Sunnuntai 27.5.2012

Arctic Sea -alus edelleen vailla laituripaikkaa

Luotu: 
19.9.2009 08:05
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Suomesta matkaan lähtenyt Arctic Sea katosi Itämerellä heinäkuussa.

Kaapatuksi joutunut Arctic Sea -alus ei päässyt perjantaina Las Palmasin satamaan Espanjan viranomaisten kiellon takia, kertoi venäläinen uutistoimisto Ria Novosti perjantai-iltana satamalähteeseen viitaten.

Sataman tiedotusosaston päällikkö Manuel Vidal tyrmäsi alkuillasta tiedon, jonka mukaan alus olisi ollut tulossa satamaan myöhemmin illalla.

–Viimeisimmän tiedon mukaan alus ei ole tulossa satamaan, Vidal sanoi puhelimitse STT:lle. Hän myönsi, ettei enää itsekään ymmärrä kaikkia käänteitä aluksen vaiheilla.

Ria Novostin mukaan Espanjan kauppamerenkulkuviranomaiset epäsivät aluksen pääsyn satamaan, koska aluksessa havaitut tekniset viat voisivat vaarantaa muiden alusten turvallisuuden.

Hämmennystä laivan määränpäästä lisäsi Espanjan ulkoministeriön lähde, jonka mukaan laiva ei pysähtyisikään Kanarialla.

–Venäjän viranomaiset ovat juuri ilmoittaneet meille, ettei Arctic Sean tarvitse pysähtyä Espanjassa Las Palmasissa, kertoi Espanjan ulkoministeriön lähde myöhään illalla uutistoimisto AFP:lle.

Alus on ollut ankkurissa Kanariansaarten lähistöllä kansanvälisellä merialueella jo pidemmän aikaa. Venäjä ilmoitti aiemmin luovuttavansa vastuun laivasta Maltan viranomaisille Las Palmasissa, mutta Malta halusi Venäjän luovuttavan aluksen sen omistajalle.

Venäläistutkijat ovat keränneet alukselta todisteita, jotka ovat nyt matkalla sotalaiva Ladnyin mukana Venäjälle, Venäjällä tapauksen tutkintaa johtava syyttäjänviraston komitea kertoi tiedotteessaan. Todisteiden joukossa on kaapparien käyttämä kumivene ja ammuksia.

Suomesta matkaan lähtenyt Arctic Sea katosi Itämerellä heinäkuussa. Venäjän laivasto löysi sen Kap Verden suunnalta kuukausi sitten.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mikko J.

Alkaa ollla jo sen verra kuuluisaa lankkua ja lautaa että huutokaupassa saisi jo kolminkertaisen hinnan, jollei se lasti ole jo meriveden pilaamaa. Vai onko venäläiset sahanneet etsintöjensä yhteydessä puutavaran klapeiksi.
Taitaa olla koko paatti revitty riekaleiksi.

Muistaakseni Portugalin merivoimien valvonta-lentokone oli havainnut tämän purkin Kap Verden lähistöllä mutta NATO:lla ei ollut mitään intressiä sekaantua keissiin.

Kaija Kuopila

Suomen rannikoillahan saa touhuta mitä tahtoo ja varmasti jopa koko meidän kansanedustajat ilolla tervehtisivät taas Venäjän ohjaileman laivan tervetulleksi seurantaveneet perässää. Hyvä Espanja, sinne ei rantaudu epämääräisiä veneitä.

Vieras

Tätä ennustelin: Oo Las Palmas, ei edes helmaasi lämpimään.
Ei mihinkään satamaan,ennen kuin merenkurkkuun juuttunut sukellusvene lähtee lätkimään. Sekottaa jo matkustalaivojenkin sähkölaitteet ja Stubb vain laulaa.
terv. hevosmiesten tietotoimisto.

Vieras

Polttoleikattu merikelvottomaksi.

Todennäköisesti lastia purettaessa on jouduttu polttoleikkaamaan rakenteita auki. Säteilyarvot ylittävät turvarajan.

Operaation aikana oletettu Arctic Sean ankkuripaikka oli Gran Canarian eteläpuolella, n. 18-22 merimailia Maspalomasista etelään.

Lastia irrotettaessa Espanjalainen Centinela -niminen sotilasalus teki tauotta töitä torstai-illasta Suomen aikaa n. klo 22 alkaen. AIS -automaattisessa laivojen seurantajärjestelmästä näkyi Centinelan intensiivinen edestakainen ja sik-sak etenemisliikehdintä ja
siihen kiinnitettiin huomiota klo 22:38.
- Näytti kuin se oli toiminut kahden muun aluksen välillä yhdys- ja hinauslauttana. Ahkeraa liikehdintää jatkui tauotta perjantain vastaiseen yöhön klo 4:47 saakka.
- Lopulta perjantana aamuyöllä alus otti 3,8 solmun nopeuden ja suoran kurssin kohti rantaa, lähestyen Maspalomasin tuntumassa sijaitsevaa, el Pajaro -nimistä pikkukylää.

