
Suunnitelman paljastumisen jälkeen nesteiden vieminen lentokoneiden matkustamoon kiellettiin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Britannian poliisi sanoo saaneensa juonen selville vain muutama päivä ennen sen toteuttamista. Syyttäjien mukaan kohteena olivat Lontoon Heathrow'n lentokentältä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan lähtevät koneet. Nestepommi-iskua valmisteltiin syyttäjien mukaan Pakistanissa al-Qaida-terroriverkostossa.
Brittilehti Telegraphin mukaan kyseessä olisi ollut kaikkien aikojen massiivisin lentokoneisku.
Neljä muuta syytettyä todettiin syyttömiksi salajuoneen. Kahdeksannen henkilön osuudesta ei tuomioistuin päässyt yksimielisyyteen.
Syytteitä käsiteltiin oikeudessa jo vuosi sitten. Tuolloin tuomioistuin totesi kolmen miehen suunnitelleen murhia, mutta valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, olivatko miehet suunnitelleet myös lentokoneiden räjäyttämistä. Syytetyt sanoivat, että he aikoivat räjäyttää vain pienen pommin lentokentällä protestina Britannian ja Yhdysvaltain ulkopolitiikalle.
Maanantaina syyllisiksi todettujen tuomiot julistetaan myöhemmin.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
No mutta missäs näiden
No mutta missäs näiden kavereiden suvaitsevaisuus vieraita kulttuureja kohtaan on? Kenties vihervasemmisto voisi pitää heille oppitunnin vieraiden kulttuurien kunnioituksesta.
Tuomas taitaa olla
Tuomas taitaa olla HAKOteillä.
Kannattaisi miettiä ennen kuin lähtee kasaamaan salaliittoteorioita.
Melkoista propagandaa taas
Melkoista propagandaa taas jauhetaan. Tälläkään ei varmaan ole minkäänlaista totuuspohjaa, ja raukat ovat vain syntipukkeja.
"kolmen britin..." Onneksi
"kolmen britin..."
Onneksi oli valokuva ja nimet tekstissä. Olisi todella irvokasta ja valheellista väittää tekijöitä pelkästään britetiksi vaikka olisivatkin virallisesti britti-kansallisuuksia, kun ovat etnisesti jotain muuta ja islam-fanaatikkoja...kaikesta päätellen.
Valamiehistön yksimielinen päätös
Ensimäisellä kerralla valamiehet (jury) ei päässyt yksimielisyteen siitä, ulottuiko salaliitto myös lentokoneiden räjäyttämiseen. Nyt valamiehistö oli yksimielinen kolmen terroristin syyllisyydestä.