Iran ja kuusi muuta maata sopivat Genevessä torstaina, että neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta jatketaan vielä ennen lokakuun loppua. Asiasta kertoivat sekä Iranin televisio että länsidiplomaatti Genevessä.
Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa vaativat kokouksessa Irania osoittamaan, että sen ydinohjelma on rauhanomainen. Länsilähteen mukaan esillä oli äskettäin paljastunut Iranin toinen uraanirikastamo sadan kilometrin päässä Teheranista.
Kuuden maan puolesta neuvotteli EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana, jolle Iranin pääneuvottelija Saeed Jalili sanoi Iranin pitävän kiinni tietyistä oikeuksistaan.
Kokouksen liepeillä tehtiin historiaa, sillä Yhdysvaltain ja Iranin pääneuvottelijat apulaisulkoministeri William Burns ja Jalili tapasivat toisensa kahden kesken. Maiden edustajat eivät ole tavanneet yhtä korkealla tasolla 30 vuoteen.
Ulkovallat ovat vaatineet, että Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA pääsee tarkastamaan Qomin kaupungin lähellä sijaitsevan rikastamon.
