Kymmenen yli 60-vuotiasta SAS:n lentäjää haastavat työnantajansa oikeuteen ikäsyrjinnästä, kertoo di.se Aftenpostenia lainaten. Lentäjät sanottiin irti, kun yhtiö vähensi työvoimaa. Juttu menee oikeuteen kesäkuun lopulla.
Työoikeuteen erikoistunut asianajaja Jon Gisele sanoo, että yksikään alle 60-vuotias lentäjä ei saanut lähtöpasseja viimevuotisissa väenvähennyksissä Norjassa ja Ruotsissa. Lähtijöiksi valittiin 60–63-vuotiaita lentäjiä. Lentäjät jäivät aiemmin eläkkeelle 60-vuotiaina, mutta vuonna 2005 heidän eläkeikänsä lykättiin 65 vuoteen.
SAS:n asianajaja Tron Dahlheim kieltää, että irtisanomisissa olisi kyse iästä.
– SAS:n eläkejärjestys on sellainen, että 60-vuotiaana voi saada täyden – ja erittäin hyvän – eläkkeen. Meistä oli asiallista valita ne, jotka voivat saada hyvät eläkkeet, eikä nuorempia lentäjiä, joita saattaa uhata työttömiksi jääminen, hän sanoo.
