Georgian presidentti on varoittanut, että Georgian ja Venäjän välinen sota saattaa syttyä uudestaan. Syynä kommenttiin on Venäjän ilmoitus taisteluvalmiuden nostamisesta Georgiasta irtautuneessa Etelä-Ossetiassa.
Georgian presidentti Mihail Saakasvili sanoi RTL-radiokanavan haastattelussa, että sodan riski on olemassa, uutistoimisto AFP kertoo.
Saakasvili pyytää Yhdysvaltoja ja Euroopan unionia antamaan Venäjälle "selkeän viestin", jotta uusi sota voitaisiin välttää.
Venäjän ulkoministeriön mukaan taisteluvalmiutta nostettiin Georgian jatkuvien provokaatioden seurauksena. Venäjä syytti viikonloppuna Georgiaa kranaattien ampumisesta Etelä-Ossetiaan.
Georgian ja Venäjän välinen sota syttyi 8. elokuuta 2008.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Siellä missä Nato, siellä
Siellä missä Nato, siellä sota ja taloudellinen kurjuus.
Georgian väki lienee rutiköyhää, kuka hullu sinne uskaltaa edes sijoittaa?
Me voisimme lahjoittaa 5 000 jääkäriä - prikaatin
Me voisimme lahjoittaa yhden prikaatin. Samalla näkisimme, miten varustus on yhteensopiva venäläisen kanssa.
Missä Venäjä siellä uhka
Et perustele väitteitäsi, jossa tuntuu implisiittisesti olevan että Natostathan tämä sodan uhka johtuu. Nato on maailmanrauhan puolustaja. Serbian suorittamat massamurhat se lopetti. Ja aikanaan myös talebanin hirmuhallinto kaatuu. Siellä missä Venäjä on, siellä on uhka sodalle. Georgia on toki köyhä mutta on sillä oikeus alueisiinsa. Nato on halunnut valvoa tulitaukoa siellä. Venäjän väitteet provokaatiosta ovat todistamatonta mutta tuttua propagandaa. KGB valtio on lahjakas tässä. Naton mustaaminen on suomalaisten lempiharrastuksia. Siteeksikään totta tässä mustaamissa ei ole. Nato muuten heitti ulos kaksi päämajassaan olevaa Venäjän edustajaa. Olivat jääneet kiinni vakoilusta.
Tasan päinvastoin
Georgia ei ole NATO:ssa. Siitä koko ongelma johtuukin.
Sitä paitsi NATO:n jäsenmaat kuuluvat maailman teollisuusmaiden vauraimpaan eturintamaan.
Porin prikaati Goriin
Koska Porin prikaati lähetetään Gorin torikauppiaiden suojaksi? Georgia ei nykyisellään kykene vastaanottamaan 58. armeijan hyökkäystä.
Jokaisen valtion pitäisi lahjoittaa Georgialle prikaati.
ihmeellistä
että Shaakasvilin kaltainen voi hillua miten vaan - eikö YK:llakaan ole mitään sanottavaa tähän. Eihän tässä muuta näkökulmaa jää kuin se että YK:kin on valjastettu henkisesti Venäjän ärsytysvaltioiden toiminnan sormien läpi katsomiseen joihin valtioihin meidän shaakasvilimme suomea kovasti myös taluttaa.
Luulisi demokraatti Obaman panevan republikaanien masinoimalle järjettömyydelle panevan stopin.
Sitä odotellessa.....
Huvittaakohan
Huvittaakohan Georgian sotilaiden edes taistella taaskaan millään tavalla ?
Saakville kun ei taida edes edustaa demokratiaa, hänen suosio lienee lähes yhtä alhaalla kuin Suomen hallituksen.
Georgia: Kapina on päättynyt
Georgian puolustusministerin David Sikharulidzen mukaan kapina sai alkunsa, kun sadoittain armeijan henkilökuntaan kuuluvia lakkasi tottelemasta käskyjä Mukhrovanin panssarivaunutukikohdassa noin 30 kilometrin päässä Tbilisistä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Georgia+Kapina+on+p%C3%A4%C3%A4ttyny...
Iltalehden Gallup:
Pitäisikö Matti Vanhasen erota?
89% KYLLÄ ( ääniä annettu 14 368 )
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906259823361_uu.shtml
Niin
Valtion ottamalla velalla voisimme ihan hyvin maksaa prikaatin sotatoimien palkan. Eiköhän Suomi ole yhtä velvollinen vastaamaan Saakasvilin huutoon siinä missä Afganistaninkin. Tästälähin on vastattava kaikkien huutoon, koska sotilaatkaan eivät enää tiedä, ovatko sodassa vai rauhassa.
Röyhkeää piitaamattomuutta
Venäjä sen kuin vain jatkaa uhkapeliään, vaikka Georgia on Yhdysvaltojen suojeluksessa. Eivät taida venäläiset paljoakaan piitata siitä mitkä seuraumukset Venäjälle koituu, jos he päättävät hyökätä toistamiseen Georgiaan.
Mitähän Usa tekee jos sota
Mitähän Usa tekee jos sota syttyy?
Sanoo vain hyi hyi ja siinä kaikki.Vai luuletko texasin kansalliskaartin kaatuvan viimeiseen mieheen Georgian puolesta?
Aivan totta.
Niinpä. USA:lla on omat illegitiimit sotansa Irakissa sekä Afghanistanissa ja kohta mahdollisesti myös Iranissa. Kansa ei tue enää sotia ja valtion velka kasvaa tähtitieteellisiin summiin Obaman uudistusten myötä. Ei heillä ole mitään intressiä saati mahdollisuutta pelastella Georgiaa.
EU:lta on aivan turha odottaa yhtään mitään, sen verran munattomia naminami-politiikkoa on tämä unioni täynnä. Eikä Georgiassa ole kuin kristittyjä, nykyisin kun on coolia puolustaa ainoastaan palestiinalaisia muslimeja. Sitäpaitsi, kiitos Venäjän energiavarantojen ei lännellä ole enää mahdollisuutta ryttyillä valtiolle jonka palveluksista se on riippuvainen.
Länsi on nykyisin pelkkä vitsi. Täällä huudellaan NATO:a ja EU:ta vaikka kyseiset unionit ovat menneen talven lumia.
Missä Etyj on?
Eikös siellä Georgiassa pitäisi olla niitä Etyjin tarkkailijoita? Tarkkailevatko he tilannetta vain silleen hiljaisesti puskista, etteivät kerro muille, mitä siellä tapahtuu? Onko tarkkailijoita kielletty raportoimasta julkisesti? Ovatko tarkkailijat jo lähteneet kotia? Eikö kukaan soita ja kysy? Mitä, missä, miksi, kuka k..si ketä, Stubbi, huhuu?
Kyllä siellä ETYJ
Kyllä siellä ETYJ tarkaillee ja tarkkailijat ovatkin raportoineet että väitettyjen laukausten lähtölaukausääniä ei ole kuulunut. Suomalainen media ei vain uutisoi niin monipuolisesti, kannattaa seurata ulkomaisia mediataloja joiden uutisissa taustoitetaan jutut paremmin.
Kuulema vain EU-tarkkailijoita
olisi nyt paikalla, miten se sitten poikkeaa Etyjin operaatiosta, en jaksa selvittää, katselin kyllä vähän matolaatikosta. Vähän outoa, ettei noinkin kiinnostavaa asiaa kuin Georgian tilannetta seurata Suomessa kunnolla. Onkohan tämä jonkinlaista uus-itsesensuuria suomalaisilta tiedotusvälineiltä, ei ärsytetä suotta Venäjää? Pitänee ruveta lukemaan myös Putkisen aktiivi-metiaa!
Pitäisi
"Eikös siellä Georgiassa pitäisi olla niitä Etyjin tarkkailijoita?"
Niin pitäisi, mutta kun Venäjä ei hyväksynyt mandaatin jatkamista, niin enää ei ole.
