Sunnuntai 27.5.2012

Keskiverto koira on älyllisesti 2-vuotiaan tasolla – tässä älykkäimmät rodut

Luotu: 
9.8.2009 18:36
  • Kuva: Lee Coursey / Creative Commons
    Saksanpaimenkoirat ovat kanadalaistutkijan mukaan kolmanneksi parhaiten oppivia koiria.

Keskiverto koira on älyllisiltään kyvyiltään 2-vuotiaan lapsen tasolla, sanoo kanadalainen psykologi ja koirien tutkija Stanley Coren. Corenin mukaan koirat voivat laskea, ymmärtää yli 10 sanaa ja ne myös pystyvät huijaamaan tarkoituksellisesti sekä ihmisiä että muita eläimiä.

Brittiläisen Kolumbian yliopistossa työskentelevän Coren erottelee koirien älykkyydessä kolme alalajia: vaistomaisen, adaptiivisen ja opetetun. Adaptiivinen älykkyys kertoo siitä miten koira keksii uusia ratkaisuja vastatakseen ympäristön haasteisiin.

Coren analysoi koirien älykkyyttä yli 200 amerikkalaisen ja kanadalaisen koirakouluttajan haastatteluista saadusta aineistosta. Kuusi parhaiten oppivaa rotua ovat paremmuusjärjestyksessä: skotlanninpaimenkoirat, villakoirat, saksanpaimenkoirat, kultaiset noutajat, dobermannit ja shetlanninpaimenkoirat ja labradorin noutajat.

Keskimääräinen koira pystyy oppimaan 165 sanaa, käsimerkit mukaan luettuna. Parhaaseen viidennekseen kuuluvat koirat oppivat 250 sanaa. Koirat pystyvät myös laskemaan neljään tai viiteen ja havaitsemaan laskuvirheet yksinkertaisissa yhteenlaskuissa kuten 1+1=1 tai 1+1=3. Sosiaalisilta taidoiltaan koirat ovat jopa lapsia kehittyneempiä.

- Koirien sosiaalinen elämä on suhteellisen monimutkaista, vähän kuin teineillä. Ne miettivät muun muassa, että kuka on lauman suosituin ja kuka makaa kenenkin kanssa, Coren sanoo LiveScience.com –sivuston mukaan.

Koirat ovat myös lähes ihmisen veroisia teeskentelyssä ja huiputtamisessa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

surku

Te siteeraatte kökköjä amerikkalaisia tutkimuksia joita teille on tyrkyllä halvalla mutta ette viitti ottaa selvää että Turussa jo muutama vuosi sitten vertailtiin koiran ja lapsen kehitystä ja todettiin koiran yltävän kuusivuotiaan tasolle.

pirjo-maarit liflander

Ilman tutkimuksiakin käytännössä olen havainnut saman, fiksuja olentoja monet koirat. Mm. Portugalinvesikoira on erittäin fiksuksi todettu rotu. Jostakin luin, että koirat olisivat noin 4 vuotisen lapsen tasolla. Uskon, että voivat olla jopa kuusivuotisen tasolla ainakin jotkut rodut, eivät kaikki. Itsekin eri rotuisia koiria hoitaneena olen havainnut huomattaviakin eroja eri rotujen suhteen koiran fiksuudessa. Muuten kuitenkin koira ehdottomasti ihmisen paras ystävä ja monella tavalla monissa asioissa fiksumpi kuin ihminen.

pirjo-maarit liflander

Puhut varmaan itsestäsi, no siinä tapauksessa, vastaan paras ystävä on koira, mutta paras ihmisystävä on mies.
Pääasia, että on ystäviä, kissoja,koiria, miehiä ja naisia ja vaikka ufoja jos niikseen tulee.Illan jatkoja!

EdisPearl

....osaa puhua, mutta ihmisen on opeteltava sen kieli. Jos ymmärtää koiria, eli saa kunnollisen kontaktin koiraan, niin tajuaa kyllä sen osaavan puhua, mutta omalla kielellään.

Koirille pienet eleet ja jopa ilmeet sanovat jotain, kun kommunikointiasiat ihmisen ja koiran välillä ovat kunnossa.

Itse olen saanut kontaktia sekä kissaamme, että koiraamme, koska olen ymmärtänyt heidän elekieltään. Kontakti kasvaa koko ajan kun eläin ymmärtää, että ihminen tajuaa mitä hän tarkoittaa jne.

