Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Huivi päässä armeijassa? – Musliminainen aiheutti kiistan Tanskassa

Huivi päässä armeijassa? – Musliminainen aiheutti kiistan Tanskassa
Julkaistu: 30.7.2009 14:26
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Søren Gade.
Kuva: EPA / All Over Press
Søren Gade.
Tanskassa kiistellään siitä, saavatko musliminaiset käyttää huivia univormunsa kanssa armeijassa ja kodinturvajoukoissa. Asiasta kertoo Politiken-lehti.

Kiista alkoi, kun kodinturvajoukot antoi Maria Mawlalle luvan käyttää huivia univormunsa kanssa. Kodinturvajoukot myös julkisti asiasta kannanoton internetissä. Mutta oikeistopuolue Dansk Folkeparti älähti tästä, minkä seurauksena kodinturvajoukot perui kantansa. Mawlalle sanottiin, ettei hän ole enää tervetullut huivin kanssa.

Nyt asiaan on ottanut kantaa Tanskan puolustusministeri Søren Gade. Hän on vastannut parlamentille kirjallisesti, että huiveja ei pidä sallia armeijassa eikä kodinturvajoukoissa. Gade perustelee linjausta sillä, että asejoukkojen asut on oltava yhdenmukaisia ja heidät on helposti voitava erottaa siviiliväestöstä. Myös turvallisuusnäkökohdat ovat yksi peruste huivikiellolle.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Ei kuulu Länsimaiseen kulttuuriin.

Islaminusko ja sen tunnusmerkit eivät kuulu Länsimaiseen Armeijaan tai kodinturvajoukkoihin. Näille on omat itsemurhapommittajajoukot, vaikkapa Irakissa.

Olen samaa mieltä, mutta

Olen samaa mieltä, mutta haluaisin lisätä, ettei uskonto ja sen tunnusmerkit kuulu lainkaan länsimaiseen yhteiskuntaan.

Myös islam kuuluu länsimaiseen kulttuurin

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluvat ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus.

Niin kuuluvat.(Mutta

Niin kuuluvat.(Mutta kuuluvatko islamilaiseen?). Jos huivia ei saa pitää armeijassa onko tällöin loukattu ihmisoikeuksia vai uskonnon vapautta?

Ei ole pitkään aikaan kuulunut

Länsimaiseen kulttuuriin, USA lukuunottamatta, ei ole koskaan kuuluneet ihmisoikeudet. Siihen ovat kuuluneet vain ja ainoastaan kollektiivien oikeudet. Kollektiiviksi kelpaa lähes mikä tahansa vähemmistö, kunhan sen koko on suurempi kuin yksi.

Meillä ei ole uskonnonvapautta monikulttuuriuskonnosta tai sosialismi-, ja hyvinvointivaltio-opeista. Henkilökohtaisella "uskolla" tai pikemminkin järjellä, joka vastustaa näitä ja muitakin uskontoja, ei ole keinoa päästä pois uskonnon vaikutuspiiristä. Tämä vaikutus tunkeutuu syvälle lompakkoon sen sijaan, että voisi vaikka sulkea korvansa järjettömyyksiltä, vaeltaa viisasten seurassa eikä istua siellä missä pilkkaajat, rienaajat ja valheittenpuhujat istuvat.

Ainakin

sinä olet ateisti, kun puhut ihmisoikeuksista.
Jumalusko ja ihmisoikeudet kun eivät sovi yhteen.
Vai olisitko jonkinlainen piiloateisti?

Islam ja ihmisoikeudet ovat joka tapauksessa kaksi täysin vastakkaista uskoa.

Rättipää

Entäs sitten rättipää on rättipää

Sotilaspuku

Eihän siitä mitään tulisi jos univormun kanssa ruvettaisiin käyttämään vaikka mitä päähineviritelmiä. Ja turha on taas kenenkään ruveta lätkyttämään kulttuurisesta ymmärtämisestä tai "tasavertaisuudesta".

Hamekin kuuluu länsimaiseen univormuun

Ratkaisuna on tietenkin se, että laaditaan univormuun kuuluva virallinen hajba. Univormuihin kuuluvat turbaanien lisäksi myös hameet, joka on sekin eräänlainen yksilönvapauskannanotto.

