Sunnuntai 27.5.2012

Guantanamo-vanki halutaan Suomeen

Luotu: 
23.7.2009 07:42
  • Kuva: EPA / All Over Press

Vankien ihmisoikeuksia puolustava Reprieve-järjestö toivoo Guantanamo Bayssa vangittuna olevalle somalimiehelle asuinpaikkaa Suomesta. Asiasta kertovat Turun Sanomat ja Keskisuomalainen.

Järjestö pitää Suomea sopivimpana asuinpaikkana, koska kesäkuusta 2007 vangittuna olleen miehen kolme siskoa asuvat jo täällä.

Reprieven mukaan vuonna 1970 syntynyt mies on ollut Somaliassa poliittinen aktivisti, mutta hänellä ei ole yhteyksiä islamilaisiin terroristijärjestöihin. Häntä ei ole vankeutensa aikana syytetty tai tuomittu mistään.

Reprieven juristi uskoo, että mies pärjäisi Suomessa hyvin, sillä hän on englannin kielen opettaja.

USA:n presidentti Barack Obama on luvannut sulkea Guantanamon vankileirin tammikuuhun mennessä. Vankien oikeudenkäynnit ja vapauttamiset ovat kuitenkin sujuneet hitaasti.

Suomi tukee Guantanamon sulkemista muiden EU-maiden tavoin, mutta vankien vastaanottamisesta ei ole tehty päätöksiä.
Vangin tie Suomeen kulkisi helpoiten YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta. Sen avulla hän saattaisi päästä Suomeen niin sanottuna kiintiöpakolaisena.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Ei missään nimessä.

En halua osallistua tämänkin rikastuttajan ylläpidon kustannuksiin verorahoillani. Siskotkin voi lähettää takaisin Somaliaan lomailemaan pysyvästi.

T: Veronmaksaja

hmmmmmmmmmmmmm

omituine otsikko ilmestyy taas jostain tyhjästä
-kysymys, kuka haluaa, missä ja mikä taho tällaisia asioita ilmoittaa, arvelisin jos tehdään kansanäänestys, tuskinpa suurinosa suomalaisista tätä haluaa

Eläkeläinen

Hyvä idea. Aletaan kerätä näitä "turvapaikan tarvitsijoita" Suomeen ja haetaan sitten itse turvapaikkaa muualta. Perustelut ko. henkilöiden keräämiseksi tänne vain lisääntyvät kun otamme heitä tänne. Kolme siskoa on jo täällä!

OP

"Onhan noita jo yli kymmenen tuhatta samanlaista ennestään. Jokunen kunnollinenkin voi olla, mutta ei saa yleistää."

hahah! hyvä kommentti!

Ja ei varmasti ainakaan enemmistö suomalaisista halua ko. aktivistia tänne. Mutta eipä sillä mitään merkitystä taida taas olla.

Tanka

Jos tuo tutkinto englannin kielen pätevyydestä on hankittu Somaliassa niin sen tunnustamisen toteutuminen voi olla aika hankalaa Suomessa, sillä ko. maiden opinto- ja tutkintovaatimukset poikkeavat toisistaan melko lailla. Oletettavasti mies joutuisi ensin suorittamaan joitakin lisä- ja jatko-opintoja pätevöityäkseen aineenopettajaksi esim. maahanmuuttajille.

Suomessa on tosin varsin runsaasti myös ”muodollisesti päteviä” opettajia varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa, harjottelijoina, sijaisina jne. joten ajatus ei ole mitenkään mahdoton.

Huolestunut

Tiedostavalla passiivilla liikeelle. "Halutaan". Haluaminen on luontaista jo pienille lapsille. Haluamiseen ei liity hintaa, vastuuta tai riskiä. "Ei se mitään ota jos ei annakaan"

Tärkeämpää kuin miettiä jonkun marginaalijärjestön haluamisia olisi miettiä mihin tätä kansakuntaa ollaan viemässä. Miksi maahanpyrkijöiden kertomuksiin suhtaudutaan ilman kritiikkiä ja kansalaisten ääntä ei kuunnella?

Ja jos asenteelli

Vie rahat

Kyllä Suomen yhteiskunta ihan oikeasti kestää yhden rikkirevityn vangin ulkopuolelta ihan kaikkine seurauksineen.
Sitäpaitsi eiköhän sitä oltu itsekin henkeen ja vereen kannattamassa viattomienkin vangitsemista ja kiduttamista terrorismin vastaisen sodan alkuhuumassa.

