Uusi Suomi / Ulkomaat Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

USA:lla yllättävä H1N1-ongelma

USA:lla yllättävä H1N1-ongelma
Julkaistu: 31.10.2009 8:20
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Koulua puhdistetaan New Yorkissa.
Kuva: EPA / All Over Press
Koulua puhdistetaan New Yorkissa.
Yhdysvalloissa monet välitöntä hoitoa sikainfluenssan takia tarvitsevista eivät hakeudu hoitoon. Terveysviranomaiset ovat tilanteesta huolissaan, sillä tauti näyttää leviävän ennennäkemätöntä vauhtia.

– Olemme olleet yllättyneitä, että jopa astmaa tai sydän- tai keuhkotauteja sairastavista vain puolet hakee hoitoa, sanoi tautien ehkäisy- ja seurantakeskuksen (CDC) johtaja Thomas Frieden.

Friedenin mukaan terveyskeskukset ovat sen sijaan täynnä ihmisiä, jotka eivät tarvitse terveydenhoitoa.

Tuoreimpien tietojen mukaan Yhdysvalloissa sikainfluenssaan on kuollut huhtikuun jälkeen 114 lasta. Viranomaisten mukaan tartunnat lisääntyvät valtaosassa osavaltioita. Kaikkiaan kuolemia on ollut ainakin 1 300, arvioi CDC.

Presidentti Barack Obama puolestaan ilmaisi eilen huolensa siitä, että riittävä määrä rokoteannoksia saadaan ajoissa. Valkoisen talon edustaja korosti, että kaikille H1N1-rokotuksen haluaville on taattava siihen mahdollisuus.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Yhdysvallat
 
 
 
 

Eihän sairas saa hoitoa

Yhdysvaltain järjestelmässä terveet ja rikkaat saavat vakuutuksen, jolla maksaa hoitonsa. Yleensä työnantaja kaiketi maksaa vakuutuksen ja työttömyys on tiettävästi kasvussa.

Muut pysykööt poissa. Vai ovatko nämä köyhäinhoitolaitoksia?

Sicko!

Maailmalla yllättävä ongelma - lapset eivät saa hoitoa!

4300 lasta kuolee joka päivä likaisen veden bakteereihin ja viruksiin - yllättävästi he eivät saa viattomina ja syyttöminä juuri mitään hoitoa - lapsia kuolee näin yli 1,5 miljoonaa joka vuosi!

Tiedetään

Ei vain vesi - mutta myös malaria.

Hei

Ei kiinnosta. Tuolla sun trollaamisella saat vaan ihmiset kypsymään koko asiaan. Ei todellakaan kiinnosta, kuten olet huomannut.

Aseet hyvinvoinnin edellä

Maat joissa ihmiset kuolevat nälkään ja pa*skaan syytävät loputtomasti rahaa aseisiin, jopa ydinaseisiin. Rahaa siis on, mutta sitä ei haluta käyttää terveydenhoitoon eikä muuhun hyödylliseen. Mitäköhän länsimaiden pitäisi Luoman mielestä tehdä, kaataa kyseiset hallitukset ja sen jälkeen vahtia kovat piipussa avustusrahojen käyttöä?

Se että valtio yrittää suojella omia kansalaisiaan vaikkapa uudelta influenssavirukselta on merkki edes jonkinasteisesta sivistyneisyydestä.

Osaatko lukea?

"Friedenin mukaan terveyskeskukset ovat sen sijaan täynnä ihmisiä, jotka eivät tarvitse terveydenhoitoa."

"Ilmaista" ylikäytetään aina. "Ilmaisuuden" takia mikä tahasa järjestelmä ylikuormittuu ja epäoikeudenmukaistuu. "Ilmainen" loppuu aina kesken. Sellaisia resursseja ei ole olemassakaan, jotka pystyvät tarjoamaan ilmaista kaikille halukkaille. "Ilmaista" on kiva käyttää vaikka ei ole tarvettakaan.

Herätkää jo vaaleanpunaisilta päiväuniltanne.

Terveyden hinta

Koska kaikki nykyään kuulemma pystytään laskemaan rahassa, niin ilmeisesti terveyden hinta rikkaissa teollisuusmaissa näyttää olevan aivan eri planeetalta kuin useissa kehitysmaissa.
Miten muuten on selitettävissä teollisuusmaiden järkyttävän suuret panostukset yhden lähes tavanomaisen ja säännöllisin väliajoin toistuvan luonnollisen sairauden hoitoon. Sairauden, joka ei ole tappava, eikä jätä edes pysyviä vaurioita.
Kärpästä ammutaan siis tykillä, täysin kustannuksista välittämättä.

