
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema Aleem Maqbool uskoo Taliban-liikkeen osoittavan vahvuuttaan epäonnistuneiden yritysten jälkeen.
Ensimmäinen isku tehtiin Bannun kaupungissa ja toinen Peshawarissa. Pienin isku tehtiin Gilgitissä.
Peshawarissa tehdyssä itsemurhaiskussa sai surmansa ainakin kymmenen ihmistä. Loukkaantuneita on silminnäkijöiden mukaan jopa 80.
Isku tehtiin kaupungin keskustassa ajamalla räjähdelastissa oleva auto ison liikerakennuksen parkkipaikalle. Räjähdys tuhosi muun muassa rakennuksen yhden seinän ja yli 20 autoa.
Toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittautunut syylliseksi tekoon, mutta Taliban-liike varoitti viime viikolla iskevänsä eri kohteisiin.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.