Tämä ihan sama asia koskee myös pikkuvauvoja. Vauvan kanssakin saa kontaktia aika nopeastikin ihan noilla samoilla menetelmillä.

Jos vauva vaikka katsoo tiettyyn suuntaan, jossa on vaikkapa kukka ja sanoo "höö", niin lapselle voi vastata, että joo, siellä on kukka. Näin hän alkaa pikkuhiljaa huomata, että häntä ymmärretään ja kaikki sujuu mallikkaasti.

Olenkin joskus sanonut, että ymmärrän vauvoja ja eläimiä:):)

-EP-

pirjo-maarit liflander

pelastavat ihmisiä tulipaloista tai raunioista, merihädästä ja ties mistä. Koiran pitää osata ajatella ja toimia määrätietoisesti. Nuori lapsi ei pysty tällaiseen toimintaan ja ajatteluun, joten koira menee tässä älyllisesti ohi lapsen tosi kirkkaasti. Jos koira näkee vaikka isäntänsä hukkuvan se ui heti perään pelastamaan, tai hakee tulipalosta liekkien keskeltä perheenjäsenen jne. Koira tekee tosi urhoollisia tekoja ja usein ilman koulutusta, ihan luonnostaan. Sankaritekoja tehneistä pelastajakoirista on paljon erilaisia tarinoita olemassa. Moni ihminen ei vaivaudu pelastamaan toista hädässä olevaa lajitoveriaan, mutta koira toimii vaistonvaraisesti jos näkee vaikka hukkuvan laiturilta se hyppää heti veteen pelastamaan.Tietysti pitää olla kyseessä isompi koira, ja mielellään paimenkoiratyyppinen tai noutaja ym. isompi yksilö.
Näin ei toimi pieni ihmislapsi, eikä usein isompikaan ihminen. Siten koira on todellakin ihmisen paras ystävä monella tavalla.

EdisPearl

Teillä molemmilla, Pirjo-Maarit ja Simo.

Vanhemmillani oli Collien ja Saksanpaimenkoiran yhteisen rakkauden hedelmä Mira.

Se oli varmaan ihanin koira, mitä maa päällään silloin kantoi. Ulkonäöltään se oli hyvin sopusuhtainen ja kaunis, ihan rotukoiran näköinen.

Se muistutti hieman enemmän Collieta niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin.

Ikävä kyllä se kuoli vakavaan sairauteen vuonna 1988. Se oli kyllä aivan korvaamaton koira.

-EP-

SIMO PERTTULA

Olen taistellut sanan miekoin tässä lehdessä kohta 2 vuotta!
Samoin Sinä.
Tämänkin uutisen kommentoijissa liikkuu henkilöitä, jotka eivät tunne eläinasioita lainkaan. Minuakin on epäilty koiraksi?
Collie on todella koirien aatelia, kunhan sen isäntänä EI ole ongelmakasvattaja. Kuten myöhemmin kirjoituksessani totean, ei ole olemassa ongelmakoiria, on vain ongelmakasvattajia!
Eräät tuntuvat ihmettelevän purevia koiria? Koirilla on yksi erikoisuus, johon en kiinnittänyt huomiota. Se vaistoaa, jos ihminen pelkää sitä. Tällöin koira epäilee tällä ihmisellä olevan "metkut" mielessä, ja usein silloin on kyseessä eläinten vihaaja!
Voisin pitää pitkän esitelmän, mistä lemmikki- tai hyötyeläimestä tahansa. Eräällä Eeva ystävälläni, on kissoja ja koiria. Hän on ihmisenä aivan ihana ihminen!

Leila

kiitos tosi kivoista jutuistanne! Nuoren collie-herrasmiehen mamina yhdyn täydellisesti kirjoituksiinne. Collie on minulle maailman ihanin koira ja elämänkaveri - jollekulle toiselle taas jokin toinen rotu on paras ja sopivin.

Saavuin juuri takaisin Suomeen ajettuani viikon verran Bulgarian vuoristossa olevasta asunnostani. Pepe -collieni oli loistava bodyguard matkalla, kuten aina. Ei tarvinnut pelätä mörköjä eikä rosvoja, kun Pepe oli vahtina:)))

Koira on lyömätön kaveri ja seuralainen. Toivoisin, että useampikin ihminen pääsisi nauttimaan koiran/koirien seurasta, mutta ainahan se ei ole mahdollista.

OnSlow

Heh.

Jos minä lähettäisin oikolukematta näitä kirjoituksiani olisi useammassa ollut erään toisen kollin tassunjäljet.