Venäjä ei halunnut, että ovat paikalla todistamassa Venäjän uutta hyökkäystä Georgiaan:
http://jussina.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/04/georgian-sota-2009-osa-3/
miksi
olisi pitänyt hyväksyä sen sikamaisuuden jälkeen mitä etyj teki kun ei reagoinut virkamiehensä havaintoon että georgiaa mobilisoi hyökkäystä vaikka juuri oli solmitta aselepo - etyj petti luottamuksen - siis ei kun kenkää
Nimenomaan Venäjä
Nimenomaan Venäjä valmistautui hyökkäämään Georgiaan ja hyökkäsi Georgiaan. Georgia vain puolustautui imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäystä vastaan.
shaakasvilin vallan menetystä odotellessa
Taitaa olla niin että omat kaatavat Shaaksvilin ennenkuin kukaan aloittaa mitään sotaa.
On selvästi todettava että on olemassa vakavasti otettavia poliitikkoja ja ei-vakavasti otettavia poliitikkoja - näitä jälkimmäisiä Shaakasvili ja Stubb. Ja vakavasti otettavien poliitikkojen täytyy katsoa noita vähän åpitemmällä pinnalla sillä aika näkyy olevan sellainen että se pullauttaa ääliöitä johtoon eikä osaa niitä pullauttaa pois.
Shaakasvilin vallan päivät on kohta ohi ja ehkä henkikin menee. Nimittäin kun georgialaiset tietävät että hän vehkeili sodan juuri aselevon tehtyään ja käyttio jopa ETYJiä kulissinaan ja kun tuo sota maksoi georgialaisten henkiä ja kun tiedettiin että gerogialaiset eivät pärjää venäläisille millään niin viha ja katkeruus Shaakasvilia kohtaan on varmaan hirmuinen joillakin ja se saattaa merkitä hengenmenoa tyyliin Ceaucesku jos ei Shaakasvili pääse karkuun.
NATO = rauha
Jälleen ovat tiltut liikkeellä propagandoimassa itsenäistä Georgiaa vastaan, kun Venäjä mahdollisesti valmistelee hyökkäystä maahan Etelä-Ossetiasta.
NATOsta on annettu yllä täysin väärää tietoa. Missään NATO-maassa ei tiettävästi sodita tällä hetkellä ja kansainvälinen terrorismikin on kohtuullisen hyvin hallinnassa. II ms:n jälkeen Euroopan länsimaat ovat saaneet nauttia jatkuvasta rauhasta oman maaperänsä osalta.
Jos Georgia olisi NATOn jäsen, niin Venäjä tuskin uskaltaisi hyökätä maahan. NATOn ilmavoimilla venäläiset olisivat täysin lyötävissä Georgian rintamilla, mutta NATO ei halua konfliktia Venäjän kanssa. Siksi Georgiaa ei ole vielä otettu NATOn jäseneksi.
Mihail Saakashvili pysynee Georgiassa vallassa ilmeisesti siksi, että hänelle ei ole olemassa varteen otettavaa vaihtoehtoa opposition hajanaisuuden vuoksi huolimatta vuonna 2008 hävitystä Georgian sodasta. Saakashvililla on lisäksi kansan "vapaissa" vaaleissa antama mandaatti ja USA:n tuki.
Venäläisjoukot Etelä-Ossetiassa on "Porkkalan tukikohta" lähellä Georgian pääkaupunkia Tbilisia. Siksi Georgia on suuressa vaarassa Venäjän imperialististen pyrkimysten vuoksi.
En ymmärrä Tapio O. Neva, että mikä irvailun aihe se on, että Georgia on sotilaallisesti heikko Venäjään nähden? Niinhän oli Suomikin, kun Talvisotaan jouduttiin.
Georgia on kehittänyt asevoimiaan NATO-mallin mukaisesti niin kuin Suomikin osittain. NATO-mallin mukaisella pienen maan palkka-armeijalla ei pysty torjumaan Venäjän asevoimien strategista iskua tilanteessa, missä NATO-apua ei ole saatavissa.
