Obaman mukaan uusi järjestelmä pitää Euroopan maat aiempaa turvallisempina.
Presidentin mukaan suurin uhka eivät enää ole Iranin pitkän kantaman ohjukset, vaan Eurooppaan yltävät lyhyen kantaman ohjukset.
Puolustusministeri Robert Gatesin mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan luovu Eurooppaan sijoitettavasta ohjuskilvestä. Gatesin mukaan uusi järjestelmä perustuu aluksissa oleviin torjuntaohjuksiin.
Maastalaukaistavia ohjuksia Eurooppaan sijoitetaan vuodesta 2015 alkaen.
Aiemmin Tshekki ja Puola kertoivat Yhdysvaltain luopuvan kokonaan ohjuskilven sijoittamisesta Eurooppaan.
Kilpisuunnitelma oli suututtanut syvästi Venäjän. USA:n nyt Venäjälle tekemää myönnytystä voidaan pitää merkittävänä osoituksena USA:n ulkopolitiikan muutoksesta.
Nyt BBC raportoi Venäjän ottaneen uuden suunnitelman ilolla vastaan.
Yhdysvalloissa ratkaisu on saanut kuitenkin jo kritiikkiä.
Edellisen presidentin George W. Bushin kansainvälisestä turvallisuudesta vastaava apulaisulkoministeri John Bolton pitää ratkaisua ”yksiselitteisesti huonona”.
– Tämän myötä lähtee tärkeä puolustusmekanismi Irania ja muita roistovaltioita vastaan, ei vain USA:lta vaan koko Euroopalta, Bolton sanoi BBC:n mukaan.
– Se on myönnytys Venäjälle, josta ei saada mitään vastalahjaksi.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Merkityksetön toimenpide
Koko ohjuskilpijuttuhan on vain psykologista toimintaa, tarkoitettu molempien valtioiden sisäpolitiikkaa varten.
"Ohjuskilvellä" ja muutamalla torjuntaohjuksella ei ole mitään merkitystä Venäjän ohjusarsenaalia vastaan. Heidän tuhannesta ohjuksesta voitaisiin ampua mahdollisesti alas varmaan vaikkapa yksi prosentti. Se ei Eurooppaa pelastaisi.
Venäjä uhkasi siirtää keskimatkan ohjuksiaan Kaliningradiin; Sekin täysin merkityksetön ele. Jos olisin Berliinissä, minulle olisi aivan yksi ja sama, jos päälleni tuleva ohjus olisi lähtöisin Kaliningradista tai Länsi-Venäjän tukikohdista.
Ohjustentorjuntaohjukset ovat edelleen todella epävarmoja, eikä niitä ole testattu tositoimissa koskaan, toivottavasti ei testatakaan.
Irakin sota ykkösessä minulla oli kunnia seurata Patriot-ohjusten toimintaa aitiopaikalta. Komean näköisiä, mutta tulokset eivät vakuuttaneet. Ja silloin oli vastassaä tosi vanhat ballistiset SCUD-ohjukset, joka on sama kuin vahva mies heittäisi kivellä Irakista Israeliin.
Mitä tulee Iranin ohjuksiin, Obaman liike muuttaa ohjusten torjuntaa sukellusveneisiin, on todella fiksu veto. Sitä en tosin tiedä, onko sellaista tekniikkaa vielä edes olemassa.
En toistaiseksi ole nähnyt yhtään tyhmää päätöstä OB:ltä. Olen edelleen sitä mieltä, että Yhdysvalloilla on kaikkien aikojen humaanein ja älykkäin presidentti.
Sukellusvene?
"Obaman liike muuttaa ohjusten torjuntaa sukellusveneisiin, on todella fiksu veto. Sitä en tosin tiedä, onko sellaista tekniikkaa vielä edes olemassa."
Kyseessä EI ole sukellusveneet, vaan sotalaivat. On jo testattu menestyksellisesti.
Silti minusta Obaman päätös on paha virhe. Venäjä ei ole koskaan arvostanut, eikä arvosta, myönnytyksiä. On aina pantava kova kovaa vastaan.
Cocky cowboys
"Silti minusta Obaman päätös on paha virhe. Venäjä ei ole koskaan arvostanut, eikä arvosta, myönnytyksiä. On aina pantava kova kovaa vastaan."
