Sunnuntai 27.5.2012

Medvedev ehdokkuudestaan: Riippuu Putinista

Luotu: 
15.9.2009 19:31
  • Kuva: EPA / All Over Press

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sanoi tiistaina, ettei hän sulje pois asettumista ehdolle vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Medvedevin mukaan tämäntyyppisistä asioista on kuitenkin asianmukaista keskustella maan pääministerin Vladimir Putinin kanssa.

– Vielä jokin aika sitten en aikonut asettua ehdolle presidentiksi, Medvedev sanoi viitaten aikaan ennen presidenttikauttaan. Hän puhui Valdai-keskusteluryhmän tapaamisessa.

– Näin kuitenkin tapahtui, ja siksi en aio arvailla etukäteen enkä sulkea pois mitään vaihtoehtoa, Medvedev jatkoi venäläisten uutistoimistojen mukaan.

Putin sanoi viime viikolla, ettei hän ole vielä päättänyt, pyrkiikö hän presidentiksi vuonna 2012. Hän sanoi pohtivansa asiaa aikanaan Medvedevin kanssa. Putinin mukaan kaksikko on "samaa verta" eikä heidän kannata kilpailla keskenään.

Venäjän parlamentti hyväksyi viime vuoden lopulla perustuslakimuutoksen, joka pidentää presidentin virkakauden kuuteen vuoteen ensi vaaleista lähtien. Muutoksen uumoiltiin tarkoittavan sitä, että Putin suunnittelisi paluuta presidentiksi.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras mies

Uutisen mukaan joko Putin tai Medvedev on Venäjän seuraavakin presidentti. Tieto ei yllätä. Herroilla ja heidän silovikseurueellaan on niin suuret yhteiset intressit ja valtavat omaisuudet vaalittavanaan, ettei yllätyksille anneta mahdollisuutta.

Demokratia: tuttu sana, mutta toisessa yhteydessä!

Vieras

Todellinen valta on ollut tiukasti 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta saakka eräällä vanhalla pankkiirisuvulla, jota Suomen Markankin vaiheet alkumetreiltään lähtien sivuaa.

Taloudellinen valta Venäjällä on näennäisesti oligarkeilla ja poliittinen oligarkkipoliitikoilla.

Joskus nämä kaksi joutuvat törmäyskurssille, jolloin esimerkiksi öljy-yhtiön osakkeiden kerrotaan joutuneen valtiolle, vaikka ne oikeasti palautuivatkin niiden oikealle omistajalle Lontooseen.

Joskus poliitikot saattavat alkaa toimimaan omistajansa tahdon vastaisesti. Luoja heitä silloin varjelkoon.

Yksi on varmaa: kansan ja omistajansa tahtoa poliitikko ei voi yhtä aikaa toteuttaa.