Uusi Suomi / Ulkomaat Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Influenssalääke voi altistaa itsemurhalle

Influenssalääke voi altistaa itsemurhalle
Julkaistu: 25.11.2007 9:31
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva

Tamiflu-lääkkeen mahdolliset haittavaikutukset puhuttavat Yhdysvalloissa ja Japanissa

Kuva: EPA / All Over Press

Tamiflu-lääkkeen mahdolliset haittavaikutukset puhuttavat Yhdysvalloissa ja Japanissa

Yhdysvaltain terveysviranomaiset epäilevät Suomessakin käytössä olevan influenssalääkkeen altistavan mielenterveyshäiriöille. Tamiflu-lääkkeen käyttäjillä on havaittu tutkimuksissa hourimista, hallusinaatioita ja itsetuhoisuutta, kertoo Yle.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset tutkivat parhaillaan satoja influessalääkkeen käyttöön liittyviä käytöshäiriötapauksia. Myös Relenza-nimisen lääkken epäillään aiheuttavan samanlaisia ongelmia. Lääkkeiden pakkauksiin suositellaan varoitustekstejä kertomaan mahdollisista haittavaikutuksista.

Tamiflun aiheuttamat mielenterveysongelmat ovat saaneet laajaa huomiota myös Japanissa. Maassa on aloitettu tutkimukset Tamiflu-lääkkeen ja itsemurhien välisestä yhteydestä kahden lääkettä käyttäneen teini-ikäisen japanilaisnuoren tehtyä itsemurhan.

Tamifluta valmistavan sveitsiläisen Roche-yhtiön edustaja sanoo BBC:n haastattelussa, että raportoidut mielenterveysongelmat eivät tutkimuksien mukaan johdu lääkkeestä. Yhtiön mukaan myös influenssa itsessään voi aiheuttaa mielenterveysoireita. Asiantuntijat eivät toistaiseksi ole pystyneet osoittamaan suoraa yhteyttä lääkkeen ja oireiden välillä.

Tamiflu on toistaiseksi ainoa lääke, jonka on havaittu ehkäisevän ja parantavan ihmiselle vaarallista lintuinfluenssaa. Lääkettä on varattu mahdollisen maailmanlaajuisen lintuinfluenssaepidemian varalle ympäri maailmaa. Suomeen lääkettä on ostettu varastoon 1,3 miljoonaa annosta.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

- "Asiantuntijat eivät

-
"Asiantuntijat eivät toistaiseksi ole pystyneet..."

Lienevät YK Moonilaisia synteesiasiantuntijoita? Niiden elämän tarkoitus on tuhota kaikki Rotschild-johtolangat... Kts.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/4966-tuore-ilmast... www.junkscience.com

Tarkoittaako arvoisa

Tarkoittaako arvoisa Vastavirtanen, että Pekka-Eric Auvinen ei ollutkaan hullu, vaan että hänellä oli vain paha nuha?

http://tottatosiaan.blogspot.com

- En tarkoita mitään, lue

-
En tarkoita mitään, lue faktat josko kykenet: Zoloftilla oppii lentämään.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/6618-rahoittajan-l...

¤vastavirtanen

alko on pahin

Puolet itsemurhan tehneistä on alkoholin vaikutuksen alaisia ainakin Suomessa. Eli on ihan puppua väittää jonkin lääkeaineen aiheuttavan itsemurhia, sillä alkoholin vaikutus on kuitenkin mukana. Tyypillistä vainoharhaisuuden lietsontaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely