Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on nostattanut kohun kieltäytymällä tapaamasta maassa vierailee Tiibetin hengellistä johtajaa dalai-lamaa. Arvostelijoiden mukaan Obama ei halua ärsyttää Yhdysvaltain tärkeää kauppakumppania Kiinaa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta liki 20 vuoteen, kun dalai-lama vierailee Washingtonissa mutta ei tapaa Yhdysvaltain presidenttiä.
Sanomalehti Wall Street Journal paheksui tiistaina pääkirjoituksessaan Obaman päätöstä. Lehden mukaan on tyrmistyttävää, ettei Obama tapaa dalai-lamaa, "joka on pitkään ollut Yhdysvaltain ystävä ja ihmisoikeuksien puolustaja".
Yhdysvaltain ulkoministeriö kommentoi kohua lupaamalla, että Obama aikoo tavata dalai-laman "molemmille sopivana aikana". Dalai-laman kannattajat toivovat, että Obamalta löytyisi aikaa tiibetiläismunkin tapaamiseen presidentin marraskuisen Kiinan-matkan jälkeen.

Kommentit
Dalai-lamaa on siis rasisti
Dalai-lamaa on siis rasisti.
"Perin outoa, että
"Perin outoa, että Yhdysvallat haluaa veljeillä Kiinan kanssa. Luulisi, että olisivat ensimmäisenä lähdössä sinne "kommunismia tuhoamaan"..."
Se on eri asia tökkiä jotain pientä aavikkokansaa kuin isoa ja mahtavaa Kiinaa.
isännän ääni
Kiinasta tulee taas keskusvalta, jolla on ympärillään vasallit barbaarien pitämiseksi kurissa.
Dalai Lama on kaiken hyvän esikuva!
Tiedoksi nimimerkille 'Hölmöläisten Paratiisi', Dalai Lama tyytyisi "hoveineen" varmasti vaatimattomaankin majoitukseen, mutta nauttimastaan globaalista kunnioituksesta johtuen, ihmiset haluavat tarjota hänelle vain parasta...mikä onkin oikein ja kohtuullista tämän henkilön kohdalla, joka on uutterasti taistellut koko elämänsä ajan henkisyyden, vapauden, myötätunnon ja ihmisarvoisen elämän varmistamisen puolesta.
Ja Obama osoittaa teoillaan vaan yhä vahvemmin, että hän on kuin onkin sosialisti, ja se jos mikä ei lupaa hyvää vapaalle maailmalle. Yhdysvaltain kansa on ollut aina henkisesti orientoitunutta, kulutuskulttuuristaan huolimatta, ja ovat nähneet itsensä yksilöllisinä ja vapaina henkinä ja ikuisina sieluina...ja täten myös osanneet arvostaa naapuriaankin jonain muuna kuin pelkkänä osiensa summana.
Sosialistisissa painajaisvaltioissa tilanne on 100-prosenttisen ateistisesta ja materialistisesta maailmankuvasta johtuen ollut juuri päin vastoin, ja ihmisistä on tullut pelkkiä epätoivoisia ja tahdottomia robotteja, yhteiskunnan pelinappuloita ja rattaita sosialistesessa koneistossa. Se näkyi kommunismin kiihkeimpinä vuosina helposti silmistäkin...siinä missä Amerikkalaisten silmistä huokui valo, positiivisuus ja itseluottamus, olivat esimerkiksi itäblokin ja Neuvostoliiton asukkaiden katseet epätoivoisia, ilottomia ja silmänsä valottomat ja himmeät kuin kalalla. Kun vapaa sielu lannistetaan, tulee ihmisestä pelkkä tahdoton, selkärangaton ja raukkamainen automaton.
Kannattaa meidän muuten Suomesssakin katsoa peiliin, ja miettiä mitä ja ketä me tässä oikein ollaan, tai teeskennellään olevamme. Olen itse päätynyt jo aikaa sitten siihen johtopäätökseen että Suomalaiset ovat pääosin henkisiä sosialisteja, ja siitä kielii kaikki tässä meidän ah niin 'funktionaalisessa' yhteiskunnassamme. Ihmiset kulkevat kulmat kurtussa ja kumarassa, kuin lannistetut lampaat ikään, ja mitään henkisiä arvoja ei juurikaan ole jäljellä. Olen myös miettinyt että karkeasti sanottuna maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, vapaita henkiset arvot omaavia tai sitten hengettömiä ateisteja ja täten potentiaalisia sosialisteja.
