
Televisiossa ja radiossa pyörii mainos, jossa Padar opettaa tanssimalla, miten sikainfluenssatartuntaa voi välttää.
Koreografiassa on muun muassa käsien pesua ja suun peittämistä yskiessä esittäviä liikkeitä. Lisäksi muistutetaan, että sairastuneen kannattaa pysytellä kotona ja levätä.
Tanssia esittää eri yökerhoissa ja yleisötapahtumissa erityinen sikainfluenssatanssiryhmä.
–Tauti ei lähde tanssimalla, mutta toivomme, että tietoisuus sairaudesta lisääntyy, sanoo terveysvalvontaviraston pääjohtaja Tiiu Aro.
–Halusimme herättää ihmisten mielenkiinnon epätyypillisellä tavalla.
Tanssimisen lisäksi terveysvalvontavirasto avasi jo keväällä neuvontapuhelimen, joka on ollut ajoittain erittäin ruuhkautunut.
Virossa sikainfluenssa on alkanut vasta nyt levitä laajemmin. Tähän mennessä kaikki virolaisten tartunnat oli hankittu ulkomaanmatkoilta ja tauti levisi vain matkustaneiden lähipiirissä.
Varsinaisesta epidemiasta ei voi vielä puhua, sillä Viron terveysvalvontaviraston mukaan sairastuneita on yli 150 mutta vielä alle 200. Kuluneen viikon aikana tartuntojen määrä on kuitenkin lisääntynyt huomattavasti.
Sikainfluenssarokotteita Viro ei ole vielä hankkinut, sillä se jätti rokotteiden ennakkotilaukset tekemättä talouden taantuman takia.
–Meillä ei ollut taloudellisesti mahdollista tehdä ennakkosopimuksia useiden lääkevalmistajien kanssa, kun ei ollut tiedossa, kuka onnistuu rokotteen valmistamaan, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön apulaiskansleri Ivi Normet.
Viron sosiaali- ja terveysministeriö käy parhaillaan neuvotteluja useiden EU-maiden kanssa sikainfluenssarokotteiden hankkimiseksi. Maiden joukossa ovat muun muassa Saksa ja Hollanti, joka antoi rokoteapua jo Maltalle.
–Toivomme saavamme ensimmäiset rokotteet 3–5 viikon kuluttua, sanoi maan sosiaali- ja terveysministeri Hanno Pevkur.
Terveysvalvontavirasto uskoo, että Virossa epidemian huippuviikot ovat luvassa noin puolentoista kuukauden kuluttua. Tamiflu- ja Relenza -influenssalääkkeitä on varattu noin 10000 ihmiselle. Viro seuraa kansainvälisiä suosituksia ja aikoo rokottaa hoitohenkilökunnan lisäksi riskiryhmät, kuten raskaana olevat naiset ja kroonisesti sairaat.

| 03:28 | YK ja Arabiliitto harkitsevat Syyria-operaation uusimista — YLE Ulkomaat |
| 03:12 | Euroryhmä päättämään Kreikan tukemisesta — MTV3 Ulkomaat |
| 02:54 | Säteilyturvakeskus: Ei kännykkäkieltoja kouluihin — MTV3.fi |
| 02:34 | Asiantuntija: Vangitut ruotsalaistoimittajat voivat vapautua huhtikuussa — YLE Ulkomaat |
| 02:18 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
| 01:48 | YK: Arabiliitto käynnistää uudelleen Syyria-operaationsa — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Eliitti tietää, että pula tekee vaikkapa rokotteesta halutun
Tarvitseeko sanoa muuta?
CFR-kokouksesta on itseasiassa nauhoite, jossa naureskellaan idealle: näin saadaan kansalaiset HALUAMAAN rokotetta.
Tutkivaa journalismia
Tutkivaa journalismia parhaimmillaan.
Onko todellakin niin, että Uuden Suomen toimittajille ei makseta tarpeeksi ja kaikenkarvainen rupusakki palkataan hommiin.
Pääsyvaatimuksina on nähtävästi ruåtsinkielisten uutisten peesaaminen ja vilkuilu englantilaisten skandaalilehtien sivustoille.
Kauankohan Koponen jaksaa tehdä duunia näin "ammattimaisessa" ympäristössä?
http://www.epl.ee/artikkel/481735
Miksi ostaisi?
Mitä sitä nyt ostamaan rokotteita kun Viro kehitysavun suurkuluttajana tietää että niitä saa myös ilmaiseksi muilta EU-mailta kun epidemia iskee toden teolla?
Hyvä uutinen
Virolaiset ovat sielultaan kaupunkilaisia ja laulujuhlien kansaa. Suomessa, jossa tanssi on myös syntiä, olisi vakavasta asiasta tanssimista pidetty pilkkana ja vähättelynä.
Missä video?
Jokohan YouTubesta löytyy tuo jutussa mainittu Gerli Padarin videopätkä?
Banaanitasavallan tasapäinen tasavero
Korjaa kohta satoaan.
Niin tekee
Suomen kokoomuslaisen obamania-velkaelvytyksen seuraus on se, että kun veroja ryhdytään täällä korottamaan, pienyrittäjät jne. ryhtyvät ensi kertaa ulosliputtamaan itseään Suomen sosiaalidemokraattisesta helv.. paratiisista. Lähin kohde on juurikin Viro.
Kokoomus hakee jatkossakin taloudenhoito-ohjeensa Bob Helsingistä.
Nämä voisi tulostaa...
...kahvihuoneiden seinälle:
http://www.gripivastu.ee/?page_id=2
Pikkujoulujen ohjelmanumero myös? Kun mietitään, mitä niissä oikein lukee ja harjoitellaan lausumaan. Videopätkät siitä sitten nettiin. Yes.