Tarkoituksen vai tyylinsä mukaan

Ja maastossa korkokengät ja vähän glitteriä sallittava halutessa. Jos on selvästi hevari/punk-tyyppi, niin saa kantaa kettinkiä vyöllä kilisemässä ja päässä hyväksytään esim punainen irokeesi.
Bisnissmiehet voivat käyttää pikkukenkiä ja pukua, mutta vain kravatin/rusetin kanssa.

Uniformun idea

Kaikille lienee selvää, että uniformun kanssa ei voi käyttää siviilivaatteita. Se vesittää koko uniformun idean, joka on tasa-arvoisuus, yhdenmukaisuus ja neutraliteetti. Neutraliteetti tarkoittaa, että joukko on puolueeton, eikä edusta esim. mitään yhteiskuntaluokkaa, etnistä ryhmää, mielipidettä, aatetta tai uskontoa - vaan valtiota.

Mikäli siviilivaate sallitaan yhdelle, on vastaavasti myös muille joukon jäsenille sallittava omien aatteidensa ja mielipiteidensä julkituominen vaatteiden kautta. Miten olisi ryhdikäs varusmies, jonka paidassa lukee "Akat intistä v*ttuun!"?

Toimeenpanovallan univormu ei ole koskaan neutraali

"Kaikille lienee selvää, että uniformun kanssa ei voi käyttää siviilivaatteita."

* Kaikille lienee selvää, että univormu heijastaa aikansa arvoja ja ettei Tanskan kodinturvajoukoissa ole otettu huomioon sitä, että jotkut pitävät hameita ja toiset hajboja.

* Suomenkin univormustossa m/22 oli kansallinen, m/27 englantilainen ja m/36 saksalainen, m/65 suomalainen, m/83 englantilainen, m/91 suomalainen ja m/05 yhdysvaltalainen.

Se vesittää koko uniformun idean, joka on tasa-arvoisuus, yhdenmukaisuus ja neutraliteetti. Neutraliteetti tarkoittaa, että joukko on puolueeton, eikä edusta esim. mitään yhteiskuntaluokkaa, etnistä ryhmää, mielipidettä, aatetta tai uskontoa - vaan valtiota.

* Tuo on niin suuri vitsi, että sille ei kannata edes nauraa, jotta ei kuolisi vatsaväänteisiin. Ei toimeenpanovallalla ole mitään neutraliteettia tehtävänsä suhteen.

Kiitos kommenteista

"* Tuollaista paitaa olisi pakko pitää, mikäli se olisi pääesikunnan virkapukumääräys."

Myös huivi on pakko ottaa pois päästä, koska se on pääesikunnan virkapukumääräys.

Uniformu muuten nimenomaan ottaa erinomaisen hyvin huomioon, että ihmiset pitävät siviilissä erilaisia vaatteita, esimerkiksi huiveja ja hameita. Juuri siksi uniformut on kehitetty.

Noin muutoin viestisi oli erittäin hauska.

Entä peruukit ja tupeet?

Kysymys teille, jotka olette asioista perillä. Saako Suomen armeijassa muuten esim. alopeciaa sairastava käyttää peruukkia tai tupeeta?

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluvat myös turbaanit

TkT Jyrki Kasvi kirjoitti jotenkin siihen tapaan, että Liettuanmaalla on jotain vikaa. William Shakespeare kirjoitti, että Tanskanmaalla on jotain vikaa.

Tanskanmaalla on jotain vikaa. Tämä siksi, että länsimaassa, jonka mallina Britanniaa on pidetty, on ollut palveluksessa sikhejä, jotka uskontonsa mukaisesti ovat saaneet pitää turbaania.

Myös moottoripyöräkypärän käytöstä on myönnetty helpotuksia. Ruotsissa on univormun kanssa pidetty jopa hiusverkkoja! Toisaalta Ruotsi ei ole kaikkein edustavin länsimaa, joska siellä on hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvia ja länsimaiseen yhteiskuntaan sopimattomia käytäntöjä.

Ainoa ehkä huomioon otettava asia huivista on se, miten se vaikuttaa kypärän ja kaasunaamarin käyttöön. Suomen puolustusvoimista kannattaa muistaa, että esimerkiksi yliluutnantti Jonne Nikulalla on muhkea leukaparta. Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana viikset lyhennettiin huuliparraksi kaasunaamareiden tiiveyden vuoksi.

Tarkoitatko nyt RESERVIN

Tarkoitatko nyt RESERVIN yliluutnantti Jone Nikulaa?