Eli Kristityt, Muslimit, Buddhalaiset, Hindut ja muiden uskontojen edustajat ja yhä kasvava joukko uusien New Age-aatteiden kannattajia yhdellä puolella, ja sosialistit ja heidän arvomaailmansa loppupeleissä jakavat ateistit ja muut 'epätoivon airuet' toisella puolella. Enemmän ja enemmän ollaan menossa siihen, että olet joko vapaa tai sosialisti. Muslimeiden menosta en kauheasti itsekään piittaa, mutta eipä ainakaan sosialismi pääsee juurtumaan Islamin alaisiin maihin...kuten ei esimerkiksi kauttaaltaan henkisen elämänmenon kyllästämään Intiaankaan.
Allekirjoittanut on sitä mieletä että Kiinan Kommunistinen johto tulisi sotkea suohon ja pikaisesti sittenkin, eikä vapaan maailman tulisi mielistellä Kiinaa mitenkään. Ei pidä unohtaa että Kiinakin tarvitsee kauppakumppaneita, ja että länsimaiden ahneet yritysjohtajat tämän vallan Kiinalle alun perin antoivatkin. Kiinan kansa on erittäin kekseliästä, kykenevää ja uutteraa, ja ansaitsee lopultakin vapautensa sosialismin ikeen alta.
Niin, Dalai Lama on kaikkea hyvää ja ihmiskunnan henkistä vapautta edustava esikuva, jonka tekstejä soisi kaikenmaaiman Big Brothereita tuijottavien irvileukojen lukevan, ennen kuin käy tuomitsemaan. Henkinen renesanssi on tuloillaan, ja siihen tulee johtamaan yllättäin uusi tiede, ja omassa paskassaan rypevien sikojen maailmankuva tulee aika lailla järkkymään. Tästä on jo viitteitä, mutta Suomen mekanistisen, sieluttoman ja materialistisen maailmankuvan edustaman tieteen parissa näistä ei juurikaan puhuta.
Kaikkea onnea ja menestystä maailman valolle, hänen pyhyydelleen Dalai Lamalle!
Uskonnolliset johtajat jorpakkoon
Muistaakos kukaan mitä tapahtui viimeksi, kun liberaalien arvojen ja perinteitten kunnioituksen nojalla nostettiin henkiin eräs toinen fasistinen teokratia? Irakilaiset muistavat. Kannattaisi varoa mitä liberaali toivoo, se saattaa sen vielä toisten ristiksi saadakin.
Obama on poliittinen johtaja, Dalai-Lama uskonnollinen. Ei niillä ole mitään syytä tavata.
Olen kyllä samaa mieltä
sinun kanssasi Dalai lamasta ja kykenevistä kiinalaisista. Mutta loput tekstiäsi en tiedä uskotko sitä itseäkkään?
Stalinistit
Koskaan en lakkaa hämmästelemästä päivystävien stalinistien tarvetta osoittaa kritiikitöntä ihailuaan kaikkia epäinhimillisiä sortojärjestelmiä kohtaan ja hyökätä demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavia vastaan. Kertoo stallareiden arvomaailmasta ja tavoitteista enemmän kuin oikeastaan haluaisimme tietää.
Surullista
Surullista että demokratialla ja ihmisoikeuksien puolustamisella ratsastava päämies joutuu noinkin nöyrtymään rahoittajamaansa edessä.
Kuten toki myös kaikki muutkin länsimaat joutuvat...
Oletko jo liian kauan asunut metsässä?
"Surullista että demokratialla ja ihmisoikeuksien puolustamisella ratsastava päämies joutuu noinkin nöyrtymään rahoittajamaansa edessä"
Etkä jo unohtanut, että hyvinvointia ja demokraatttia yllä pidetään rahalla. Ilman rahaa -> talousheikennee -> rahaa vähenee -> hyvinvointi ja elintaso laskee -> ihmiset työttömäksi (firmat konkursiin) -> ääriryhmät/mielipiteet nousevat -> demokraatti romahtaa!
Jos et usko niin, toivotaan jonakin päivänä usassa elintaso laskee kovasti, niin katsotaan onko enää ihmisoikeutta tai kansalaisoikeutta. VAin ns. sotilalaki tai kansaturvallisuus nimessä olevia lakia kehiin.