Suomettumispolitiikalla Georgia ehkä voisi liennyttää suhteita Venäjään, mutta georgialaiset vallanpitäjät eivät taida myöntyvyyspolitiikaan taipua. Pakkoa siihen ei ilmeisesti tunneta ja usko lännen apuun on vielä olemassa.
Sama riski on meillä itärajalla koko ajan
Nyt pitäisi varustautua venläisten hyökkäystä vastaan.
Niin pitäisi
Nyt olisi hyvä aika järjestää suuria kertausharjoituksia, joissa olisi laajamittaisia taisteluammuntoja (myös raskailla aseilla).
Vaikka kierrättää niin, että vähintään 20 000 reserviläistä olisi koko ajan harjoituksissa.
Murheellista kuultavaa oli kun uusi puolustusvoimain komentaja valehteli, ettei Venäjä ole uhka.
Pari kuukautta sitten
Pari kuukautta sitten Viipurin varuskuntaan ilmestyi reilusti kuljetus kalustoa, ensi kerran sitten toisen tsetsenian sodan.
Henkilö kohtaisesti luulen että kiusaavat Yhdysvaltain satelliitti valvontaa kuljettelemalla kalustoa sinne tänne pitkin Venäjän maata, mutta voin toki olla väärässäkin.
Samalla ponnekkuudella ensin koti kuntoon
Löytyisipä samaa tarmokasta henkeä sille, että ensiksi irtauduttaisiin rikollisista operaatioista maailmalla, ja palautettaisiin päätösvalta Suomessa kansalle, jolta se on viety askel kerrallaan yhdessä kansallisomaisuuksien kanssa.
Siltä pohjalta, kun ihmiset saisivat takaisin tunteensa kuuluvansa johonkin, jonka tulevaisuudesta pääsevät päivättäin päättämään, löytyisi kerkevämmin reipasta ja innokasta maanpuolustushenkeä.
Kukapa haluaa Oy Suomi Ab yhtiötä puolustaa, jonka äänivalta on annettu Rooman imperiumin hengessä haihatteleville hulluille ja jonka omaisuus on myyty ja annettu vieraiden käsiin, jotka puristavat viimeiset mehut suomalaisista nauraen matkalla pankkiin.
Todellinen taistelu ja sota on mennyt ohi suurimman osan sitä edes huomaamatta. Haamuja on hölmöä puolustella aseilla ja hengellä. Ensin pitäisi palauttaa se, mikä olisi puolustamisen arvoista.
toimitus
harrastaa hekuman säilyttämiseksi sensuuria ja viivyttelee mm allekirjoittaneen kommentteja
Stubb peliin
Emmekö mitenkään saisi Stubbia ja Häkämiestä sinne turvaamaan rauhaa. Ehän voisivat vaikka Dick Cheneyen ja hänen tyttärensä kanssa mennä sinne ihmiskilviksi - sanon, tietäen, ettei niitä ihmisikilpiä kunnioitettaisi kuitenkaan.
Jon Hellevig
hellevig ampuu överiksi
mutta minä kävin lukemassa tämän suomen kuvalehden haastattelun hänestä ja siinä aika hyviä asioita kertoen venäjästä
http://www.russiaadvisorygroup.com/articles/Suomen_Kuvalehti_Jon_Hellevi...
Sota on tulossa
Propagandakoneisto on käynnistetty.
Se näkyy täällä Uudessa Suomessa lukusina kirjautumattomien kommentteina.
Mainilan tykit laulaa taas
Eiköhän se naapurin pikkumies hoida Georgiassa hommat sodan vuosipäivänä loppuun, jotta voi sitten rauhassa keskittyä Krimin, Valko-Venäjän ja lopulta Suomenkin vapautukseen...
Ensi vuonna pääsiäisenä Viipurissa?
Presidentti Kekkonen ehdotti vielä v. 1968 vaihtokauppaa, jossa Suomi olisi saanut Viipurin takaisin mutta tunnustanut DDR:än.
Eikö nyt voisi ehdottaa samaa: Suomi tunnustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden, jos Venäjä vastineeksi luovuttaa takaisin georgialaisen Stalinin aloittaman talvisodan vuoksi menetetyn Karjalan?