Ja varmaan pehmeääkin vastaan?
Miksi Israel ja Yhdysvallat eivät näytä ylivoimaansa?
Miksi Israel ja Yhdysvallat eivät näytä valkoisen miehen ylivoimaansa Iranissa? Eihän siellä ole vastassa kuin iranilaiset JA Venäjän ilmatorjuntaohjukst, joita NATO:ssakin käytetään (Kreikassa).
Obaman humaanius on todistamatta
Yksi Yhdysvaltojen humaaneimmista presidenteistä oli James Carter. Hän yritti tehdä lopun CIA:n murhapartioista Etelä-Amerikassa huonolla menestyksellä ja joutui ryhtymään samanlaiseksi presidenttiroistoksi kuin muutkin maailmanpolitiikan paineista.
Yhdysvaltain presidentti voi olla yhtä vähän humaani kuin paavi tosiuskovainen. Viran vaatimukset ovat niin kovat.
Tähän mennessä Obama on ammuttanut taistelusta luopuneita somalinuoria Yhdysvaltain laivaston konekivääreillä veneisiinsä, mikä on murha kansainvälisen sotalain mukaan sekä tappanut päättäväisyyden osoitukseksi televisiohaastattelussa yhden kärpäsen.
Tämä on melko hyvin asepalvelusta suorittamattomalta amerikkalaiselta lakimieheltä, mikä antaa ymmärtää, että hän on "kova johtaja".
Samaan aikaan KGB:n everstiluutnantti, joka on suorittanut asepalveluksen, on tainnuttanut pistoolilla tiikerin.
Jos joutuisitte erämaahan, kumman kaupunkilaisen ottaisitte turvallisuutakuuksenne? Selitykset vai toiminnan?
Jimi the Peanut
Unohdin Tapio miten koomisia kommenttisi ovat. Somali "nuoret" ammuttiin humaanilla tavalla, yhteislaukauksella, jolloin kukaan ei kerennyt pelastymaan.
Tosi hienoa!
Tosi hienoa!
Suomenkin tulisi ottaa osaa näihin rauhantalkoisiin antamalla kenkää Stubille ja Häkämiehelle. Kokoomuksen vaalirahoittaja on Patria ja nämä kaksi ovat myös käyttäytyneet siihen malliin.
Stubb oli viime syksynä myös ETYJ puheenjohtaja. ETYJ tyri. Georgiassa syttyi sota. Aseteollisuus varmasti hurrasi Georgian sodan takia, mm. Venäjä ilmoitti ostavansa 100 miljardilla punnalla lisää aseita.
Nyt jostain syystä Stubb on vielä Suomen ulkoministeri.
Grist has accused the OSCE of failing to warn that this summer's Russia-Georgia conflict was looming.[3] According to the BBC, he had warned of Georgia's military activity before its move into the South Ossetia region. He said it was an "absolute failure" that reports were not passed on by bosses
http://en.wikipedia.org/wiki/Ryan_Grist
Stubb herää jo!
Suomen ulkoministeri Stubb ei kuitenkaan ole vielä huomannut, että USAssa on valta vaihtunut ja Cheneyn johtama ääriuskollisten fundamentalisti juntta on kaatunut.
Jon Hellevig
?
Luuleeko Jon Hellevig, että Alexander Stubb on itsenäinen toimija? Hänhän on republikaani, joka jättää Obaman demokraattihallinnon painotukset ottamatta huomioon kaikessa toiminnassaan.
Stubb on voiman oikealla puolella riippumatta, millaisessa maailmanpoliittisessa marginaalissa oikea on.
NATO meni jo
Ja vieläkö uskotte Obaman tukevan Suomen NATO-jäsenyyttä?
Naton seuraava suuri liike
Naton seuraava suuri liike on hakeutuminen yritys saneeraukseen,siihen Suomi ehtii mukaan maksumiehen rooliin.
Ihanaa
Maksaminen on ilomme.
Tosi on!
Vasta aikuisena tajusin, että ihmisen elämän tarkoitus on muiden ihmisten laskujen/elämän maksaminen.
Iloista antajaa Jumala rakastaa!
