Faktakulma
–Maailmassa arviolta 16–21 miljoonaa ihmistä käytti kokaiinia vuonna 2007.
–Euroopassa käytetään toiseksi eniten kokaiinia Yhdysvaltain jälkeen.
–Euroopassa eniten kokaiininkäyttäjiä on Espanjassa, Britanniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa.
–Suurin osa Eurooppaan päätyvästä kokaiinista on lähtöisin Kolumbiasta, Perusta ja Boliviasta.
–Viime vuosina Länsi-Afrikan kautta Eurooppaan kuljetetun kokaiinin määrä on kasvanut.
–Suomessa kokaiininkäyttäjien osuus 15–64-vuotiaista oli 0,5 prosenttia vuonna 2006.
Eurooppaan tarkoitettu kokaiini on tuonut länsiafrikkalaisen Guinea-Bissaun pääkaupungin Bissaun kuoppaisille kaduille kalliita autoja. Tummennettujen lasien takana istuvat eteläamerikkalaiset huumeparonit, jotka ovat tehneet rutiköyhästä maasta yhden kansainvälisen kokaiinikaupan keskuksista.
Guinea-Bissau ja muut Länsi-Afrikan maat nousivat salakuljettajien suosioon 1990-luvun lopulla, kun Yhdysvallat onnistui nujertamaan suuren osan Karibian kautta kulkeneesta huumekaupasta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen alueelta Eurooppaan salakuljetettujen huumeiden määrän arvioidaan moninkertaistuneen.
YK pelkää, että kokaiinikauppa sekä siihen liittyvä muu rikollisuus, korruptio ja väkivaltaisuudet horjuttavat Länsi-Afrikan valmiiksi hauraita hallintoja. YK:n mukaan on merkkejä, että salakuljetuksen lisäksi myös huumeiden käyttäminen on lisääntynyt alueen maissa.
–1800-luvulla eurooppalaisten harjoittama orjakauppa oli tuhota Länsi-Afrikan. Kaksisataa vuotta myöhemmin kokaiinikauppa uhkaa tehdä samoin, varoitti YK:n rikollisuuden ja huumeiden torjunnasta vastaavan järjestön UNODC:n johtaja Antonio Mario Costa.
Asiantuntijoiden mukaan kokaiinikartellit voivat toimia Länsi-Afrikassa ilman pelkoa seuraamuksista. Korruptio on laajalle levinnyttä ja poliisi, tulliviranomaiset sekä poliitikot ovat helposti lahjottavissa. Vaikka poliisi yrittäisikin pistää kampoihin kartelleille, tehtävä on liki mahdoton. Viranomaisilla on pulaa kaikesta, kun taas huumepomoilla on lähes rajattomasti rahaa ostaa itselleen suojelua.
Suuri osa Länsi-Afrikan kautta kulkevasta kokaiinista salakuljetetaan Espanjaan. Atlantin tuulisella ja kallioisella rannikolla Luoteis-Espanjassa viranomaiset ovat taistelleet salakuljettajia vastaan jo vuosikymmeniä.
Espanjassa on suhteessa eniten kokaiininkäyttäjiä koko Euroopassa. YK:n mukaan 15–65-vuotiaista espanjalaisista kolme prosenttia oli käyttänyt kokaiinia vuonna 2007.
Faktakulma
–Maailmassa arviolta 16–21 miljoonaa ihmistä käytti kokaiinia vuonna 2007.
–Euroopassa käytetään toiseksi eniten kokaiinia Yhdysvaltain jälkeen.
–Euroopassa eniten kokaiininkäyttäjiä on Espanjassa, Britanniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa.
–Suurin osa Eurooppaan päätyvästä kokaiinista on lähtöisin Kolumbiasta, Perusta ja Boliviasta.
–Viime vuosina Länsi-Afrikan kautta Eurooppaan kuljetetun kokaiinin määrä on kasvanut.
–Suomessa kokaiininkäyttäjien osuus 15–64-vuotiaista oli 0,5 prosenttia vuonna 2006.

Kommentit
Kieltolain seuraukset...