Tarkoitan sotaharjoituksessa aktiivipalveluksessa olevaa

IDOLS-tuomaria. Jos olisin yliluutnantti Nikulan esimies, sanoisin, että ajaa partansa, vaikka pitäisikin hipin pituisen tukkansa.

Kokeilisin, palaako pitkä tukka alistamalla Nikulan napalm-kokeeseen. Jos Nikulan tukka palaisi latvoiltaan napalm-tunnelissa, tiedottaisin asian nelivärikuvalla varoittavana esimerkkinä ja antaisin majuri Mikkoselle ohjeet tukan leikkaamisesta tai leikkauttamisesta parturimestari Nina Mikkosen toimesta.

Hipin näköiselle tiedottajalle nauravat kaikkien suur- ja pienvaltojen sotilasasiamiehet ja antavat maanpuolutuksestamme meille vahingollisen mielikuvan yleisestä hippeydestä.

Häkämies voisi antaa suunnittelukäskyn univormuun sopivasta palonkestävästä hajbasta. Sen voisi tarjota Tanskaan.

Reserviläinen kertausharjoituksissa

Reserviläinen kertausharjoituksissa ei ole aktiivipalveluksessa sen enempää kuin kotinsa sohvalla makaava reserviläinen.

Väitteesi on niin suuri vitsi, että sille ei kannata edes nauraa, jotta ei kuolisi vatsaväänteisiin.

http://www.finlex.fi Leukaparta- ja pitkätukkayliluutnantti

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasrikos

Hippi-Nikulan voi M Ä Ä R Ä T Ä kertausharjoituksissa:

1) ajamaan partansa siten, että kaasusuojelu onnistuu kaasunaamarin tiiveyden vuoksi

2) leikkaamaan tukkansa sellaiseksi, että se ei pala napalm-tunnelissa tai muusta syystä, esimerkiksi tykistötulen tai ilmavoimien aiheuttaman tulen vuoksi tai että se ei tartu voimakoneisiin, esimerkiksi sähköaggreraattiin kun se on tankattu ja käynnistetään edelleen tai

2b) käskemään hiusverkko päähän Ruotsin puolustusvoimien tapaan.

Toisin sanoen Hippi-Nikulaa koskevat aivan samat rikoslain määräykset sotilaskäskyasioissa kuin 349 999 muutakin.

Hippi-Nikulalla on ihmisoikeus maailmankatsomukseen, kunhan se ei vaaranna häntä siten, että hän vaarantaa joukon ja käsketyn tehtävän.

Erottumisella on kaikenlaisia vaikutuksia

Talvisodassa venäläiset upseerit tai olivatko ne politrukkeja, lopettivat lammasturkkien käytön varsin nopeasti, kun suomalaiset puolustajat ottivat nämä "turkkilaiset" ensimmäisiksi kohteikseen.

Eli massasta erottumisella on kaikenlaisia vaikutuksia.

Miksi ei tunnusteta tosiasioita

Tulevassa islamilaisessa Euroopassa tilanne vain pahenee, kun kaikki naiset uskontoon katsomatta joutuvat pukeutumaan burkhaan.

Siksi ehdottaisin, että passikuvia varten kaikki naiset määrätään pukeutumaan burkhaan ja valokuva otettaisiin infrapunakameralla. Kyllä länsimaiden pitää sen verran joustaa islamilaisten vaatimusten edessä jo pelkästään uskonrauhan vuoksi.

Tämä idea pitää tietysti ensin hyväksyttää islamilaisilla "uskonoppineilla".

Yksityisyyden loukkaus

Kyse ei ole burkhasta vaan hajbasta.

Burkhat ja hijabit

Burkha on koko vartalon kasvoineen peittävä kangasasu (esim. Afganistan). Hijab puolestaan vain hiusten peittona oleva tavallinen huivi. Kysymys oli siis huiveista!

(kuvassa ei suinkaan ole musliminainen vaan Kyllikki Karikka ja kissanpentu Miuku iltalypsyn aikaan).

http://www.yksityisetkeskusarkistot.fi/kark/haku/p...

Taitaa...

Söt...

Tyylitietoisena kruununperijä seuraa varmaan "The Vogueta"

http://stylishmuslimah.blogspot.com/search/label/A...

Rullaa hieman niin saat näkösälle tyttöjen hienot puoli- ja täyshijaboidut armeija-asut.

Ei koske Suomea

Siitä syystä, että meillä ei ole vielä kodinturvajoukkoja.

