Sunnuntai 27.5.2012

”Putin rajoitti Boris Jeltsinin vapautta”

Luotu: 
21.9.2009 18:04
Päivitetty: 
21.9.2009 18:09
  • Kuva: EPA / All Over Press

Venäjän entinen presidentti Boris Jeltsin vietti eläkepäivänsä vankina kultaisessa häkissä, kirjoittaa entinen pääministeri Mihail Kasjanov pian ilmestyvässä kirjassaan. Jeltsinin vapautta rajoitettiin tuolloisen presidentin Vladimir Putinin määräyksestä, sanoo Kasjanov.

Oppositiolehti The New Times julkisti otteita kirjasta maanantaina. Kirjan kirjoittanut Kasjanov toimi pääministerinä vuosina 2000–2004, mutta joutui Putinin erottamaksi.

Kasjanov kirjoittaa, että vain hän ja Kremlin presidentinhallinnon entinen johtaja Aleksandr Voloshin kävivät tapaamassa Jeltsiniä tämän viimeisinä elinvuosina. Putin oli Kasjanovin mukaan sanonut ministereilleen, ettei Jeltsinin luona ole syytä käydä hänen heikentyneen terveytensä vuoksi.

Jeltsin oli kertonut, että hänen puhelimiaan kuunnellaan ja vieraita tarkkaillaan.

–Jeltsin oli järkyttynyt, kun häntä vaadittiin viettämään 75-vuotisjuhlansa Kremlissä, Kasjanov kirjoitti. Tuolloin viimeistään Jeltsin oli tajunnut olevansa vankina kultaisessa häkissä, hallituksen omistamassa talossa.

Nykyisen pääministerin Putinin tiedottaja kiisti Kasjanovin tiedot.

Jeltsin kuoli vuonna 2007. Putinista oli tullut hänen seuraajansa vuonna 2000.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

kaartilainen

Venäjän historiassa suurempaa tuhoa kuin Jeltsin on aiheuttanut ainoastaan mies joka ampui risteilijä auroran kannelta lähtölaukauksen vallankumoukselle joten sietääkin vahtia.

Vieras Mies kadulta

Johan se kommunisteja hirvittää kun maa luisuu alta pois. Ilman Jeltsiniä Neukkulan hirmuvaltio kiristäisi maailmaa edelleen.
Jeltsin oli humanisti, joka ei ammututtanut kapinoivia kommunisteja.
Kommunistit ampuivat jopa omiaan ja Stalin tapatti 20 miljoonaa.
Seurataan kuinka Kremlin johtajien käy.

kaartilainen

Suomeenkin kaivattaisiin presidenttiä joka jakaa kavereilleen koko valtion kassan,ampuu tykillä eduskuntaa,säätää siinä sivussa presidentti johtoisimman perustuslain maailmassa,aloittaa kansainvälisen avun turvin sodan ja aina välillä lentelee ympäri maapalloa kännissä kuin käki.

Ehkäpä N-liiton olisi voinut haudata hieman toisinkin.