Sunnuntai 27.5.2012

”Nämä ovat kuin tekstareita avaruusolennoilta” – katso

Luotu: 
29.6.2009 12:59

Krasnodarissa Etelä-Venäjällä ihmetellään outoja peltokuvioita. Asiasta on noussut kohu alueella, kertoo Russia Today.

Ketään ei ole nähty pelloilla, jotka sijaitsevat vilkkaasti liikennöidyn maantien vierellä. Ihmiset matkustavat nyt ihmettelemään kuvioita ja valokuvaavat niitä.

Ufologit selvittävät Russia Todayn videojutussa kuvioiden lähdettä ja odottavat yöllä pellolla avaruusolioiden saapumista.

- Peltokuviot ovat kuin tekstiviestejä, joiden merkitys meidän pitää selvittää, sanoo ufoharrastaja Vadim Tshernobrov Russia Todaylle.

Katso video peltokuvioista tästä.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pekka Siikala

Tätä samaa kokeileivat brittiläiset vuosia sitten, aiheuttaen melkoisen kohun ennen käryämistään.

Arvelisin edistyksellisten ufolentäjien kyllä hallitsevan aivan normaalitkin tekstiviestit, joten tuskin heidän (jos heitä olisi) tarvitsisi käyttää näin tolkuttoman vahnanaikaista menetelmää.

Aika kohun herätti aikanaan sekin, kun venäläiset porasivat syvää reikää maan uumeniin, ja joku heitti herjan että olivat osuneet helvettiin ja kuulleet kadotettujen valituksia. Amerikkaa myöten jotkut ottivat homman täydestä.

Vieras

kun aina vaan löytyy jotain ihmeellisiä kuvioita tai nähdään valoja. Eikä koskaan jää mitään vihreitä miehii edes kuviin. Joskus käynny kyllä mielessä, että jonkun valtion asetekniikan kehittelijät pitää meitä pilkkanaan käyttämällä jotain salaista tekniikkaa noiden tekemiseen. Ainakin saavat testattua kuinka vaikea niiden jäljille on päästä. Ehkä nyt ei sentään satelliitista asti...

Reiska

" Me olemme avaruusolijoita kaikki, ihan jokainen. "

Kyllä, kun oikein mulkosilmiin katsotaan. Käsittämättömän alkeellisia ja tietämättömiä sapiens sapiensit tosin ovat, monesti silti niin kovin hupaisia.