Sunnuntai 27.5.2012

Sarah Palin lopetti kuvernöörinä

Luotu: 
27.7.2009 07:27
  • Kuva: EPA / All Over Press

Republikaani Sarah Palin jätti sunnuntaina työnsä Alaskan kuvernöörinä. Jäähyväispuheessaan Palin sanoi jatkavansa taistelua alaskalaisten hyväksi, muttei juurikaan antanut vihjeitä tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Palinin on kerrottu keskittyvän seuraavaksi kirjan kirjoittamiseen. Paikan Alaskan kuvernöörinä otti hoitaakseen Sean Parnell.

Palin ilmoitti erostaan yllättäen heinäkuun alussa, kun kautta oli vielä puolitoista vuotta jäljellä. Hänen on arveltu pyrkivän republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleissa. Viime vaaleissa hän oli republikaanien John McCainin varapresidenttiehdokas.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Leila

ei Palinskalta tiukata enemman syita lahtoon. Ei kukaan taysipainen poliitikko - OOPS, kysehan on Sarahista. Mutta ei hanenkaan kaltaisensa Ajatusten Tonava lahde kuvernoorin virasta ilman pakottavaa syyta. Erityisesti jos han havittelee presidenttiehdokkaaksi ryhtymista.

Oletan, etta hanta vastaan on loydetty riittavasti nayttoa virkavirheista ja -rikkeista ja luultavasti han on sopinut jattavansa virkansa ja asia kuitataan silla eika Sarahin maineeseen jaa julkista tahraa.

Taytyy kylla sanoa, etta jos republikaanit valitsevat Palinskan kaltaisen herneaivoisen fanaatikon pressaehdokkaakseen, niin huonosti ovat asiat Amerikanmaalla.

Leila

se, etta Saarasta tulisi suurlahettilas olisi poliittinen nimitys, koska han ei ole ammattidiplomaatti. Ja poliitttinen nimitys taas edellyttaisi tassa tapauksessa, etta presidentti olisi republikaani. Eli kunnes puoluevalta vaihtuu Valkoisessa talossa, Saara -tyttosella ei ole mahdollisuuksia suurlahettilaaksi. Mutta sinun on hyvaa elaa Toivossa, ehka seuraavalla kierroksella...:)