Huomiota kerjätessään se asettuu joskus näppäimistölle lepäämään - ja saa pienen rapsutuksen.

eve_avolin

Kissa on vain itsenäisempi, kierompi ja huumorintajuisempi kuin koira, siksi se ei ole ihmisen paras ystävä vaan tekee mitä lystää ja nukkuu loput 15 tuntia.

pirjo-maarit liflander

on oppivainen myös. Kissani oppi painamaan herätyskelloni nappulan alas ja sai minut nukkumaan pommiin useammin kuin kerran. Kello piti piilottaa, muuten se nappasi sen aina kiinni. Lisäksi kissani oppi avaamaan keittiön vipumallisen vesihanan, myös ovia se aukoi. Kyllä kissa on fiksu myös.

SIMO PERTTULA

Skotlanninpaimenkoirat,Colliet,Lassiet takoittavat samaa rotua. Ne ovat todella viisaita koiria. Viisaus on parempi sana, kuin älykkyys. Se on ihmisen paras ystävä, ja lahjomaton laumansa jäsenten puolustaja. Siinä tehtävässä se osoittaa sellaistä älykkyyttä ja vaistoa, että puolustus pitää yllättävissäkin tilanteissa.
Mainittakoon muutamia tosiasioita koirasta:
-Sillä on ihmistä huonompi näkö, mutta kuulo on moninkertainen ihmiseen verraten.
-Vainullaan ja hajuaistillaan, se havaitsee laumaansa kuuluvan esim. ihmisen lähestymisen jo kaukaa.
-Koira pitää ihmistä rumana laumansa jäsenenä, mutta hyväksyy kaikki uudet jäsenet, jos isäntäväkikin hyväksyy.
-Ongelmakoiria ei ole olemassa, on vain ongelmakasvattajia!
-Sille on osoitettava, että ihminen on lauman johtaja, ja se tyytyy itse alimman kastin osaan.
Varsinkin palveluskoirille, tämä viimeinen kohta on tärkeä.Ja sen on käytävä osaajan pitämän tottelevaisuus koulutuksen.

semi

Uskotaan että koirien roduissa on älykkyys eroja ja muidenkin kuten kissojen niin miksi tuo ei päteisi myös ihmisiin. Tosin en väitä että kuka kukin on älykkäin ihmisistä tai minkä värinen. Onko Musta karhu älykkäämpi kuin jääkarhu?.

pirjo-maarit liflander

toimivat sokeiden oppaina, ja palveluskoiria on monissa tarkoituksissa, avustavat esimerkiksi liikuntavammaisia ja noutavat tavaroita. Berninpaimenkoirat toimivat niinsanottuina haliberneinä ja käyvät vanhainkodeissa lohduttamassa vanhuksia. Verenpaine laskee kun silittelee koiraa.Kyllähän monet muutkin eläimet ovat fiksuja kuten vaikka siat, joista yllä kertomusta. Kissani luki ajatuksiani kuin avointa kirjaa. Koirani seurasi minua kaikkialle ja lapsena haki koulusta tiettynä aikana, osasi oikeaan aikaan ilmaantua koulun portille, matkaa 2 km.
Karjalankarhukoira tämä. Kissamme karkasi kerran ja tuli 40 km päästä takaisin yksin. Joku oli nähnyt sen kaukana, mutta ei antanut kiinni. Kissalla on päässään sellainen aurinkokello ja se osaa suunnistaa sen avulla pitkiäkin matkoja. Eläimet ovat ihmisen ystäviä, usein parempia kuin lajitoverit. Maalla kasvaneena sanoin kerran eräälle lehmälle, että huomenna menen kaupunkiin takaisin, enkä tule sua laitumelle tapaamaan. Halusin tietää ymmärsikö lehmä puhetta, kävin katsomassa ennen lähtöäni, kappas vaan lehmä tajusi puhetta eikä tullut laitumelle kohtaamispaikkaamme,koska olin sanonut,että en tule!!!

Vieras

Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Toki koirat ovat älykkäitä, ja lisäksi tunteellisia. Koirakin voi esim. loukkaantua.
Vaikka lapset jossain vaiheessa oppivat puhumaan, niin aikuiset koirat menevät lasten ohitse kypsyydessä ja viisaudessa, ja komeasti! Eli se älykkyys on niin kovin erilaista, silti koira on tietysti eläin, eli liikaa ei saa vaatia tai se turhautuu kun ymmärrä mitä pitää tehdä ja mitä siltä vaaditaan. Eläimellä ei ole sellaista järkeä kuin ihmisellä, ja siksi meidän onkin pidettävä niistä hyvää huolta. Koira esimerkiksi palkitsee sen hyvällä toveruudella, ja ehkä joskus rikkipurrulla kengälläkin, mutta se on jokaisen järkevän ja tiedostavan koiranomistajan tajuttava jo siinä vaiheessa kun koiran itselleen hankkii. Koira on tavallaan lapsi perheessä, ja siitä on kannettava ja otettava vankka vastuu.