En kuitenkaan näe estettä sille, että mahdollisesti tulevissa Suomen kodinturvajoukoissa olisi myös muita uskontoja kuin luterilaisuutta tunnustavia jäseniä.

Selvää on, että esimerkiksi meidän kanssamme samaa Jumalaa eri opein kunnioittavan muslimin on oltava sekä käytännön tavoiltaan että uskonnolliselta vakaumukseltaan suositteleville suomalaisille tuttu, etteivät ääriryhmät saa valtaa.

Arkielämässä järkevä Allahiin uskova nainen ja mies on kuitenkin suunnilleen yhtä luotettava Suomen yhteiskunnan jäsen kuin Jumalaan uskovat. Allahiin uskova päihittää tietenkin luotettavuudessa ateistin mennen tullen.

Lainaus Liike: "Selvää on,

Lainaus Liike:
"Selvää on, että esimerkiksi meidän kanssamme samaa Jumalaa eri opein kunnioittavan muslimin on oltava sekä käytännön tavoiltaan että uskonnolliselta vakaumukseltaan suositteleville suomalaisille tuttu, etteivät ääriryhmät saa valtaa."

Muslimit eivät usko samaan jumalaan kuin kristityt. Tämä on teologisesta näkökulmasta aivan selvä: kristittyjen jumala on kolmiyhteinen ja muslimien ei. Jeesus on siis kristitylle Jumala ja pelastuksen avain. Muslimille Jeesus on ihminen mutta ei jumala. Eivät siis kristinuskon mukaan pelastu.

Jumala, jumaluus ja jumaluuden olemus

1. Muslimit uskovat Jahveen niin kuin Abraham uskoi: ILMAN Mooseksen ja ILMAN Jeesuksen (apostolien) lisäyksiä.

2. Allah = Jahve.

3. Kolminaisuusoppi on kehitetty verrattain myöhään, 300-luvulta alkaen, joten sitä ei kuulunut edes alkukristillisyyteen, joka oli juutalaisvaikutteista ja jonkin köyhdyttämisen export -versioksi aloitti kristinuskon Kreikan ja Rooman vientipäällikkö apostoli Paavali.

Suosittelen koraanin lukemista esimerkiksi Hämeen-Anttilan käännöksenä suomeksi ennen kuin annetaan kovin syväteologisia lausuntoja siitä, mihin muslimit uskovat tai eivät usko tai siihen, miten kristillinen oppi kolminaisuusoppi oikein on.

Suosittele

Hämeen-Anttilan syväteologisia lausuntoja muslimeille!
Esimerkiksi Al Jazeeran kautta tämä uskonoppinut voisi saada paljon aikaan, ehkä islamin näyttämään juuri sellaiselta kuin hän kuvittelee.

Reformaatiota odotellessa

Historiallis-kriittistä koraanintutkimusta esiintyy jonkin verran myös muslimioppineiden keskuudessa. Aihe on tulenarka muun muassa siksi, että islam ei vielä läpikäynyt reformaatiota. Toivoa kuitenkin on, mutta tulevaisuus näyttää kuinka pian ja millä volyymillä uudistus lyö itsensä läpi.

http://www.amazon.com/Modern-Muslim-Intellectuals-...

Kirjoitat eri suuntauksista

Jeesus ei ole kristitylle Jumala, vaan Jumalan Poika.

Muslimien jumala on Jumala.

Pelastus tulee eri uskonnoissa ja eri uskontokunnissa hyvinkin erilaisin tavoin. Esimerkiksi meidän luterilaisten kristittyjen ajatus pelastumisesta vain uskosta liittyy hyvin läheisesti islamin ajatukseen pelastumisesta Jumalalle alistuen.

Uskon, että muslimi voi hurskaana pelastua.

Niinhän

sinä uskot. Mutta muslimi ei usko, että sinä voit pelastua, ja Koraani käskee häntä leikkaamaan sinun kaulasi auki. Kysy vaikka joltain muslimilta, jos et minua usko!

Mistä sinä muuten uskot pelastuvasi? Helvetistäkö? Sinnekö sinä uskot minun joutuvan, kun en siihen usko?