Tottakai

Afrikassa ja monissa ns. kolmansissa maissa väestöräjähdys on suurin uhka. Tämä väestöräjähdys on koko maapallon kannalta kestämätöntä.
Ei muuta kuin Afrikkaan vaan muuttamaan ne, joita Afrikan tilanne huolestuttaa.

Sama jatkuu...

Oikeuksia ja omia agendoja läpi Terrorismillä terrorisoimalla, nyt sama jatkuu, kutsutaan sitä hätätilaksi niin sitä se on lainmukaan.. Vaikka pelko itse taudista tai sen seurauksista olisikin täysin tuotettua.

Sielläkin on selvästi

Sielläkin on selvästi tieto ja nimenomaan faktatieto kiirinyt turhan myrkkyrokotteen haitallisuudesta ja ihmiset ovat valveutuneempia. Moni varmasti myös muistaa vuoden 76 fiaskon jolloin rokote myös oli mukamas niin mahdottoman tarpeellinen ja päätyi tappamaan ja vammauttamaan moninkertaisesti enemmän kun itse tauti.

Leviäähän se tauti kun sitä niillä ruiskeilla levitetään. Lääkefirmoja vain kiukuttaa kun fuulamyrkkyjä vastustetaan.

Miten se tauti leviää?

ei noissa käytetä heikennettyä virusta.
Ja uutinen koski sairastuneiden hoitoa, ei rokotusta.

1976 oli fiasko - silti yksi miljoonasta sai neurologisen taudin,sekin liikaa.

Sikainfluenssa tapausten määrää yliarvioitu USA:ssa?

Mielenkiintoista tuo uutisen kohta "arvioi CDC"

CBS-kanavan uutisointi asettaa kyseisen laitoksen toimintavat sikaflunssan suhteen vähintäänkin kyseenalaisiksi.

http://www.cbsnews.com/stories/2009/10/21/cbsnews_...

Sinänsä toivon kaikille, ajankohtaisen rokotekeskustelun osapuolille jäitä hattuun ja toivon että rokotteesta ei tule mitään sivuvaikutuksia sen ottaville. Itse en rokotetta aio ottaa, perusteluni tälle ovat yksinkertaiset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan "Rokotteen tullessa käyttöön tietoa rokotteen tehosta ja turvallisuudesta on rajoitetusti".

Lisätietoa: http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattila...

Joten kukaan ei voi sanoa että sivuvaikutuksia, myös vakavia sellaisia ei tule. Katsonkin että paras tapa saada immuniteetti kyseisen viruksen varalle on se perinteinen eli
jos virus iskee niin sairastan taudin ja saan elinikäisen immuniteetin kyseisen viruksen osalta.

Epätietoinen

Eikös tässä ole sama juttu kuin kausi-influenssarokotteessa, että joka vuosi se on otettava, jos tahtoo siltä säästyä?

Toivotaan

Toivotaan myös, että rokotteesta kieltäytyneet eivät sitten tule ruuhkauttamaan teho-osastoja eikä muutakaan terveydenhuoltojärjestelmää.
Rokotuksesta kieltäytynyt laskettakoon hoidosta kieltäytymiseksi. Kaikesta hoidosta. Tämä on vain reilua muita kohtaan.

Afrikan lapsista...

Luomalle vaan tiedoksi, joka ei näe metsää puilta.

Pahinta, muitä ihmiset voivat tehdä on auttaa afrikan lapsia.

Miksikö?

Siksi, että Afrikka kykenee itse ruokkimaan vain murto-osan asukkaistaan, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että sen pinta-alasta vain 10% kelpaa viljelykseen.

Mitä tekee avustusjärjestöt?

Pystyttää joka puolelle Afrikkaa pakolaisleirejä, jonne lähettävät telttoja ja ruokaa tonnikaupalla, eli ihmiset syötetään ulkoperäisellä ruoalla.

Seuraukset?

joka vuosi siellä avustusjärjestöjen ylläpitämissä leireissä on enemmän autettavia, koska a) avustettavat ovat saaneet ilmaista ruokaa eikä oma maaperä edelleenkään riitä ruoan tuottamiseen b) ilmaisen ruoan vuoksi leiriläiset ovat elossa c) ja kyenneeet taas vuoden aikana lisääntymään lisää...

joka johtaa taas siihen...

että vuosi vuodelta sinne avustusleireille Afrikkaa täytyy lähettää lisää ruokaa...

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely