EU:n nimityshuippukokous on alkanut jännittyneissä tunnelmissa Brysselissä. Unionimaiden johtajien on tarkoitus valita kokouksessa EU:lle presidentti ja ulkoministeri. Virat syntyvät Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä.
Puheenjohtajamaa Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin on määrä esitellä päivälliskokouksen alkajaisiksi EU-maille ehdotuksensa siitä, kenet tulisi valita uusille johtopaikoille. Reinfeldtin ehdotus perustuu tiiviisiin neuvotteluihin, joita hän on viime viikkoina käynyt 26 muun EU-maan johtajan kanssa.
Nimityspaketin monimutkaisuuden vuoksi huippukokouksen odotetaan venyvän myöhäiseen iltaan tai jopa huomisaamuun. Pessimistisimmät ovat jopa arvioineet kokouksen päättyvät tuloksettomana.
Kokoukseen saapunut pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi STT:lle kuitenkin uskovansa, että ratkaisu nimityskysymyksiin löydetään nyt alkaneessa kokouksessa.

Kommentit
Herrat valitsevat herramme
Ei ole kansalta hirveästi kysytty mielipiteitä presidentistä tai ulkoministeristä. Eikä ole hirveästi mainoksiakaan ehdokkaista näkynyt. Mitä etua valitut messiaat ajavat, kenen kaveri kukin valittu tulee olemaan?
Valinnan lopputulos tiedotetaan kansalle ja valittujen henkilöiden kuvat painetaan lehtiin. Sen jälkeen presidentti ja ulkoministeri aloittavat työnsä ja me kaikki euroopan unionin kansalaiset saamme olla uusiin isäntiimme tyytyväisiä.
Missä demokratia
Onko demokratia joutunut sivustakatsojan rooliin kun Eu:n kansalaiset eivät saa äänestää komissaareista eikä muistakaan nimityksistä.
Hmmm
Eikös demokratioissa pitäisi hommasta äänestää? Kabinetissa vaan sovitaan kaverin nimi, huhhuh.
EU on yks suuri puhallus.
Mitä jännää?
Asiahan on niin kuin he ilmoittavat että tämä kaveri on nyt sinun presidenttisi, häntä sinun totteleman ja kunnioittaman ja isänmaan puolesta kaaduttava. Kolme hurraata Italialle ja maltalle 10 pistettä euroviisuissa.
Eikö se minun
"suosikkini" pääsekään?
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/11/10/haiku-nostaa-hantaa
kummallista
Onko kukaan muu tullut ihmetelleeksi, että miten on mahdollista demokraattisessa Euroopassa, että kansalla ei ole minkään näköistä vaikuttamismahdollisuutta EU-pressaa ja muita ministereitä valittaessa? Toisaalta ei sillä valinnallakaan mitään käytännön merkitystä olisi kun kumminkin valituksi tulee aina se jolla on eniten mammonaa, eli vaikutusvaltaisimmat ja rikkaimmat vaalirahoittajat.
Ei huolen häivää...
Pääministerimme Matti Vanhanen (kesk.) voi keskittyä nyt täysin rinnoin smalltalkiin eurooppalaisten virkaveljiensä kanssa, kun sekä Tasavallan presidentti että ulkoministeri ovat kotimaan kamaralla.
Toivottavasti pääministeri antaa lähitulevaisuudessa jollekin arvovaltaiselle foorumille haastattelun, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka paljon helpompaa hänellä ole kollegoidensa keskuudessa nyt, kun ns. kahden lautasen ongelma oli tipotiessään.
Nimityshuippukokous, LOL.
Nimityshuippukokous, LOL. Koko järjestelmä olisi pelkkä farssi, elleivät sen seuraukset olisi niin traagisia.
Kansalaisuuden periaate on vain kuvitteellisen tasa-arvon ideologinen julistus, joka kätkee yhteiskunnallisen hierarkian.
Vastaavasti poliittinen demokratia ei ole muuta kuin luokkayhteiskunnan hallitusmuoto, joka muuttuu tarpeen tullen diktatuuriksi täysin laillisessa ja demokraattisessa järjestyksessä.
Poliittinen luokka leikkii tuolileikkiään, ja tavalliset äänestäjät voivat osallistua itseään koskevien päätösten tekemiseen vain sivurajojen takaa - katsojina jotka kannustavat yhtä suosikkia toisen sijaan, ja valitsevat nuo suosikkinsa yhtä sattumanvaraisesti kuin kaikkien muidenkin merkityksettömien valintojensa kohdalla.
Ei jännitä yhtään
Hoh hoijaa, taidan mennä nukkumaan kun aamulla pitää herätä ennen klo 06:00. Son moro. ;)
Kuten Cadman toteaa, ei
Kuten Cadman toteaa, ei Suomesta tule. Ja se Rehni salkku on aina siitä keveimmästä päästä. Siis joku neljännen luokan posti. Olis tarjottu fiksua naista, kyllä niitä löytyisin, vaan ei suokustan porukoista.