeran lähteitä. Ovat kaikki objektiivisempia kuin Juhani Putkisen tietotoimisto. Tai mene ja vapauta väkivalloin otetut maat. Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu, todelliset teot ovat sitten jotakin aivan muuta.
Kuka sinua muuten estää potkimsata Venäjää ulos kansainvälisistä järjestöistä? Vie asiasi asianmukaisesti ko. tahojen johtoelimiin, vakuuta ne erottamisen perusteista ja hoida homma. Tätä muistaakseni sanotaan jonkinlaiseksi "kansalaisaktivismiksi".
No, ei kai taaskaan saada vastaukseksi kuin Juhani Putkisen vikinää tarkoista lähteistä ja asiayhteyksistä. Kunhan edes kerran teet sen itse yleisesti hyväksyttyihin ja luotettavaan lähteeseen perustuen, niin sitten voidaan päästä johonkin.