Chicago ja moni muu amerikkalaiskaupunki ovat ottaneet radikaalin askeleen: ne sulkevat julkisia palveluitaan tiettyinä päivinä vuoden kuluessa. Näin ne pyrkivät säästämään rahoja talouskriisin aikana, kertoo di.se.
Chicagossa suljetaan tänä vuonna kaikki ei-elintärkeät julkiset palvelut, esimerkiksi roskakuljetukset, kirjastot ja lääkärin vastaanotot kolmeksi päiväksi. Näin pyritään suitsimaan kaupungin 300 miljoonan dollarin alijäämää.
Kaupunginisät toivovat, että päätös, joka pakottaa henkilöstön palkattomille lomapäiville, säästäisi 8,3 miljoonaa dollaria. Elintärkeät julkiset palvelut, kuten poliisi, pelastuspalvelu ja päivystyspoliklinikat jäävät epätavallisen toimenpiteen ulkopuolelle.
Myös Kalifornian, Michiganin ja Wisconsinin kaupungit ovat turvautuneet vastaaviin päätöksiin rahojen säästämiseksi.
Kaliforniaan on julistettu "budjettihätätila" ja julkiset palvelut on päätetty sulkea kolmen päivän ajaksi joka kuukausi. Michigan taas on päättänyt jättää maksamatta työntekijöilleen kuuden päivän ajan säästääkseen 22 miljoonaa dollaria.
11 000 työntekijää jäi kotiin maanantaina, jolloin oli Chicagon ensimmäinen sulkupäivä. Seuraavat ovat Kiitospäivän jälkeinen päivä ja jouluaatto.

Kommentit
Ja tietenkin
Haalitaan vielä ulkomailta lisää elättejä elämään Suomeen, ja tämä tehdään velkarahalla!
Suomalaiset päättäjäthän ne vasta supertolloja ovatkin.