Aikamoinen kerettiläinen sinä olet, jos et tunnusta kristinuskon polyteististista Pyhää Kolminaisuutta, Den Heliga Treenigheten, jolle on kirkkojakin pystytetty enemmän kuin itselleen Jeesukselle, vaikka Jeesus kuitenkin viimeisellä tuomiolla luterilaisen uskon mukaan tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita (kato silloin kun haudat aukeavat).
Olisiko Jumala delegoinut niin tärkeän tehtävän kuin tuomitsemisen tavalliselle lihaa ja verta olevalle ihmiselle, ihmisen pojalle?

Muuten mukava tuo sinun pelastumistemppu: kun uskoo pelastuvansa, pelastuu.
Saa nähdä, ehkä minäkin kokeilen sitä, kun se aika tulee.

Muslimi uskoo samaan Jumalaan kuin minä

Koraanissa ei käsketä ketään leikkaamaan minun kaulaani. Olen toki lukenut Koraanin moneen kertaan, vaikka kristitty olenkin. Kielistä pitävänä olen opetellut myös vähäsen arabiaa.

Kristitty pelastuu kiirastulesta ja Helvetistä uskomalla Jeesukseen Kristukseen.

Kyllä Jumala on ollut niin uskalias, että on tosiaan delegoinut uskovien karitsojen etsimisen pojalleen Jeesukselle. Eikä siinä vielä kaikki, muutenkin voi pelastua!

On totta, että monet Pyhän Kolminaisuuden Kirkot ovat aivan uskomattoman hienoja rakennuksia. Kuten muutkin kirkot: myös meidän supisuomalaiset puukirkkomme ovat arkkitehtonisesti valtavan hienoja rakennuksia.

Muslimin

maailmassa sinä kuulut uskottomiin, joita Koraanissa uhataan kuolemalla ja hirveillä rangaistuksilla. Olet samanlainen uskoton kuin esimerkiksi juutalaiset, joita jokainen muslimilapsi oppii jo koulussa nimittämään apinoiksi, sioiksi ja koiriksi.

Vai onko Hämeen-Anttila tulkinnut Koraanin sillä tavalla, että joka sivulla mainituilla uskottomilla tarkoitettiin 600-luvulla ateisteja, unohtaen, ettei muslimi vieläkään voi kuvitella ateistia, "jumalankieltäjää", ihmistä, joka ei usko Jumalan olemassaoloon?

Tässä pari riviä uskottomista:

"Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin... sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen.
... Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota vaan yksin Jumalaa!" (Koraani 2:191-193)

"Vaikka ette pidäkään taistelemisesta, on se teille määrätty." (2:216)

"Sanokaa uskottomille: Teidät voitetaan ja kootaan Helvettiin. Siinä on paha lepopaikka" (3:12)

"Me korvennamme tulessa ne, jotka eivät usko merkkeihimme; aina kun kun heidän ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat oikein maistaa rangaistusta. Jumala on Mahtava, Viisas." (4:56)

Ilman opasta eksyt

Olet näemmä lähtenyt tutkimusmatkalle Koraanin saloihin ainoana oppaana villi mielikuvituksesi. Historiallisten tekstien ymmärtäminen on vaativa prosessi eikä onnistu ilman tulkintaa helpottavia apuvälineitä. Esimerkiksi Hämeen-Anttilan Koraanin selitysteoksessa (perustuu sekä perinteiseen että moderneihin muslimioppineiden tulkintoihin) mainitaan, että suura 4:56 kuvaa helvettiä. Vastaavanlaisia helvetinkuvauksia ei-uskoville löytyy Raamatussakin esim.

"Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." Ilm.20:15

"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." Ilm.21:8

ps. Muslimit lukevat muun muassa juutalaiset ja kristityt ns. ”Kirjan kansoihin”.

http://en.wikipedia.org/wiki/People_of_the_Book

Muhammedilla se vasta villi mielikuvitus oli

Mutta Helvetin, kristittyjen suuren keksinnön, hän on lainannut Raamatusta.

En osaa sanoa kumpaa Helvettiä pitäisin parempana, jos saisin valita kuoleman jälkeen.
Pitänee kysyä Hämeen-Anttilalta.

Lähi-idän kulttuurivarkaat

Niin, ja mesopotamialaisten savitaulujen parissa elämäntyönsä tehnyt maailmankuulu assyriologi Simo Parpola väittää, että Lähi-idän uskontojen perinteissä ja ajattelutavoissa on monia piirteitä, jotka on lainattu Mesopotamian alueen kulttuurivarastosta. Assyrian historialla on pitkä varjo.

http://www.argumentti.fi/kulttuurien_vuorovaikutus...

