Kaksikon mukaan Lipposen haave murskautui lopullisesti vasta torstaina, kun Euroopan sosialistien ja konservatiivien välinen sopimus huippuvirkojen paikkajaosta osoittautui pitäväksi. Siihen asti eläteltiin toivoa, että Euroopan sosiaalidemokraatit voisivat sittenkin saada EU:n presidentin tittelin.
-Vielä eilen oli epäselvää, pitääkö sopimus. Kokoukseen asti oli mahdollista, että demarit saisivat presidentin paikan, jolloin Paavolla olisi ollut todellinen mahdollisuus, Urpilainen kertoi Uudelle Suomelle SDP:n puoluetoimistolla järjestetyn tilaisuuden jälkeen.
Toinen esiin noussut syy oli Lipposen neuvonantajan pesti saksalais-venäläisessä Nord Stream -kaasuyhtiössä, joka vastaa Itämeren kaasuputkihankkeesta.
-Se oli joillakin tahoilla herättänyt kritiikkiä. Tämäkin asia oli aivan avoimesti esillä, vastasi Lipponen kysymykseen siitä, vaikuttiko hänen toimintansa kaasuputkihankkeessa EU:n johtokilpaan.
Lipponen kertoi käyneensä asiaan liittyen "joitakin keskusteluja" hakuprosessin aikana.
-Keskustelin tästä asiasta merkittävän puolalaisen kanssa, joka kyllä suhtautui minuun myönteisesti. Mutta käytiin avointa keskustelua.
Lipponen ei syytellyt Suomen johtoa tuen puutteesta, vaan kertoi saaneensa paljon tukea niin Euroopan sosialisteilta kuin Suomen hallitukseltakin.
Lipposen kansainvälisestä arvostuksesta prosessin aikana vakuuttunut Urpilainen uskoo, että Lipponen oli aito vaihtoehto EU:n presidentiksi.
-Mahdollisuus oli, ja voisi sanoa, että hilikulle jäätiin, sanoo Urpilainen.
Lipponen kuvasi presidenttikilpaa viimeiseksi ristiretkekseen. Uudelle "retkelle" hän ei aio enää lähteä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jösses
Olipas hilkulla, harmi kun eivät siellä Euroopassa ole kuulleetkaan noin pätevästä äijästä.
Varmaan Jutta sitten seuraava varma valinta ko. tehtävään...niin ja ehdottomasti pätevämpi!
Turha ja arvoton "Der Nachspiel"
Kannattaisi lopettaa lukijoiden harhaanjohtaminen. Helsingin Sanomien, STT:n ja Yleisradion toimittajien pitäisi pyytää anteeksi Suomen kansalta sitä, että valehtelivat uutisia yhtään toimittamatta suorana demaripropagandana, että Paavo Lipposella muka olisi jotain mahdollisuuksia.
Seuraava hullutus on tietenkin se, että kun "Ahtisaari ei ehdi" niin Paavo Lipposella on kannatusta Yhdistyneiden kansakuntien seuraavaksi pääsihteeriksi.
Maailmalle olisi kuitenkin onnellisinta, jotta Paavo Lipponen palaisi SDP:n puheenjohtajaksi Väinö Tannerin tapaan. Näin nuorilla sosialidemokraattisilla kansanedustajilla olisi aikaa vanheta Jouni Backmanin ikään ennen kuin edes yrittävät karpaasien Hakaniemen johtoon.
onpa paksua tuubaa
Voi..voi.. ressukkaa. olet oihalla kuin se entinen kirsi
höpö..höpö resukka opettele politiikkaa.........kenties kepu
EUn vastainen
Kaasuputkihanke on EUn elintärkeiden etujen vastainen. Moni EUn jäsenmaa EI missään tapauksessa olisi hyväksynyt Lipposta nimenomaan sen kaasuputken takia.
oikein hyvä
Erinomaista, että tätä kaasuputkikauppiasta ja sossupuolueen tuhoajaa ei valittu! Vaan jäi Suomeen riesaksi. Onneksi ei ole muissa "merkittävissä" tehtävissä kuin kaasuputkikauppiaana.
