Sunnuntai 27.5.2012

Lottovoitosta tuli painajainen

Luotu: 
14.9.2009 16:56
  • Kuva: EPA / All Over Press

Englantilainen Callie Rogers sai 16-vuotiaana runsaan miljoonan euron lottovoiton. Sen jälkeen kaikki menikin pieleen. Nykyisin hän on rutiköyhä. Voittorahat hupenivat nopeisiin autoihin, lomamatkoihin, silikonirintoihin ja huumeisiin, kertoo Aftonbladet.

- Toivon hartaasti, etten ikinä olisi voittanut, Callie sanoo.

Voitto pirahti tilille vuonna 2003. Kuusi vuotta myöhemmin Callie on rutiköyhä ja työskentelee siivoojana. Hän onnistui kuuden vuoden aikana polttamaan suurimman osan voitosta. Pelkkiin huumeisiin tuhlaantui 300 000 euroa.

Hän ei mielestään pystynyt käsittelemään 16-vuotiaana niin jättimäistä rahasummaa. Itsetuhoinen elämäntyyli ei johtanut pelkästään tyhjään lompakkoon. Callie kärsi henkisestikin ja yritti kolmesti itsemurhaa.

Callie kertoo myös vihanneensa julkisuutta. Se seurasi, kun hän voittonsa jälkeen komeili lähes joka ikisessä lööpissä Englannissa.

Nykyisin Callie asuu äitinsä luona kahden lapsensa kanssa. Hän on vakaasti päättänyt tarjota lapsilleen turvallisen perhe-elämän.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Mulle kävi abaut samalla tavalla. Erona vain että satuin saamaan ison perinnön joka sit sotki pienen pääni siihen kuntoon, että tänä päivänä olen käytännössä pa ja "luukutan" sossua välttämättömiin menoihini.

jtmnen

ei se raha tuo onnea, mutta oma asenne, ja oma hölmöys kyllä tuo epäonnea.

Jos mitä sosialismi yrittää tasata, on tuo oma hölmöys –osasto.

Gagarin

"Selfworth equals networth" on yksi amerikkalaisen ruohonjuuritason finanssikonsultti Suzy Ormanin lausahduksia. Ihmisen varallisuus siis pitkällä tähtäimellä asettuu sille tasole kuin ihminen itse itseään arvostaa. Jos oman arvon tuntoa ei ole, niin mikä tahansa menee käsistä alta aikayksikön.

parviainen

Eikö hänellä ollut ketään, joka olisi neuvonut rahankäytössä?

Jos saisin miljoonan, niin ei tulisi mieleenkään törsäillä joutavuuksiin, vaan elelisin ihan kuten tähänkin asti. Kotisiivoojan palkkaisin ja ostaisin uuden sohvan kissan raapiman tilalle.

Ja jäisi sitten lapsillekin perintöä, vaikka toki antaisin heillekin siitä heti rahaa.

Kummallista miten jotkut sekoavat suuresta rahasummasta.