Just.

Siitä se eriytyminen alkaa. Käsittämätöntä törkeyttä edes mennä ehdottamaan moista. Sama kuin vaikka maakuntajoukkojen muutamalle kaverille sallittaisiin punainen propellihattu tai vastaava.

Eriytyminen

Mikä ihmeen eriytyminen? Onhan muslimikulttuurin T U L K I N N A N vastaista se, että naisella on ase ja univormu. Tanskalaiset "yhdenmukaistavat" muslimeja harjoittamalla törkeää uskonruahan loukkaamista (jumalanpilkkaa) Jyllands Postenissa, mutta eivät hyväksy sitä, että perusteiltaan islamilaisiin tulkintoihin saisi muutoksen vain tyttökouluilla, naistohtoreilla ja naissotilailla.

Yleensä vasemmistolaiset ovat intellektuelleja, eivät oikeistolaiset oppositiopoliitikot eivätkä kasarmien kasvatit. Joskus eläköityneet everstit ja kenraalitkin esittävät niin pimeitä mielipiteitä, että ei ole ihme, miksi heidät demokraattisissa yhteiskunnissa pidetään kasarmeilla vartijoiden takana.

Tapsalla heittää?

Onkos siellä joku stalinin-fani, vai mikä on? Me todellakin tarvitsemme monta eri kulttuuria ja etnistä taustaa maahaamme. Ihailkaamme noita korkeakulttuureita, joissa riittää etnistä värinää ja omatoiminen pommien rakentelu on jokapojan hommaa. Tätä samaa halutaan myös Suomeen, kiitos vasemmisto-intellektuellien.

Me tarvitsemme monokulttuurin, MUTTA

multikulttuuria H A I T A L L I S E M P A A on liberaalikokoomuslainen ja keskustaliberaali kulttuurittomuus sekä epärealistinen suhtautuminen vakaumuksiin ja ihmisoikeuksiin.

Rasmussen on luikuri ja pelkuri niin kuin rappioliberaalille kuluukin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Anders_Fogh_Rasmussen

NATO saisi ryhtiä jos joka toinen pääsihteeri olisi kreikkalainen ja joka toinen turkkilainen.

Ovela huivipimu

Ihan lookinen sotasuunnitelma: Sotahuivin uhri eli vihollinen joutuu epäröimään, onko siellä puskassa mummo marjassa vai pääsiäisnoita, ampuako vai ei. Sillä aikaa huivisolttupimu saakin sihdin ja täräyttää pahiksen suoraan allun luokse vai pitäisikö sanoa, että päiviltä. Joku ovelista soltuista voisi lisäksi voisi ottaa käyttöön hirvenmetsästäjän punaisen lakin ja liivit. Ulkotyöläisen kirkaskeltainen liivi heijastimineen ei käy, koska vihulainen voisi luulla, että siellä on polliisi ja ottaa ritolat eli kadota maisemiin kesken taistelun. Näin se on!

Niinpä niin

Missä muslimi, siellä ongelma.

Missä tanskalainen "vapaamielinen" siellä ongelma!

Tanskalaiset ovat pukkeja paratiisissa, joilta pitäisi leikata....

Ja näin Ruotsissa...

– Grunden är att uniformen ska vara religiöst neutral. Man får ha turban, kippa, kalott eller huvudduk utomhus under uniformsmössa. Inomhus har man sin huvudbonad utan mössa, säger han. Från förvarets sida är alltså inställningen glasklar.

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/artikel_412255.s...

Niinpä

Tämä uskonto nimeltä monikulttuurisuus saa päivä päivältä yhä naurettavempia ilmenemismuotoja..

Niin hullua vaatimusta ei näemmä muslimi voi länsimaassa esittää etteikö sitä jo ei-muslimeiden taholta ryhdytä kilvan toteuttamaan. Ettei vaan oltaisi rassisteja.

Tyhjään päähän vetäminen

Suomessakin monikulttuurisuus ja amerikkalainen jumalattomuus menivät niin pitkälle, että alettiin edellyttää "tyhjään päähän vetämistä".

Onneksi tästä rappioliberalistisesta lätsänunohtamiskulttuurista palattiin jälleen suomalaiseen ja norjalaiseen monokulttuuriin.