- Kolehdinkeruun kaava -
Vastalahja saadaan
"– Se on myönnytys Venäjälle, josta ei saada mitään vastalahjaksi."
Kyllä saatte. 2015.
Myönnytys
Mistä myönnytyksestä ihmiset puhutte? Pitäisikö Venäjän vielä kiittää Obamaa? Naurettavaa!
Se että uhkaillaan jollain järjettömällä suunnitelmalla, mutta lopulta perutaan se, koska muut eivät sitä voi hyväksyä, ei ole myönnytys.
Tällä logiikalla Venäjää tulisi kiittää ja juhlistaa jos se luopuu suunnitelmasta myydä ydinaseita Venezuelaan.
Lähtökohtaisesti kummankaan maan ei pitäisi laajentaa aseitaan toistensa rajoille.
No nyt on Stubbilla
No nyt on Stubbilla mahdollisuus ottaa ne ylijääneet NATOn vermeet tänne joukahaismaahan. Voi sitten Putin panna omiin tietokoneisiinsa uudet koordinaatit kuten Helsinki, Tampere ja vaikka parisataa muuta härmän metropolia. Ja taas on NATO turvannut tämän puupäiden maan turvallisuuden :)
Toisenlainen teoria
Tallainenkin teoria on esitetty:
Netanyahu meni salaiselle vierailulle Venajalle, jossa sai luvan Venajalta iskea Iraniin ilman Venajan hairintaa. Palkkana USA vetaa ohjuskilpisuunnitelmat. Israel hoitaa Iranin ja seka Venaja ja USA ovat tyytyvaisia. Aika nayttaa.
Tuo kuulostaa jo kohtalaisen uskottavalta arvaukselta
Tuskin Netanjahu ainakaan meni Arctic Sealta löydetty ydinaseen osa kädessä kysymään Putinilta, mikä se mahtaa olla. Saattoi toki pidellä osaa kädessään näkyvillä, kun kysäisi viattomasti, voiko Israel hyökätä Venäjän puolesta vapaasti Iraniin ja saman tien unohdetaan Mossadin kesäisellä Itämeren purjehduksellaan löytämät uppotukit ja muut tavarat.
HIIRULAISET
Kenellä on ydinaseita niin paljon, että voi tuhota koka maailman, se on otettava huomioon!
Hiiret pysyköön poissa pöydältä! (tai mikrohiiret, kuten virolaiset)
"Taistelusta luopuneet somalinuoret"
"Tähän mennessä Obama on ammuttanut taistelusta luopuneita somalinuoria Yhdysvaltain laivaston konekivääreillä veneisiinsä, mikä on murha kansainvälisen sotalain mukaan".
Kaikkea sitä kuuleekin. Että joku paapoo merirosvoja. Merirosvot valtasivat Mærsk Alababa -rahtilaivan 6.4.2009. Miehistö onnistui onnistui nujertamaan merirosvot seuraavana päivänä, mutta neljä merirosvoa pääsi pakenemaan laivasta pelastusveneellä mukanaan laivan amerikkalainen kapteeni. Merikapteenia panttivankinaan pitäneet somalialaiset merirosvot vannoivat ryhtyvänsä taisteluun, jos lähistöllä olevat Yhdysvaltain laivaston sotilaat lähestyvät heitä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi luvan ampua amerikkalaisen kapteenin siepanneet somalimerirosvot. Obama antoi ohjeensa Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukoille kuultuaan merirosvojen aikeista tappaa panttivanki, kertovat laivaston edustajat.
Kapteeni pääsi pakenemaan vangitsijoiltaan. Samalla kun kapteeni karkasi pelastusveneestä, Yhdysvaltain laivaston tarkka-ampujat surmasivat veneessä olleet kolme merirosvoa. "Taistelusta luopuneet 'somalinuoret'" olivat hampaisiin asti aseistautuneita merirosvoja, jotka tappavat panttivankeja tarpeen mukaan.
Heti seuraavina päivinä somalialaiset merirosvot kaappasivat neljä muuta alusta ja ottivat 60 panttivankia. 14.4.2009 merirosvot hyökkäsivät Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaa Liberty Sun -rahtialusta vastaan singoin ja konetuliasein, mutta eivät onnistuneet nousemaan alukseen.