Joe-poika Shanghaista

tarkastelin eläinten lajioppia, ihminen oli yksi eläinlajeista.
Mielestäni tämä syvään juurrutettu ja jatkuvasti toistettu jako ihmisiin ja eläimiin on luotu, jotta ihmisistä ei tuntuisi niin pahalta käyttää muita eläimiä hyväkseen. Se on ikäänkuin moraalinen lupa vääryyteen, joka poistuu sillä hetkellä, kun tajuaa, että on oikein puhua ihmisistä ja muista eläimistä.
Aivan samoin perustein aikoinaan orjuutettiin mustia ihmisiä ja (joidenkin) moraalista tuskaa helpotettiin juurruttamalla mieliin ja kieleen ajatus siitä, etteivät mustat ole ihmisiä. Keksittiin myös kierrättää tietoa siitä, että mustat eivät tunne kipua, joten heitä on soveliasta hakata. Samaa ajatusta käyttävät vielä nykyään monet ihmiset perustellessaan julmuutta muita eläimiä kohtaan. Hälyttävän moni on vieläkin sitä mieltä, että koira on pelolla ja kivulla murrettava tottelevaiseksi ja sitten ollaan kovin ylpeitä siitä, että koira vapisee kuullessaan omistajansa äänen!

pirjo-maarit liflander

kiitos kommentistasi myös, huomaa, että ymmärrät koirien päälle. Lassie elokuvat lapsena muistan ja miten ihailin aina tätä rotua ja halusin isona ehdottomasti oman Lassien.
Mehän emme toisaalta tiedä miten paljon eläimet ymmärtävät puhettamme ja elekieltämme, tutkimukset eivät tästä kaikkea kerro. Korkeasaaressa mulla oli oma nimikkoheppa, villiheppa, jota kävin aina joka sunnuntai helssaamassa. Se tuli aina samaan kellon aikaan samaan kohtaan ja juttelimme niitä näitä. Olin ihan superkiintynyt tähän villiheppaan, joku vuosi sitten. Eläimet ovat todella ihania olentoja. Pupujusseista puheenollen pihallamme on näitä ns. Citypupuja nytkin, pieni pitkäkorvainen pupujussi juoksee pihassamme nytkin.Tällä alueella on myös kettuja ja pöllöjä. Herttoniemenranta kyseessä Helsingissä.

Vieras

Tiedän näistä roduista vain kultaisen noutajan.
Kaikki nämä artikkelissa olleet asiat täsmää täydellisesti jopa se että osaa laskea esim. montako lautasta pöydässä
on. Ymmärtää lauseita sanavarasto on ainakin 150 sanaa.

Kokomuslainen

Olen kuitenkin huomattavasti mieluummin tekemisissä 2-vuotiaitten lasten kuin yhdenkään koiran kanssa, vaikka kuinka olisivat älyllisesti samalla tasolla.

Syy: yksikään kaksivuotias lapsi ei ole iskenyt hampaitaan jalkaani kiinni sellaisella voimalla, että jälki jää.

Kun on kokenut tuon kahdesti, ei omaa vihaansa koirarotua kohtaan tarvinne enempää perustella.

(Ai niin... pidänhän minä koirista. Se positiivinen kokemus tosin tapahtui eräässä ravintolassa kaukoidässä...)

Stonewall

Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering. I sense much fear in you.

pirjo-maarit liflander

Minuakin on purrut koira kaksi kertaa ja kerran siten,että jäi pahat mustelmat. Häiriintyneitä yksilöitä on joka rodussa, myös ihmisrodussa. Ihmiset sotivat ja tappavat toisiaan monella tavalla. Eläin tappaa saadakseen ravintoa. Ihmisiä purevat koirat ovat saaneet vääränlaista kohtelua ihmiseltä. Syy koiran huonoon käytökseen on aina lähtöisin ihmisestä. Myös koira voi olla sairas, ja purra siksi, vaikka joku aivokasvain tai muu vakava sairaus, joka aiheuttaa käytöshäiriön. Minäkin pidän lapsista, ihan kaikenikäisistä. Toivon sinulle myönteisiä elämyksiä eläinten parissa, varsinkin koirien.