Tästä uutisesta voi hienosti nähdä kieltolain seuraukset. Täsmälleen sama kuvio kuin aikoinaan alkoholin kieltolain aikaan: mafia rikastuu, köyhiä alueita riistetään, käyttäjillä kurjat olot, veronmaksajien rahat hukataan turhiin poliisioperaatioihin.
Onneksi viime aikoina on tullut parempiakin uutisia, mm. dekriminalisaation saralta (Etelä-Amerikka). Jospa niitä alkaisi kuulumaan Euroopassakin. Kummallista vain, että Suomen media ei ole niitä uutisoinut...
Sen kun muutat afrikkaan
Sen kun muutat afrikkaan täältä itkemästä.
Upea liberaali idea
Aivan ja samalla, riippuvuutta aiheuttavien myrkkyjen myyjät saataisiin kunnialisiksi veroja maksaviksi liikemiehiksi.
Lääkäri, Apteekkari, Lobbari
Niin ne apteekit toimii.
On tosiaan todella helppo
On tosiaan todella helppo tyrmata edellisen kaltaiset mielipiteet perstuntumalta kun naapurin Mattikin on sita mielta. Jos kumminkin tutustuu tilastoihin niin ainakaan alkoholin kulutuksessa ei kieltamisella tai hinnan korotuksilla olla pitkalla aikavalilla onnistuttu hillitsemaan kulutuksen kasvua. Pikemminkin pain vastoin. Kuka ei usko niin tutustukoon kieltolain aikaisiin tilastoihin tai verratkoon Halvan viinan (esim etelaeuroopan maat) maita pohjoismaisiin alkoholin kulutuskayriin.
Ja kieltolain perusteeksi ei riita se ianikuinen "ei tarvita enaa alkoholin lisaksi yhtaa huumetta lisaa". Nimittain kun tuota tulkitsee niin eikos siina sanota, etta muita huumeita ei yhteiskunnassamme viela ole. Jep jep.
Lisaksi mainittakoon, etta Euroopassa yleisimmin kannabista kayttavat espanjalaiset, italialaiset, saksalaiset ja ranskalaiset. Eivat suinkaan hollantilaiset vaikka aine on siella laillista. Mistakohan moinen voisi johtua???
Huumekaupan minimointi
Huumekaupan minimointi olisi Suomessa koska tahansa toteutettavissa. Ainoat tarvittavat toimenpiteet olisvat 1) kaikkien tulojen saattaminen vertuksellisesti yhdenvertaiseksi, 2) voimakas veroprogressio, 3) tulojen ja verojen yleinen julkisuus ja 4) "selittämättömien tulojen" rankka yliverottaminen. Tämä on kaikkien asian kanssa tekemisissä olevien tiedossa.
Kukaan ei myy huumeita tukussa siksi, että on kivaa myydä huumeita, vaan siksi, että siitä saa rahaa. Huumausainerikollisuus on pohjimmiltaan talousrikollisuutta. Ongelman ydinon, että nämä toimenpiteet lopettaisivat kaiken muunkin talousrikollisuuden, ja sitähän ei haluta.
Minimointi my ass.
Niin kauan, kuin kysyntää on, löytyy aina joku avulias järjestämään tarjontaa. Aivan sama, mikä on taloustilanne. Tämän voi helposti todeta tutustumalla eri maiden tilanteisiin vaurauden suhteen - ja ymmärtämällä sen, ettei "huumeetonta maata" löydy tältä pallolta.
Hah hah, Voi kun kismittää
Hah hah,
Voi kun kismittää Africassa on kokkelia ja reggae soi mutta kun se sossun oven ripa on siellä kotinurkilla!
Mikä estää lähtemästä liberaalimpaan ilmapiiriin. Tervemenoa!!
Pointti viuhui ohi.
Taisi mennä pointti useammaltakin vastaajalta pahasti ohi. Eihän Afrikassa ole missään huumausaineet laillisia. Kuten artikkelista voi päätellä, siellä ollaan pian (ellei jo nyt) samassa tilanteessa kuin Meksiko on. Kartellit ja huumeväkivalta. Mafiapomot tienaavat uskomattomia omaisuuksia. Hieno juttu, vai mitä?
