Hakku kädessä on pieni, mutta ele suuri. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy oli yksi ensimmäisistä repimässä Berliinin muuria.
Sarkozyn omilla Facebook-sivuilla väitetään hänen olleen paikalla jo historiallisena iltana 9. marraskuuta. Todisteena on kuva, kertoo Svenska Dagbladet.
Tarina on kaunis. Aivan liian kaunis ollakseen totta, kirjoittaa Libération-lehden aiempi Berliinin-kirjeenvaihtaja. Alain Auffrayn blogin mukaan Sarkozyn historiankirjoitus ei kaikilta osin täsmää.
Facebookissa Sarkozy kertoo kiiruhtaneensa Berliiniin jo aamulla, kun hän ymmärsi, mitä on tapahtumassa. Kukaan, edes Berliinissä, ei kuitenkaan voinut päivällä aavistaa, mitä myöhemmin illalla tapahtuisi.
Sarkozy kuvailee myös ihmismassoja, jotka tungeksivat muurin länsipuolella. Ongelma on vain, että länsiberliiniläiset eivät vyöryneet paikalle ennen kuin seuraavana päivänä, selvittää Alain Auffray. Hän olettaa Sarkozyn olleen kunnioittamassa Charles de Gaullen muistoa ja matkustaneen Berliiniin seuraavana päivänä.
Elysée-palatsissa pidetään kuitenkin kiinni siitä, että Sarkozy oli Berliinissä 9. marraskuuta ja nukkui tuona historiallisena yönä vain kaksi tuntia, kertoo Svenska Dagbladet.