Vieras

Jutun taso kaikkine älyttömine kirjoitusvirheineen oli sitä luokkaa, että suhtaudun kyllä varauksella KAIKKIIN Uuden Suomen juttuihin.

Artikkelin teema tosin on mielenkiintoinen, mutta tuo miten juttu on rakennettu. Apua!

semi

Uhden kerran koira ja sekin oli pentu, ihminen on kyllä hyökännyt parikin kertaa päälle varoittamatta, mutta kukaan ei heitä lopettanut kuten koirille tupataan tekemään.

Koska on kissoista enemmän kokemusta kuin koirista niin kusetuksen mestareina näen minä kissat. Mutta sehän on itsestään selvää, kissat ovat metsästäjiä ja siinä hommassa viakkaus on elinehto. Varmasti myös saalis eli hiiri joutuu oppimaan samat asiat, mutta kissan on pysytävä askeleen edellä jos aikoo syödä ja hiiri tietää tämän ja se turvautuukin massa tuotantoon.

Florentina

Heti kun näin skotlanninpaimenkoiran käännöksessä ykkösenä, tajusin että kyseessä täytyy olla BORDER COLLIE. Sehän on tunnetusti kaikkein oppivaisin koirarotu. Tarkistin asian alkuperäisestä uutisesta ja border colliehan se siellä ykkösenä.

Vieras

Uutisen mukaisessa tutkimuksessa ei ole otettu huomioon miellyttamisen halua, yllattaen "alykkaimpia" koirarotuja on ne joilla on eniten miellyttamisen halua..
Kun taas rodut joilla ei sita ole ovat paljon vaikeampia testata, ihmisen sanoessa "taa on nahty jo, ei kiinnosta, keksi jotain alykkaampaa", koira vaan tuijottaa "tyhman nakoisena" tai lahtee ettimaan alykkaampaa tekemista..

RW

Olen tutkinut koirien älykkyyttä empiirisin menetelmin jo useita vuosikymmeniä. Tiedän mm. että jotkut älykkäät koirat voisivat oppia jopa puhumaan, mutta niiden nielun rakenne ei ole kehittynyt tätä varten: Älykäs koira voi opetustilanteessa yrittää matkia ihmisen sanoja, mutta ei saa tuotetuksi kuin haukahduksia kovasta yrittämisestä huolimatta.
Valitettavaa on puolestaan se, että eläinten älykkyyden tutkimus on laahannut pohjamudissa pitkään. "Tutkijat" ovat mm. väittäneet että koira ei tunnista sanoja vaan reagoi ainoastaan äänenpainoihin. Tällaisten tutkijoiden mileipiteet ovat edesvastuuttomia ja valitettavasti otettu jopa todesta.
Kaikissa roduissa on sekä älykkäitä että vähemmän älykkäitä yksilöitä - kumpiakin esiintyy sitten enemmän joissain roduissa.

Pentti Niskanen

Churchill: "Koira katsoo ihmiseen ylöspäin, kissa alaspäin, sika pitää vertaisenaan."

Sika on eläimistä älykkäin. Noin 6-vuotiaan lapsen tasolla. (Se näkee ihmisten silmistä, milloin sitä ruvetaan tappamaan).
Joku kirjailija on sanonut, että Ruotsissa sillä älykkyysmäärällä selviäisi ylioppilaskirjoituksista.

Minä sanoisin, että sika on demokraatti. Sitä ei ole koira, joka vaistoaa paremmin kuin tavallinen duunari, kuka on johtaja, kenellä on nappulaa ja ketä kannattaa totella.

Koira puree ihmistä niin kuin kaikki eläimet karhua myöten, jos näkee että tämä on peloissaan ja lähtee pakoon. Se on luonnon laki ja kirjoitettu geeneihin.

Ruotsissa muistaakseni viitisen vuotta sitten koira puri kahden kuukauden ikäisen kehdossa makaavan lapsen kaulan poikki. Koiran aggression oli herättänyt lapsen itku.

ossi.ostaja

Monenkirjavissa koiranosto-ohjelmissa jne., mainostetaan tietämättömyyttään, miten pian vanhakin koira sopeutuu uuteen isäntäänsä ja perheväkeensä.
Sillä jo 1-vuotiaankin sopeutuminen, ei ole sitä, että tulee syömään tai luokse kun kutsutaan jne..

