Ruotsalaispotilas syttyi tuleen, kun hänen syntymämerkkiään leikattiin. Hänen suojanaan ollut paperilakana syttyi, ja lääkäri ja leikkaushoitaja sammuttivat liekit vedellä ja tukahduttamalla ne, kertoo metro.se.
Potilas sai kuitenkin toisen asteen palovamman. Palaneelta ihoalueelta saattaa hävitä pigmentti.
- Leikkauksessa käytetään diatermiaksi kutsuttua menetelmää verisuonien sulkemiseen. Siitä saattaa syntyä pienenpieniä kipinöitä, jotka tässä tapauksessa todennäköisesti sytyttivät desinfiointiin käytetyn alkoholin, sanoo tukholmalaisen Akademiklinikenin johtava lääkäri Ulf Samuelson.
Hänen mukaansa vastaavaa ei ole klinikalla ennen tapahtunut. Muualta on kyllä niitä raportoitu, joskin ne ovat äärimmäisen harvinaisia.
- Diatermian käyttäminen on tavallista. Tiedetään, että siinä on riskejä. Tämä on kuitenkin yhtä yleistä kuin että leikkaussalissa putoaisi lamppu.

Kommentit
ai
minä luulin että julkisestikin riidelleet hyksin kirurgit olivat säkenöineet niin kuumasti kesken työntekoa että koko leikkausali paloi potilaineen päivineen
ai
minä luulin että julkisestikin riidelleet hyksin kirurgit olivat säkenöineet niin kuumasti kesken työntekoa että koko leikkausali paloi potilaineen päivineen