Arvoituksellisuus Itämerellä kaapatuksi väitetyn aluksen ympärillä jatkuu. Ruotsin keskusrikospoliisin mukaan Suomesta lähteneen Arctic Sea -aluksen saapumisesta Algeriaan ei ole tietoa. Yle Uutisten mukaan Bejaian kaupungin satamaviranomaisilla ei ole tietoa aluksen nykyisestä olinpaikasta.
- Emme seuraa laivan kulkua, vaan jatkamme tutkintaa niiden tietojen perusteella, joita saimme ollessamme yhteydessä alukseen viime perjantaina. Työstämme myös niitä vihjeitä ja tietoja, joita olemme jo saaneet. Tarkoituksena on kuulustella miehistöä, kun he palaavat Pohjolaan elokuun lopulla, kertoi lehdistösihteeri Maria Svensson torstaina.
Edelleen on hämärän peitossa, tapahtuiko aluksella todella kaappaus.
- Emme ole tehneet mitään läpimurtoa tutkinnoissa, mutta tiedämme, että jotain epänormaalia alukselle on tapahtunut - alus esimerkiksi liikkui poikkeavasti.
Arctic Sean varustamo Solchart Management ei halunnut torstaina kommentoida tietoja Maltan lipun alla seilaavasta rahtialuksesta. Algerialaisen sataman verkkosivujen mukaan laivaa odotettiin saapuvaksi tänään. Sen sijaan Yle Uutisten mukaan aluksen oli määrä saapua Algeriaan keskiviikon vastaisena yönä.

Kommentit
Ei voi olla totta
Toista viikkoa mennyt, eikä Ruotsin poliisi edes tiedä onko alus kaapattu. Uskomatonta!
Ei kai tuo voi olla noin vaikeata. Jos kerran ei tiedetä, niin yhteys alukseen ja sopiva kysymys asiasta, niin johan selviää.
Esimerkiksi: Me tulisimme kylään helikopterilla. Sopiiko? Tulisimme tunnin päästä.
Johan alkaisi selviämään asioita.
Eipä tosiaan tunnu
Eipä tosiaan tunnu kiinnostavan. No, lähetettiinhän viime perjantaina sentään kirje ja toivotaan joulukorttia.
kuules neropatti, kun
kuules neropatti, kun viestilaitteet on rikottu tai muuten jostain syystä vaiennettu, niin ei siinä paljon yhteyksiä pidellä.
Kaikkiko on rikottu?
Mistä tiedät, että kaikki viestilaitteet on rikottu? Kyseessähän on vain poliisin veruke selittää hitaita toimia ja poliittista peliaikaa.
Radiot rikki ja silti seilataan
....kuulostaa todella fiksulta laivan päälliköltä kun matkaa jatketaan vaikka miehistö on hakattu ja viestilaitteet tuhottu. Moisen tapahtuman jälkeen itse saattaisin kurvata ensimmäiseen satamaan johon laivalla pääsisi.
Kaikko rikottu?
Mistä tiedät?
Hämäyspuolen hommia
Ehkä paatilta ei vietykään mitään, vaan lisättiin lastiin ja nyt sitten laiva on häipynyt horisontin taakse.
Liian hyvin hoidettu
Villinä arvauksena laivalla on suora suunta surullisen kuuluisaan Bermudan kolmioon...
Kukaan dekkari ei olisi keksinyt tällaista juonta, eihän?
Sitten on se kuuluisa: miksi?
Seppo Remes kertoo joulukirjamarkkinoilla
miten asiat ovat.
Joku tekee "sonerat"
Mitään laivaa ei ole koskaan ollut olemassakaan....
Viimeiset tiedot Englannin kanaalista
Kirjoittelin muutama päivä sitten laivasta artikkelin Wikipediaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Arctic_Sea
Löysin on-line tietokannan, jossa on päivittäiset tiedot laivan sijainnista, myös kaappauksen ajalta. Viimeksi tietoja on päivitetty 29.7.2009, samoihin aikoihin kun tieto kaappauksesta tuli julkisuuteen. Silloin paikka oli Englannin kanaalissa. Jotain on siis jätetty kertomatta.
Kiitos artikkelista Petri
Kiitos wikipedian kirjoituksesta
Ps. Alla olevasta linkistä voi ladata Google Earhiin marine traffic -lisäosan. Google earhin avulla voi mitata helpommin esim matkoja mihin toi laiva olisi ehtinyt ja nuutoinkin tehdä muistiinpanoja keltaisilla "nuppineuloilla", jos asian seuraaminen kiinnostaa.
http://www.marinetraffic.com/AIS/ge.aspx
heikkoa näkyy olevan sekä
heikkoa näkyy olevan sekä ruotsin että suomen poliisin toiminta tässä tapauksessa, kuinkahan monia laivoja täällä kaapataan oikeasti kun tästäkään tapauksesta ei poliisit tiedä mitään vaikka ilmoitukset on tehty.
Ihmeitä Ruåtsin aluevesillä
Laiva on todennäköisesti muunnettu sukellusveneeksi, jota nyt etsitään Karlskronan lähialueilta.
Toinen vaihtoehto on, että ns. kaappaajat toimittivat alukselle venäläisen ydinaseen Iraniin vietäväksi.
Lisää arvauksia:
1. Kadonnut laiva ilmestyy pian Somalian rannikolle. 2. Laiva katoaa jäljettömiin onnettomassa haaksirikossa, jolloin Lloydsilla voi olla syytä huolestua. 3. Saamme uuden lentävän hollantilaisen eli suomalais-maltalaisen, mikä nähdään joskus valot pimeinä sumuisina öinä, mutta laivaa ei havaita tutkassa. 4. Laiva on pian Rion satamassa, missä miehistö myy puutavaralastin ja juo rahat sokeriruokorommina. 5. Jotain muuta yhtä kauhian kamalaa.
Ruotsalaisille on hyväksi
Että Venäläiset rakentavat kaasuputken Itä-meren poikki, saadaan sentään jotakin valvontaa alueelle joka ei tunnu olevan Ruotsin hallussa.
Itse laivan arvoitukselliseen katoamiseen ja ilanteen selvittämiseen tarvittaisiin Sherlock Holmesia ja rakasta Watsonia.
Venäjän Itämeren laivaston on otettava Ruotsi
suojelukseensa. Muutoin merirosvous ja epävakaus on Somalian luokkaa.
eiköhän spiunipaatti ole lipunut jo satamassaan
- kotona Kaliningradissa .
-
Tällätään Gibraltarin veroparasiitti -alukseksi , ja sittenpä meri kohisten keula kohti uusia haasteita !
+
Laiva oli jo Englannin kanaalissa
Hieman pitkä reissu takaisin.
niin , mitenköhän
tässä nyt tuntuu asiain kimurantisti menevän sillain es. wolfin malliin .
-
Toisaalta , siinä missä armaadaa ei yksi paatti tee , niin mitäpä me pienistä .
+
Jännä nähdä lopullinen totuus
Ei liene ihan Bermudan kolmioon asti ehtinyt:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/08/08/aavelaiva-arctic-sea