Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan on täysin mahdollista, että nimitykset EU:n uusiin johtovirkoihin eivät selviä vielä ylihuomisen huippukokouksessa.
Stubbin mukaan EU:n johtovirkojen täyttö on vaatinut ennenkin viikkojen valmistelua, joten on hyvin mahdollista ettei ratkaisua saavuteta nytkään ensimmäisellä yrittämällä.
– Tällä hetkellä kaikki on täysin auki, Stubb sanoi EU:n ulkoministerikokouksessa Brysselissä.
Stubbin mukaan Suomen hallitus ei ole heittänyt pyyhettä kehään, vaan ajaa edelleen EU:n ulkoministerin paikalle laajentumiskomissaari Olli Rehniä. Niin ikään hallitus on valmis tukemaan Paavo Lipposta EU:n presidentin paikalle.
Stubb toivoo, että joko ulkoministerin tai presidentin paikalle valitaan pätevä nainen. EU antaa itsestään Stubbin mielestä vanhanaikaisen kuvan, jos kaikki neljä korkeinta virkaa on täytetty miehillä.

Kommentit
Stubb liian hyvä Suomelle
Demarit lamaannuttavalla toimillaan on saaneet kansallistunteen laskun aikaan muun passivoinnin lisäksi.
Luulisi tämän kelpaavan EU:llekin
http://www.youtube.com/watch?v=8TQMsTtpIVk