Oma napa, paras napa

Maailma on hyvä kun se on omien uskomusten pituinen ja levyinen, vai mitä?

ps. Ruotsin puolustusvoimilla on käytössä myös ns. "mammadräkt"

Sanoiko ne teillekin,

että tyhjään päähän vetämisestä tulee tikkuja käteen? Lysti käsky oli myös: "Tappajan ilme ottakaa!" Ylikessu hihkui, että sotilaan naama pitää olla kuin petolinnun perä. Ilmekään ei saa värähtää, vaikka v..tu lentäisi ohi sikari suussa. Oli näitä pajon lisääkin,jos muistaisi. Ehdotankin näille palstoille lisää reipasta sotilashuumoria. Muslimihuumoria ei uskalla ehdottaa, koska siinä tapauksessa nauru lyhentää ikää.

Mistä tyhjään päähän vetämisestä?

Voiko joku tehdä niinkin?

Nm III/78

Tyhjään päähän vetäminen on NATO-normi

Tyhjään päähän vetäminen on NATO-normi, joka apinoitiin Suomen puolustusvoimiin 1990-luvun ja 2000-luvun tienoilla.

Miksi ei kaikkia uskontojen muotomenoja voitaisi julistaa

Turhaksi, haitalliseksi ja vahingolliseksi HÖMPÄKSI ?!

Mitä hyötyä siitä olisi mielestäsi?

En keksi mitään myönteistä seurausta.

No siksi

No siksi, että itsensä uskonnottomiksi valehtelevat kiihkojumalattomuuteen uskovat ateistit saisivat liikaa uskonnollista valtaa normaaleihin ihmisiin nähden.

Normaali on aika voimakas

Normaali on aika voimakas sana kun se liitetään terminä ihmisiin.

tapio_o_neva

Tuo sinun väitteesi, että ateistit ovat uskovaisia, on filosofinen kuperkeikka.
Ateisti ei väitä mitään jumalien olemassaolosta. On ainoastaan uskomatta siihen (ja yleensä mihinkään muuhunkaan) niin kauan kuin ei ole mitään järjellistä syytä uskoa.
"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan."

Jos joku väittää, että jumalia ei ole, hän on antiteisti, ei ateisti.

puurot ja vellit

On kurjaa, että joillain keskustelijoilla menevät sekaisin (uskonnollisin perustein esitetyt) poikkeukset sotilasasuun ja uskonnon harjoittaminen. Islaminuskoinen nainen voi varsin hyvin sopeutua neutraaliin sotilasasuun ja silti harjoittaa uskontoaan. Kristitty mies voi samoin. Ei huivin vastustaminen tarkoita sitä, että pitää vastustaa kaikkia uskontoja kaikkialla ikään kuin uskonnoista voisi tehdä sellaisen itsenäisen subjektin, jonka syyksi voidaan sitten laittaa kaikkea, mitä mieleen tulee. Mielestäni on hyvä, että yhteiskunta jonkin verran testaa uskonnollisen vakaumuksen syvyyttä edellyttämällä tiettyä yhteisten pelisääntöjen noudattamista. Jos pelisäännöissä on korjattavaa, korjattakoon. Jos oma vakaumus menee pelisääntöjen ulkopuolelle, pitää olla valmis kantamaan seuraukset. Kristillinen vakaumus on jo nyt joissain kysymyksissä yhteisten pelisääntöjen vastainen. 99% kristityistä silti sopeutuu tilanteeseen nurisematta yhteiskuntarauhan vuoksi. Siitä ei pitäisi tehdä johtopäätöstä, että on suvaitsevaista alistua muslimivähemmistön vaatimuksiin.

"Alistua muslimivähemmistön vaatimuksiin"

Onkohan tämä asia nyt riittävän selväsi uutisoituna? Kyseinen musliminainen tuli vapaaehtoisena kodinturvajoukkojen palvelukseen eli toisin sanoen hän nimenomaan luopui siitä muslimiolettamukseksi väitetystä piirteestä, että naiset ovat kotona hellan ja nyrkin välissä eivätkä osallistu yhteiskuntaan.

Putkinenkin säättii aivan kiitettävästi vironvenäläisiä, mutta unohtaa aliupseerikunnianvastaisesti, miten monta venäjänkielistä suojeluskuntaa Itä-Virossa on aluepuolustukseksi.

