Uusi Suomi / Ulkomaat Tiistai 9.2.10 Aseta US kotisivuksi

Vähän perspektiiviä: Näin ”vaarallinen” on sikainfluenssa

Vähän perspektiiviä: Näin ”vaarallinen” on sikainfluenssa
Julkaistu: 13.7.2009
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press

Sikainfluenssa on näkynyt Meksikossa alkukesästä väljinä katuina ja tyhjentyneinä ravintoloina, mutta meksikolaiset ovat kyllästyneet aiheesta puhumiseen.

Paikallisten mielestä kohu oli rankasti ylimitoitettu, ja osa uskoo sen olevan vallanpitäjien yritys siirtää mediahuomio pois omista puuhistaan. Kyselytutkimuksen mukaan 45 prosenttia meksikolaisista uskoo, että viranomaiset salaavat tietoa.

Jotain perspektiiviä sikainfluenssan vaarallisuudesta saa, kun katsotaan tilastoja. Sikainfluenssaan on kuollut Meksikossa 121 ja maailmanlaajuisesti 440 ihmistä. Tartunnan on WHO:n mukaan saanut yhteensä lähes 100 000 ihmistä, Suomessa tartuntoja on yli 100.

Esimerkiksi huumekauppaan liittyvissä väkivaltaisuuksissa tapettiin Meksikossa 5300 ihmistä viime vuonna.

Yhdysvalloissa sikainfluenssa on vaatinut 210 uhria. Yhdysvaltain terveysministeriön mukaan tavalliseen influenssaan kuolee Yhdysvalloissa vuosittain 36 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 250 000–500 000 ihmistä.

WHO:n mukaan tupakoinnista johtuviin sairauksiin kuolee päivittäin 14 000 ihmistä.

Suomessa alkoholiperäisiin sairauksiin ja myrkytyksiin kuolee Tilastokeskuksen mukaan vuosittain noin 1800 ihmistä.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Meksiko
 
 
 

20-30 miljoonaa kuolee pelkästään Japanissa, jos...

In a recent conference call to the US, a medical specialist monitoring the H1N1 virus in Japan said it had been suggested that if the virus mutated with H5N5, the combination could kill about 20 to 30 million Japanese.

http://www.thedaily.com.au/news/2009/jun/27/swine-...

Herääkö suhteellisuus vihdoin?

Ketään ei ole kiinnostanut vuodesta toiseen jatkuva 4300 kuollutta lasta JOKA PÄIVÄ likaisen veden bakteereihin ja viruksiin - ehkä silmät nyt aukeavat...

Alusta asti mulle oli

Alusta asti mulle oli selkeetä että koko kohu on täyttä bullscheissee ja nauratti miten media loi kuvaa kuin kyseessä olisi 100 metrinen Hitlerin reinkarnaatio mukanaan miljardipäinen natsizombien armeija. Media on nykyään lähinnä läppä.

Eikös lintuifluenssan

Eikös lintuifluenssan ollessa "uusi juttu" uutisoitu, että n. 150 miljoonaa ihmistä saattaa kuolla siihen maailmanlaajuisesti. Ei olla ihan noissa numeroissa vielä.
Ollaanko päästy edes yli sadanviidenkymmenen?

Etuoikeus

Olisi etuoikeus kuolla sikainfluenssaan.Niin harvinaista se on.Pitkään muistettaisiin henkilönä,joka " kuoli sikainfluenssaan."

Se parhaiten nauraa, joka viimeeksi...

Vähätelkää vaan nyt, mutta katsellaan vaikka vuoden päästä mikä on tilanne, kunhan H1N1:n toinen ja kolmaskin aalto ovat pyyhkäisseet maapallon yli.

Koko pandemia on vasta alkuvaiheessaan, ja kyllä tässä uhreja tulee kasautumaan vielä huomattavasti lisää.

Seuraavalla kerralla ei

Seuraavalla kerralla ei naurata, kun tämäkään "ylimitoitettu" kohu ja nykylääketiede ei leviämistä pystynyt estämään. Virusten aiheuttamaa tuhoa ei ennalta pystytä määrittämään, joten parempi on valmistautua aina pahimpaan.