Siis sopeutuminen ja isännyyden (käskyvallan muutos), ovat eri asioita, jotka eivät kulje käsikädessä !!!

Tiedän tämän yli 40 vuotta ja yhä, eri paimenkoirarotujen kanssa touhunneena. Kaikkein helpoimmalla kouluttamisella ja vähäisimmällä vaivannäöllä selviää, kun koiranostossa ei enää ole alle 6-vuotiaan tasolla. Eli, kun ostaa juuri emästään vieroitetun pennun, siitä saa kaikkein tottelevaisimman ja uskollisimman, palvelijan, seuralaisen, sekä puolustajan.

Olen muutaman kerran ostanut tai vastaanottanut mm. omaiseltani ns. "puolitutun" 19-kuisen Saku-uroksen tai yli 8-vuotiaan vastaavan, joiden isännyys vaihtui, vain vuodattamalla vertani. KYSEESSÄ EI OLE OLLUT PELKURUUS !!!

Jumalaan / Jeesukseen uskovana miehenä rukoilin, että Yläkerrastakäsin muokattaisiin tuon 19-kuisen "tietokonetta", etten joutuisi "verenluovutukseen".
Sieltä vastattiin nukkuessani: "osta särkylääkettä." Ja seuraavana aamuna heräsin, kun sieltä sanottiin: "3 verenpurkaumaa." Ja se toteutuikin yllättäen tunnissa. Huhtikuisena aamuna koira rähjäsi pihaan tulleelle siilipariskunnalle n. klo 05.00, kun ei suostunut tulemaan sisään yöksi. Pujotin kuristuspannan sen kaulaan alkaen tuoda sitä sisään, ilman talutinta, silloin se alkoi olla toista mieltä, tehden ne 3 verenpurkaumaa. Tiesin, jos luovutan, niin koirasta tulee entistäkin mahtavampi. Siispä nostin kuristuspannasta, siten että sen etujalat hädintuskin ylsivät maahan, joten purenta, sekä matka jatkui, vaikka molemmat olimme jo, kuin astmaisia. Kun rappujen edessä löysäsin otteeni, niin koira vaipui maahan ja hengityksensä tasauduttua, meni selälälleen antautumisensa merkiksi. Näin minulle siirtyi käskyvalta ,niiden purkaumien lisäksi hampaanjälkiä löytyi 11. Tätä kirjoittaessani tapahtumasta on pian 8 vuotta, käskyvallan ollessa yhä tallessa, ilman uusia yhteenottoja. Ja koira alkaa olla, kuin pennusta asti olleena olevatkin.

Tämäkin on todella viisas ja älykäs yksilö erittäin tarkkoine aisteineen ja pimeäajan vartijana ulvoo, kuin verenhimoinen hyeena aitamme sisällä, jos kuulee poikkeavaa. Mutta eipä minkäänsortin vahingontekijät ole poikkeilleetkaan, kuten lähinaapurustossamme.

Vieras

Excerpted from "The Intelligence of Dogs":

For example, over 200 professional dog obedience judges, ranked 110 dog breeds on the basis of their intelligence. According to them, the top dozen dogs in terms of intelligence are:

Rank Breed

1. Border Collies
2. Poodle
3. German Shepherd
4. Golden Retriever
5. Doberman Pincher
6. Shetland Sheepdog
7. Labrador Retriever
8. Papillon
9. Rottwieler
10. Australian Cattle Dog
11. Pembrook Welsh Corgi
12. Miniature Schnauzer

At the low end of the intelligence rankings are:

106. Borzoi
107. Chow Chow
108. Bull dog
109. Basenji
110. Afghan Hound

pekkapoeka

Koiran ja pienen lapsen vertaaminen on aika hassua. Pitäisi verrata koiranpentua suhteutettuna lapsen ikään. Kunnon vertailu syntyy vain, kun verrataan aikuista koiraa aikuiseen ihmiseen. En yhtään väheksy koirien tai muiden eläinten oppivuutta ja pärjäämistä. Voi olla, että eläinten ns. älykkyys voidaan vielä joskus kunnolla todentaa. Silloin viimeistään loppuu meikältä lihansyönti. Waan on niitä tyhmiäkin koiria. Naapurin pölyhuisku luulee, että aina ulos tullessa pitää haukkua kaikkea niin kauan, että pääsee taas takaisin sisälle. Linnutkin kiusaavat sitä pikku räksyä, mutta syötän minä sitä salaa vähän, kun se tulee käymään.