Ei yksi univormun värinen hajba haittaa, koska jos se on oikeasta materiaalista se auttaa siinä, etteivät hiukset syty niin herkästi palamaan. Näin ollen sen vaikutus on samankaltainen kuin Ruotsin puolustusvoimien hiusverkolla. Pitäisi vielä varmistaa se, miten se sopii kaasunaamakin kanssa. Todennäköisesti sopii, vaikkakaan ei venäläismallisen kaasunaamarin kanssa.

Jopa Heinrich Himmlerille kelpasi fetsi
http://en.wikipedia.org/wiki/13th_Waffen_Mountain_Division_of_the_SS_Handschar_(1st_Croatian)

"Tanskanmaassa on jotain mätää."

- Hamlet, William Shakespeare -

Univormu

Uniformu tarkoitaa samaa kuin yksi muoto.
Mitähän siitä tulisi jos kaikki virkamiehet ja sotilaat
pukeutuisivat miten satuu tai jalkapallojoukkueet pukeutisivat
miten huvittaa kyllä univormulle on ihan käytännölliset perusteet.

Univormuun kuuluu myös hame, jota eivät kaikki pidä

Miksi ei siis hajbakin?

"Jumalauta näillä lakeuksilla ei pilkata huivipäisiä!"

Univormu

Uniformu tarkoitaa samaa kuin yksi muoto.
Mitähän siitä tulisi jos kaikki virkamiehet ja sotilaat
pukeutuisivat miten satuu tai jalkapallojoukkueet pukeutisivat
miten huvittaa kyllä univormulle on ihan käytännölliset perusteet.

Jopas nyt jotakin. Sentään

Jopas nyt jotakin. Sentään joillakin on vielä munaa sanoa oma mielipiteensä.

Niin on!

Moni ei enää sano, koska pelkää, että Demokraattiset lakimiehet käyvät kimppuun kuin kaksipäinen kotka.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Edvard_Isto

Hyvin oot kouluttanut

Jokin aika sitten ovikello soi ja avasin huonon tapani mukaan ovisilimää käyttämättä. Sielläpä oli viehko nuori nainen ja tyrkkäsin heti ovea leveelle, kunnes näin naisen takana seisovan äijän, joka koetti sulautua taustaan. Melkein jo siinä samalla nauratti, oma reaktioni, kun kerroin näille Jehovan todistajille, etten ole kiinnostunut heidän sanomastaan. Minäkin yritän suhtautua myönteisesti lajitovereihin, mutta en jaksa kuunnella ihan kaikkea. Jehovat ja mormonit ovat kyllä ulkoisesti ihan siistejä ja hyväntapaisia ihmisiä. Satun vain tuntemaan yhden perheen, missä jehovien ahdistava uskonto teki vielä aikuisissakin lapsissa pahaa jälkeä, itse he siitä kertoivat. Jäljet näki sivullinenkin. Samaan synkkien uskonnollisten suuntausten poppooseen vosi lukea monia muitakin. Pahimpia ovat hurmoksessa ovelta ovelle kiertävät mummelit, siinä se olisi diapami paikallaan.

Tasa-arvo vahvistaa

Tasa-arvoisen aseman myöntäminen niille ryhmittymille, jotka sitä janoavat, on suurinta mahdollista viisautta. Suomen armeija, jähmeänä organisaationa, ei ole vielä oivaltanut joustavan periaatteettomuuden merkitystä.

Kuinka kauan saammekaan vielä odottaa armeijamme ensimmäisen islaminuskoisen ylipäällikön ensimmäistä päiväkäskyä?

Kulttuurit

Voisiko joku kukkahattu täti ja mamu suojelija selittää minulle miksi varsinkin muslimien oman kulttuurin mukaisia asioita täytyy, esim. huivi kulttuuria pitää meidän täällä kunnioittaa?? Jos minä menen esim vaikka saudeihin, niin en saa käyttää minun kulttuurin mukaisia sortseja, tulee äkkiä häkkiä ja raippoja, eikä vaimoni saa kulkea oman kulttuurin mukaisesti ilman huivia?? Halonenkin kävi jossain musumaassa ja käytti huivia, kun se kuului heidän kulttuuriinsa, mutta USA:n entinen ulkoministeri ei käyttänyt, eikä häneltä sitä vaadittukkaan. Nämä musujen vaatimukset taitavat perustua johonkin muuhun kuin "kulttuuriin". Eikö tasapuolisuus olisi jo maailman rauhan takia parempi asia kuin joidenkin yksipuoliset vaatimukset ja muiden alistaminen siihen??

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely