Nokia Siemens Networks pahoittelee joutuneensa Iranin sensuurikohun keskiöön. Verkko-Nokian viestintäpäällikkö Riitta Mård kertoo Uudelle Suomelle, että kaikissa mobiiliverkoissa on niin sanottu lawful intercept -ominaisuus.
- Se tarkoittaa, että viranomaiset voivat lakien tiukasti säätämällä tavalla seurata verkkoa rikosten ehkäisemiseksi, esimerkiksi kuunnella puheluita, Mård sanoo.
Nokia Siemens on toimittanut Iranin valtion teleyhtiölle viime vuonna laitteita, joihin on kuulunut lisäksi "monitorointikeskus" (monitoring center).
- Monitoring center on pieni lisäominaisuus, joka liittyy pikemminkin arkistointijärjestelmään, Mård kertoo.
Nokia Siemens sanoo julkistamassaan lausunnossa, että yhtiö ei ole toimittanut Iraniin nettisensuuri- tai nettisuodatusjärjestelmää. Mård korostaa, että Nokia Siemens on jo myynyt pois sen liiketoimintansa, joka liittyi monitorointikeskuksiin.
Nokia Siemens ei luonnollisesti ole voinut viime vuonna laitteita Iraniin toimittaessaan tietää, että maa sensuroisi nettiliikennettä nyt mellakoiden aikana. Mård myös muistuttaa, että mitään kauppaboikottia Iraniin ei ole päällä.
- Ajattelemme niin, että televerkot mahdollistavat ihmisille myös hyviä asioita - sen, että he voivat kommunikoida, Mård sanoo.

Kommentit
Käteni ovat puhtaat kuin kirurgilla.
"Nokia Siemens ei luonnollisesti ole voinut viime vuonna laitteita Iraniin toimittaessaan tietää, että maa sensuroisi nettiliikennettä nyt mellakoiden aikana."
Pontius Pilatus on puhunut!
"Mård korostaa, että Nokia
"Mård korostaa, että Nokia Siemens on jo myynyt pois sen liiketoimintansa, joka liittyi monitorointikeskuksiin."
Tuohan on kuin sanoisi että keksimme atomipommin mutta myimme koko tekniikan jo pois eniten tarjoavalle. Have a nice day.
so?
Ja mitäs tosta? Ei Iran tee mitään mitä esim Länsi-Euroopan valtiot ei tee.
Totta, vaalivilppi onkin
Totta, vaalivilppi onkin yleistä esimerkiksi Hollannissa, ja papiston ylivaltahan se Länsi-Euroopassa vasta valtava onkin.
Suomi tuomitsee, mutta...
tuomitseeko Suomi myös rikoksen valmistelun?
Iranin nykyhallinnon toimintatavat eroavat jossain määrin EU-maiden tavasta kohdella kansalaisiaan. Vaalituloksia ei manipuloida äänestyksen jälkeen eikä EU:n alueella mielenosoittajia surmata samassa mittakaavassa kuin Teheranissa. Korkean teknologian toimittaminen hallituksille, jotka väärentävät vaalituloksia ja murhaavat kansalaisiaan vaikuttaisi ensilukemalta olevan ristiriidassa Nokian Siemensin verkkosivuilta löytyvien eettisiä arvoja koskevien linjausten kanssa.
http://www.nokiasiemensnetworks.com/global/AboutUs/Corporate+responsibil...
Nokia Siemensin Lausunto:
http://www.nokiasiemensnetworks.com/global/Press/Press+releases/news-arc...
Iranin hallinnon toimintamallit oppositiota kohtaan olivat tiedossa jo kauppoja tehtäessä ja kuvattu teknologia on osaavien tekijöiden muokattavissa sellaiseksi että “rajattu” muuttuukin “rajattomaksi”. Lausunto ei siis ole pitävä eikä poista Nokia Siemensin vastuuta asiassa.
Teheranin tapahtumia ei myöskään kannata tarkastella yksipuolisesti totalitaarisen hallinnon väkivaltana kansan enemmistöä vastaan, vaan myös kansainvälisen korkean teknologian yrityksen myynninedistämishankkeena. Nyt sekä Iranin hallinnolle että NMS:lle, tarjoutuu tilaisuus ko. teknologian testaamiseen ja toimivuuden todentamiseen todellisissa olosuhteissa, mikä on edellytys sen onnistuneelle markkinoinnille myös muille oppositiota väkivaltaisesti vainoaville hallinnoille. Lopuksi voikin miettiä minkälaisia haasteita tämänlainen kauppa paljastuttuaan asettaa Suomen kansainvälistä imagoa edistävälle brändi –työryhmälle. Vai onko alla olevista artikkeleista välittyvä kuva juuri se kuva mitä halutaan tuoda esille:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/8112550.stm
http://www.nytimes.com/2009/06/23/world/middleeast/23censor.html?hp
http://iran.whyweprotest.net/news-current-events/506-nokia-siemens-disco...
myös muualla
niin ja jokaisessa kännykässä o ollut jo iät ajat piilotettuna chippi jonka avulla paikkasi voidaan selvittää.
Puhelin voiaan komentaa toimimaan mikrofoninan vaikka siitä olisi virrat katkaistua, ainoastaan akun poisto estää tämn.
Alkaako isoveliyhteiskunta pelottaa.. tervetuloa nykypäivään :-D
Iranin verkkovalvonta todennäköisesti löysempää kuin FRA:n
Meiltä löytyy verkko-Iran naapurista. Minustakin oli aivan oikein, että IBM toimitti Saksalle vuoteen 1941 mennessä hyvinvointiyhteiskunnan logistiikkaa varten reikäkorttitietokoneita.
Vapaakauppa (kansallis)sosialisten ja valtiokapitalististen maiden kanssa on ihmiskunnan siunaus ja toivo.