Kieltolaki on yhtä tyhjän kanssa, kun kukaan ei pysty sitä kunnolla valvomaan. Sen sijaan, eurooppalaisvaltioiden kieltolakien ansiosta Afrikka kärsii. No, ei mitään uutta maailmanhistoriassa, mutta turha olla tekopyhä kun Euroopan ongelmat eivät enää ole omia, vaan globaaleja. Sama kuvio on käynnissä Amerikassa, pohjoisen kokkelipäät aiheuttavat kaaosta etelässä.
Laillistaminen, omavaraisuus ja kunnollinen kontrolli on sitä, mitä tässä tarvittaisiin. Se on myös sitä, mitä New Scientist, Economist, Observer ja muut "hippilehdet" ovat peräänkuuluttaneet. Vaan taitaa se huumesota silti olla valtioille hyvä keppihevonen - ainakin niin kauan kuin porukka sokeasti uskoo sen ajatuksen, että kieltolaki on HYVÄ ASIA(tm).
Taas tätä
Otsikointi noudattaa orjallisesti vallalla olevaa eurooppalaista "intelligentsiavasemmiston" itseinho /maailmanomatunto syndroomaa.
Kauppiailla tai afrikkalaisilla ei ole tuohon läpikulkuliikenteeseen osallisuutta. Ainoastaan ostaja on rosvo.
Tämä uutinen
Tämä uutinen on maailmankuvaltaan kyllä niin huvaton. Eurooppalainen pahuudessaan vetelee koksua nenään! Tämä on print screenin paikka. Toimittaja voisi mennä katselemaan jotain huumevieroitusklinikkaa ja samalla kertomaan sinne miten harkitsematonta ja rrrasistista se on vedellä niitä huumeita.
Kokaa nokkaan!
- Jussi Ahde -
Vanhempaa kamaa
http://www.youtube.com/watch?v=Xr3g7dNyaSo&NR=1
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Vertinski
Что Вы плачете здесь, одинокая глупая деточка,
Кокаином распятая в мокрых бульварах Москвы?
Вашу тонкую шейку едва прикрывает горжеточка,
Облысевшая, мокрая вся и смешная, как Вы.
Вас уже отравила осенняя слякоть бульварная
И я знаю, что крикнув, Вы можете спрыгнуть с ума.
И когда Вы умрете на этой скамейке, кошмарная,
Ваш сиреневый трупик окутает саваном тьма...
Так не плачьте ж, не стоит, моя одинокая деточка,
Кокаином распятая в мокрых бульварах Москвы.
Лучше шейку свою затяните потуже горжеточкой
И ступайте туда, где никто Вас не спросит, кто Вы.
Orjakauppa
Piti oikein se orjakauppakin raahata asiaan mukaan syyllistämään eurooppalaisia. Ei kirjoittaja taida tietää, että miljoona eurooppalaista kaapattiin orjiksi Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään.
Mitä, jos afrikkalaisia koskevassa kirjoituksessa viitattaisiin asiattomasti vaikka siihen miten he johtavat raiskaustilastoja USA:ssa:
"Vaikka mustat raiskaavat paljon naisia, on xxx xxx nopea juoksija". Tuo viittaus orjakauppaan on aivan yhtä asiaton. ne jotka orjakauppaa harrastivat ovat ajat sitten kuolleet.
Markkinarako
Tässähän olisi taas loistava markkinarako suomalaisten hyödynnettäväksi: Maamme loistava maantieteellinen sijainti idän ja lännen välillä tekisi Suomesta ihanteellisen logistisen hubin josta Etelä-Amerikan tuotteet voitaisiin jalostaa ja jaella kuluttajille sekä itään että länteet. Itämeri mahdollistaisi halvat kuljetukset suurille tavaraerille ja suomalainen osaaminen takaisi asiakkaille tuotteiden tasalaatuisuuden ja luotettavat toimitukset. Pelkkä Pietari yksin pystyisi takaamaan toimeentulon tuhansile suomalaisille kunhan markkinat saadaan avattua.
Kaapataan banaanikauppa Suomeen! Kaikki muut banaanitasavallan tunnusmerkithän jo täyttyvät...