KYLLÄ HARMITTAA !
Suomen paras putkimies ei saanut; HOMMAA ?
Kyllä eurooppa jäi jäi waille parasta;
Venäjän edustajaa.
Toivomme reippaita eläkepäiviä Paavolle ja perheelle, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kävis uusi kutsu EUROOPASTA , kun ikää ja kokemusta kertyy, ties vaikka natsais?
pahemmaksi olisi ajat muuttuneet.
oli eu:n onni ettei lipposta valittu.
Varsinainen Bonanza
Lipponen olisi ollut dynaaminen Euroopan johtaja.
Stetson päähän, kaasuputken pätkä alle ja High Chapparallaa!
Pakkoruotsittajaa ei EU'n hallintoon, ei varsinkaan Moosesta!
Toivottavasti nyt valittu pikkumies osoittautuu habituksensa vastakohdaksi!
Sen ulkoministerin ulkonäköä tuskin voi muuttaa?
Itkua sopupelin jälkeen
Kaikissa peleissä on häviäjä, sopupeleissäkin. Älä Puavo välitä!
Olipa tipalla
Lipposen mahdollisuudet meni viime pressanvaaleissa kun pelotteli Suomen vaalikarjaa NATOlla jos kokoomus voittaa.
Eu-maista kun on n.90% natomaita ja kai siellä Eu:ssa kuunneltiin ja nyökyteltiin kohteliaati Suomen lobbareille ja annettiin myötätuntoa kun niin "hilikulle"jäätiin.
Jos Brysselin käytävillä on vielä lisäksi nähty T:Halonen tukemassa Lipposta se on ollut ehdokkaalle "kuoleman suudelma.
Paavo 1. horisija
Paavo "putkis" Lipponen luulee, että Länsi-Euroopassa joku liittää hänet kaasuputkeen... noo.. turhaa itsensä esille panoa. Juuri kukaan siellä ei edes tiedä Suomesta mitään... miten sitten "pikku paavo putkisuharista". Miestä, joka väittää olleensä päätöstenteon ytimissä...vaan ainottakaan näyttöä asioista ei ole, ei mitään!!! Tää korutonta on kertomaa!!!
Suurin episodi oli lienee Itävallan Haider-boikotti, johon Paavo säntäsi liittämään Suomen ohi pres. Ahtisaaren määräysten, -Ahtisaaren,joka tyypilliseen tapaansa sillä hetkellä kykki suihkukoneessa matkalla seuraavaan exoottiseen loma-työmatka kohteeseen, eikä ollut kännykällä tavoitettavissa.... Paavon kun piti salamannopeasti päättää boikottiin liittymisestä.... mitä ne muut EU:n sosialistijohtajat olisivatkaan ajatelleet, jos Suomen Paavo olisi siinä kuhnutroinut!
Kuvitelmat & todellisuus
Ilmeisesti Lipponen kuvitteli, venäläisten tarjoukseen suostuessaan, astelevansa suurten eurooppalaisten valtiomiesten jalanjälkiä, olihan Gerhard Schröder ostettu samalla tavalla junttamieheksi putkiprojektiin.
Lipponen ei tajunnut pissivänsä aiempien saavutustensa päälle, ja pilaavansa tulevat mahdollisuutensa.
Positiivista että hän sentään tajuaa "tämän olleen tässä". Toivottavasti pysyy päätöksessään. Venäjän kaasupojaksi ryhtymistä lukuunottamatta ura ei ollut huono, eivätkä saavutukset politiikan alalla vähäisiä.
Melkein sain ison lohen
Hilikulla oli!
Jos olisin herännyt aamulla ja mulla olisi ollut vene ja olisin mennyt kalaan niin olisin saanut lohen. Hilkulla oli. Saanko nyt lohdutukseksi huippuviran kotimaasta ja Helsingin Sanomiin haastattelun?