H1N1 on jo ohittanut lottovoitot

Suomessa sairastuu pienemmällä aikavälillä joku H1N1:een kuin syntyy loton täysosuman voittajia /kk.

Tule tosiaan huolestua, jos taas syntyy jokin tappajamutaatio.

Olen juuri parantunut...

kyseisestä viruksesta Bangkokissa. Oireet minulla kesti kolme päivää, joista yhtenä kuume nousi yli 39 asteen. Olo oli tietysti melko huono, mutta ei mitenkään normaalia influenssaa kummempi.

Paskamaisen taudista teki se, että käytössäni ei ollut internetiä, enkä oikein tiennyt mistä oli kyse. Veikkaan, että todellinen luku on huomattavasti suurempi kuin mitä WHO ilmoittaa. Veikkaisin myös, että yli valtaosa maailman väestöstä ei hakeudu sairaalaan tälläisen flunssan takia, itsekin menin sairaalaan lähinnä median luoman hypen takia. Nyt syön melko kalliita Oseltamivir, ym lääkkeitä. Hyvää businestahan tämä on monille!

Ebola+flunssa

Miettikääpä, mitä tapahtuu sitten, kun tappajapöpö-Ebolan tappavuus ja possu-nuhan tarttuvuus yhdistyy toisiinsa. Voisi syksyllä manattu asuntojen hintojen pudotuskin viimein realisoitua.

Sikainfluenssa-epidemia pitää suhteuttaa..

paljon vaarallisemman tavallisen influenssan lisäksi myös siihen, että tiettävästi kaikilla ihmisillä on taipumus kuolla.

Ja se lintuinfluenssa

Tiedemaailma tekee vahinkoa rummuttamalla milloin mistäkin epidemiasta ja pandemian mahdollisuudesta, ja niihin uutisiin media tarttuu hanakasti maailmanlaajuisesti.
Suomessakin valtakunnan päämediat uutisoivat näyttävästi lintuinfluenssasta ja sitten sikainfluenssasta kuin jostain järisyttävästä epidemiasta, vaikka influenssat ovat kiertäneet maapalloa vuosittain aina ja tulevat kiertämään.
Nyt niille on keksitty vain nimet, kuin hurrikaaneille ikään. Hyvä revittää yksilöityjä otsikoita.

Epidemiauutisointi on jo nyt kokenut inflaation, ja kun aikanaan ilmestyy todellinen pandemia, maailmalla voidaan suhtautua siihen täysin välinpitämättömästi - "taas samaa mediahömppää, kuten ennenkin."

Mikä elikko on syypää ensi vuonna? Kissa, koira, vai nauta?

Niinpä niin

En ole tarkkoja tilastoja noista muista kuolemansyistä tutkinut, mutta jo tästä sikainfluenssakohun alusta alkaen - ja aikaisemmin lintuinfluenssasta myös - olen sanonut että ihan turhaa kohkaamista ottaen huomioon että kuolleiden määrät ovat todella olemattoman pieniä melkein mihin tahansa muuhun vähänkään yleisempään syyhyn verraten, vaikka mediakohu on ainakin kymmenkertainen.

Onhan tämäkin toki vakava asia koska potentiaalia on suuriinkin kuolleisuuksiin, mutta kyllä media on paisutellut asiaa ihan liikaa. Kyllähän toisaalta ymmärtää että jostainhan sitä on otsikoita otettava ja leipänsä tienattava, mutta turhan hysterian lietsominen ei ole ikinä hyvä juttu.

Rinnastukset toisaalta OK

Mutta toisaalta tieto siitä miksi kuolleissa on myös perusterveitä eri ikäisiä on milenkiintoinen, osin pelottavakin. Vai ovatko ko. tapaukset olleet perusterveitä? Sama pätee "tavalliseenkin" influenssaan. Luulisi olevan jo riittävästi relevanttia tietoa tästä seikasta.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä.
Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.
Ilman kirjautumista kommentti menee tarkastusjonoon, ja sen julkaisussa voi kestää.

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <ul> <ol> <li> <p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
ILMOITUS

Yritysblogi

 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 
 

Kysely

 
 

Uusi Suomi Facebookissa