Noin n. 17 km päässä rannasta aluksen AIS -seurantalaite lakkasi toimimasta ja alus hävisi järjestelmästä.
Palaten häviämispaikkaansa takaisin ja AIS: iin aamulla klo 8:22, eli 3 tuntia 35 min myöhemmmin. AIS -järjestelmän lokista havaittin kuinka alus oli hävinnyt matkallaan kohti rantaa 3,8 solmun nopeudella ja ilmestynyt yli kolme ja puoli tuntia myöhemmin samalle reitille, lähes samaan paikkaan, mutta liikkuen nyt nopeammin, rannikon suuntaisesti, matkanopeudella 13,8 solmua.
Se saapui Las Palmasiin satamaan asemapaikkaansa perjantaina iltapäivällä.

El Pajaro -kylä sijaitsee aivan rannassa, tien GC-500 varrella. Pääkatu, Lugar el Pajar, johtaa kylän läpi sementtitehdasalueelle ja rantaan betonilaiturille.
Laiturissa makaa, vielä pinnalla n. 200 m pitkä ruostunut jaala, ei muuta. Laiturissa, poukamassa aallonmurtajan ja satamahallin takana on tilaa vapaana yli 80 metriä.
Mereltä ei voi nähdä aallonmurtajan ja satamahallin taakse, jaalan peittäessä lopun näkyvyyden.

Sementtitehtaan johto on huonoissa väleissä seudun asukkaiden kanssa, jotka ovat perustaneet lukuisia teollisuutta vastustavia luontoliikkeitä. "Vihreä protestiliike sementtitehdasta vastaan." Turismi hotelleineen on tärkeä tulonlähde. Kylän molemmin puolin suositut turistirannat, kolmattakymmentä hotellia
ja kolme Golfkenttää. Paikallsta elinkeinoelämää kuihduttaa kuitenkin vanhenevan väestön huono koulutustaso.
Kanariansaarten koko väestöstä 32,65%: lla on vain perusasteen tai ei lainkaan koulutusta.
Samaan aikaan alueen luontoa ja runsasta lintulajistoa yritetään suojella.
- Mutta el Pajarossa sijaitsee suljetussa satamassaan sementtitehdas ja sillä laituri, kylän johtomiesten business.

Arctic Sean uusi pesti sementti ja tiililaivana ei ole yllättävä. Rationaalinen ratkaisu. Vahinkojakin sattuu painavassa lastissa...
Maltalle liputetun aluksen merenkulkuviranomaiset vaatisivat kalliita korjauksia ja A1 -jääluokkaan vahvistetun runkonsa osittaista uusintaa ennen merikelpoisuuden myöntämistä ja "ihmisten ilmoille" pääsyä.
-Säteilyannosnopeus kun puolittuu kovin hitaasti, eikä pelkkä lipun vaihto auta.
_
Centinelan öinen operaatio, muutamia otoksia AIS -seurannasta.
http://www.kodakgallery.com/ViewSlideshow.action?&collidparam=3222658461...
_
El Pajaro -kylä
http://maps.google.com/maps?q=El+Pajaro+gran+canaria&rls=com.microsoft:f...
_
Semettitehdas hallitsee rantaa, näkymä huippuhotellin terassilta
http://farm4.static.flickr.com/3489/3196993257_27ed428f0c_b.jpg
_
ClubHotel Riu Vistamar
http://www.riuagents.com/agents/es/Paises/Espana/Gran_Canaria/hoteles_en...
_
Los Verdes protesta contra el "concenso del cemento".
http://ecoboletin.blogia.com/temas/-cemento-.php
_
http://turismo.maspalomas.com/index.shtml
http://www.maspalomasahora.com/
_
Countries refuse responsibility for crippled ‘Arctic Sea’
http://russiatoday.ru/Top_News/2009-09-19/arctic-sea-canaries-palmas.html

Htalk

http://www.marinetraffic.com/ais/default.aspx?oldmmsi=225331000&zoom=10&...

klikkaa laivaa... niin saat eilisen reitin

CENTINELA ( P 72 CENTINELA ?)

Position Recorded on: 9/18/2009 9:18:44 AM (UTC)
Lon/Lat: -15.3495 / 27.7222
Speed/Course: 14.3 kn / 48°
Vessel's track shown for that day

MMSI-numero: 225331000
Navigointitila: Under way (engine) (0)
Aluksen luokka: Military operations (35)

____

15.9.2009

Sijainti lähetetty: 2009-09-15 10:07:50 UTC (4d 2h40m sitten)

http://aprs.fi/?call=225331000&mt=m&z=5&timerange=3600

Vieras

vuonna 1974 Arja tapasi ensi rakkautensa Miguelin. Pitkät tuuheat ripset, täydellinen body ja turkoosin sininen kalastajavene. Se meni ohi, koska pojalla ei ollut varaa tulla Suomeen. Onneksi, mutta silloin ei satamassa maannunt minkäänlaista ruostunutta jaalaa. Ravivihjeet saa Hannulta.
terv. hevosmiesten tietotoimisto.