Saattaisi olla kyse suomalaisestakin onnettomien olosuhteiden uhrista. Mitä kenenkin kohdalle sattuu. Tiedostakaa jo tuo rasismi.

Akateeminen pätkätyöläinen

"Sitäpaitsi eiköhän sitä oltu itsekin henkeen ja vereen kannattamassa viattomienkin vangitsemista ja kiduttamista terrorismin vastaisen sodan alkuhuumassa."

Puhu vain omasta puolestasi. Jos omatuntosi soimaa, niin majoita tuo "turvapaikanhakija" omaan kotiisi ja elätä hänet omilla rahoillasi. Miksi maailmaa pitää aina parantaa käsi muiden lompakossa? ...ai joo, nyt vasta huomasin nimimerkkisi. Osuva valinta.

"Saattaisi olla kyse suomalaisestakin onnettomien olosuhteiden uhrista."

Ei saata, eikä ole. Kyseessä ei ole suomalainen, vaan somalialainen. Molemmissa sanoissa on monta samaa kirjainta, mutta tarkasti lukemalla eron kyllä huomaa.

Vieras

Siitähän tuo uutinen todistaa. On siis jo kansainvälisesti tunnettu tosiasia, että Suomeen voi lähettää somaleja, mistä tahansa somaliheimosta - riippumatta siitä, sotivatko nämä heimot keskenään Somaliassa vai ei. Meille voi myös kertoa itsevalitun syntymäajan ja ammattin, kaikki menee täällä läpi.

Nyt ei tarvitse enää entisten siirtomaaherravaltioiden Ranskan, Englannin Saksan asuttaa tätä keskenään kovin riitaista kansaa. Suomalaiset, jotka ovat saaneet tähän asti asua rauhassa suurinpiirtein keskenään eivät ymmärrä ulkomaalaisen ja ulkomaalaisen eroa.

Suomi on ihana sinisilmien maa. Sinne vaan kaikki tästä eteenpäin, tuumaavat ne valtiot, joilla jo on kädet täynnä eri kansallisuuksien tuottamia ongelmia. Suomeltahan nämä ongelmat vielä puuttuivatkin. Tosiasia, joka on lähes liian hyvää ollakseen totta. Mutta - äkkiäkös tuo on korjattu. Kohta itkemme samoja itkuvirsiä kuin ranskalaiset, hollantilaiset, britit, taskalaiset ja ruotsalaiset. Pitäähän meidän voida kuulua joukkoon. Me halutaan olla kaikkien kaveri. Pitää olla kiltti, niin äiti opetti.

danielewski

...maailmanpoliisi käydä lukemassa, mitä on aikoinaan kirjoittanut vapaudenpatsaan jalustaan ja pitää itse huolen ottamistaan.

Observatori

Kannanotoista käy ilmi, että vankia ei haluta Suomeen.

Otsikko voisi olla : "Ulkomaat haluaa Suomeen ongelmallisen islamistitaistelijan !", tai "Militaristinen ääri-islamistien solu saattaa levitä Suomeen ?", tai "Liika ymmärtäminen on sairaus".

Uutisessa ei käy ilmi, asutetaanko vanki vankilaan vai annetaanko avoin valtion piikki kotiuttamiseen. Somalialainen islamistisoturi tuskin vangittiin Guantamoon Afganistanin sodasta pick nick retkeltä.

Palauttakoot kotimaahansa vangit ihan normaalisti. Somalia on rauhallinen maa, vaikka muutamassa paikassa on islamistivallankaappaajien aiheuttamia selkkauksia. Aina voi valita rauhallisen kylän, ettei tarvitse Helsinkiin asti mennä.

Suomi ei ole edelleenkään koko maailman sossu ja omatunto. Jätetään ne ajatukset ruotsalaisille . Demokratia menee vikasuuntaan kun kansan rahoja aletaan keräämään muille.

Suomen oikeuskäytännön mukaan ydinperheeseen kuuluu äiti ja lapset. Siihen ei kuulu edes isä tai sukulaiset. Tässä tapauksessa perheen ydistäminen ei oikein tule kyseeseen.

JoJo

Maassa maan tavalla eikä toisinpäin.

Opettelisivat nyt edes alkeellisemmat käyttäytymissäännöt.

Lähettäkää tämä kandidaatti isiensä maille, se EI ole Suomi.

Tänne noita EI enää tarvita.