Ikäkin painoi
Paavo on jo 68-vuotias. Eiköhän se ole kunniallinen eläkeikä.
Pikkumiehen habitus
Financial Timesin Brysselin toimiston päällikkö Tony Barber 19.11.2009:
"Wise EU heads always said that the presidency would be defined by the first person who held the job. Well, now we know. Intelligent, civilised, modest, with a calming sense of humour - a consensus-builder and an organiser. Good qualities. But has the EU been ambitious enough?"
Financial Times 19.09.2009. George Parker, Tony Barber ja Josh Chaffin: "Van Rompuy Takes Presidency":
"Mr Van Rompuy, 62, is a Flemish Christian Democrat virtually unknown outside Belgium, who only became prime minister last December.
He has impressed other EU leaders with his conciliatory and linguistic skills, however. They were also attracted by the fact that he comes from a small EU country that has long favoured European integration.
Mr Van Rompuy, who writes haiku, gave a press conference in fluent Dutch, French and English, promising to listen to all EU members."
Lipponen ei todellakaan täytä näitä vaatimuksia: Intelligent, civilised, modest, with a calming sense of humour - a consensus-builder and an organiser.
vielä lisää
unohdit nämä dytrtyusat rettryrusjdk huspusdter ..ja reteyeuetey..jne..
Paavoko epäintelligentti
Paavo writes haiku too. I've seen and heard many sawonian haiku by Paavo!
Linjatonta
Suomen oikeisto, oliko teillä tässäkään asiassa mitään linjaa?
Hyvitystä
No voi harmi,
Minulla olisi ehdotus miten voisimme kaikki osoittaa olevamme kunnon kansalaisia ja hyvittää Paavo-sedälle tämän takaiskun.
Ehdotan, että järjestetään koko maahan kahden päivän suruliputus sekä kansalaiskeräys, joilla voitaisiin kerätä Paavolle EU-presidentin palkkaa vastaava summa. Verovapaana tietenkin. Näin voitaisiin samalla osoittaa että emme ole mitään kaunaisia juntteja.
Mikäli kansalaiskeräyksen tuottosta tulisi riittävä, niin hyvityksenä voitaisiin järjestää kauppatorille suuri "torikokous" ja laittaa isolle screenille pyörimään vuoden 1995 jääkiekon mailmanmestaruusottelu. Sen jälkeen voitaisiin kaikki laulaa vaikka Mikko Alatalon johdolla yhteislauluna "Den glider in...".
Juhlien pitäisi jatkua iltamyöhään, mutta kuitenkin siten, ettei Tarjan yöuni häiriinny.
Kansan asialla
Suvi-Anne ja Paavo voisivat perustaa uuden työläisten puolueen, ja rahoittajina toimisivat öljy-yhtiöt ja lääketeollisuus.
Urpiainen ei ole kykenevä lobbari
Lipponen joka sinänsä on pätevä mies valitsi täysin kykenettömän lobbarin. Urpiaisella ei ole riittävää kielitaitoa eikä muutenkaan ole uskottava politiikko Euroopassa eikä edes Suomessa. Häntä huonompaa lobbaria ja poliitikkoa löytyy tuskin Suomesta. Toive Lipposelle: Ala uudelleen SDP:n puheenjohtajaksi. Heittäkää huono Urpiainen ulos puolueen johtotehtävistä.
Suomalainen huippunimi
Suomalainen huippupunikki tankeroisi maailman suurimman talousalueen keulamiehenä. Mitä muuta savolaisen juntin voisi odottaa tekevän?
Paavo ei olisi läpäissyt terveystarkastusta
joka vaaditaan uuteen duuniin eikä lentokoneen lattialla makoilu ei vakuuta työhönottajaa.
Sanomalehtiä lukeva
Tuntematta Niinistöä ja Lipposta henkilökohtaisesti laisinkaan, voisin kuitenkin todeta, että todella iso vahinko tapahtui, kun Lipposta ei valittu tehtävään
Lipponen olisi ollut riittävän vahva ko. tehtävään.
Sanomalehtiä lukeva
Luotan Lipposeen kuin muuriin. Minusta hän olisi ehdottomasti ollut paras valinta ko. tehtävään.
Niinistö meni hienolla tavalla naimisiin. Niinistö suositteli Lipposta. Jotta voi työskennellä korkeissa viroissa, avioliiton täytyy olla kunnossa. On mahdotonta pärjätä eduskunnassa vrt. Niinistö tai Lipponen, jos perhesuhteet eivät ole kunnossa.
On tärkeää, että politiikassa seisotaan tarkkaakin tarkemmin tasapainossa eli ei liikaa oikealla, eikä liikaa vasemmalla, mutta avioliittojen täytyy silti olla kunnossa. On mahdotonta hoitaa yhteisiä asioita, jos ei ole ensin uskollinen puolisolleen.
Uskollisuus puolisoa kohtaan alkaa ajatuksen tasolta!
Maamme parasta ajatellen, kokoomuslainen nainen
Mielestäni Lipposen tulisi ryhtyä SDP:n puheenjohtajaksi uudelleen.
Vain harva nainen pärjää miestä paremmin yleensä missään tehtävässä. Nainen voi kyllä joskus päihittää vaikka kaikki miehet.
Suomen Tasavallan presidentti Tarja Halonen on maallemme selkeästi eduksi, vaikka en lainkaan hyväksykään hänen kristilliskielteisiä lausuntojaan.
Hyvä että ei valittu
EU ei tarvitse sossupresidenttiä. Suomessa on sellainen ollut jo liki neljännesvuosisadan ja aikansaannokset hirvittävät.
Nyljetyn karhun kaataminen
Kaikissa maissa korostettiin omaa ehdokasta, mutta vain Suomessa näin erityisen tarpeen korostaa poliitikkojensa pätevyyttä ja luotettavuutta.
Muissa pienissä EU-maissa, edes nk. liittoutumattomien ryhmässä en tuollaista tarvetta ole havainnut.Miksiköhän?
Heitettiinkö niitä nimiä esiin EU:lle vaiko suomalaisille äänestäjille? Kuka otaksui, etteikö Lipposen tai yleensä Suomen rooli kaasuputkiasiassa (tai jälkimmäisen mielikuva) olisi vaikuttanut suomalaiskandidaattien mahdollisuuksiin?
Vähän surulliseksi nimityksistä mieli tulee: suuret maat valitsivat sopivan päteviä ja sopivia, jotta niiden omat energia- ja ulkopolitiikat eivät vaarantuisi.
Seuraavaksi Haloska
Halonen tunkee itseään esille pyytämättä joka paikassa ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa.Lienee kova pyrky näyttävään virkaan myöhemmin.
Jutan Obamailu ei riittänyt!
http://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc
Patelta puuttui kampanjapiällikkö
Ei mitään mahiksia virkoihin. Kääriäinen jos oesi ollunna kampanjan piävastuullisena, ei olis tarvinna tavata nahkurin orsilla! Hehehehe savolaista tuubaa koko rosessi, jota ei voi suositella kellekään!
Get Real
Hey comon,
englannin mediassa ei missään vaiheessa mainittu sanallakaan Lipposesta. Ehkä se Paavo ei sittenkään ollu edes lähelläkään....lopettakaa se spekulointi. Ja Jutta vois lopettaa noi hommat, aika säälittävää
Hyvin yksinkertainen syy, RANSKA
Tämä Lipponen puhuu sujuvasti saksaa, ruotsia, murahtelee suomea, jotenkin silmät pyörien englantia, kielikylvetetty venäjää parikymmentä vuotta, mutta Lipponen ei puhu eikä ymmärrä ranskaa, eikä opi.
Ranskan kieli on efoton edellytys virkaan.
Näin yksinkertaista se on!
ett sille