Euroopan parlamentti haluaa taata lentomatkustajille rahallisen korvauksen sekä majoituksen ja muuta apua tapauksissa, joissa matkustajan käyttämä lentoyhtiö menee konkurssiin ja jättää matkustajan pulaan.
Aloite on ajankohtainen, sillä vuoden 2000 jälkeen yhteensä 77 lentoyhtiötä on mennyt konkurssiin EU:n alueella, viimeisimpänä Sky Europe tänä kesänä. Monet sen asiakkaista jäivät täysin ilman korvausta jo ostamistaan lipuista.
Parlamentti hyväksyi tänään päätöslauselman, jossa pyydetään Euroopan komissiota tutkimaan mahdollisuutta esittää uutta lainsäädäntöä, jolla taattaisiin, etteivät matkustajat jää loukkuun ilman majoitusta tai paluulentoa.
Parlamentti esittää takuurahaston luomista sekä vastavuoroisen matkustajavastuun periaatetta samoihin kohteisiin lentäville lentoyhtiöille, joiden lennoilla on vapaita paikkoja. Näin varmistettaisiin lentoasemalle jäämään joutuneiden matkustajien kotiuttaminen.
-Monilla näistä matkustajista ei ole taloudellisia keinoja selviytyä tällaisista häiriötilanteista. Nämä ovat perheitä, jotka käyttävät säästönsä perhelomaan, vain nähdäkseen kovalla työllä ansaitsemiensa rahojen valuvan kankkulan kaivoon ilman pienintäkään omaa syytä, totesi parlamentin liikennevaliokunnan puheenjohtaja, Ison-Britannian Brian Simpson komissiolle viime kuussa.
EU:lla on jo nyt lainsäädäntöä korvauksista tapauksissa, joissa lennolle pääsy on evätty. Parlamentti katsoo kuitenkin, että vielä on tukittava porsaanreikä, joka koskee lentoyhtiöiden konkursseja, etenkin kun matkustajat ostavat lippunsa suoraan verkkopalvelujen kautta.

Kommentit
"-Monilla näistä
"-Monilla näistä matkustajista ei ole taloudellisia keinoja selviytyä tällaisista häiriötilanteista. Nämä ovat perheitä, jotka käyttävät säästönsä perhelomaan, vain nähdäkseen kovalla työllä ansaitsemiensa rahojen valuvan kankkulan kaivoon ilman pienintäkään omaa syytä"
Niin varmaan. Melkein kaikki lentokoneilla lentävät lienevät siis "vähävaraisia" perheitä, jotka käyttävät kaikki säästönsä päästäkseen lentämällä lomalle. Olin luullut, että vähävaraiset perheet eivät suuremmin lentele, vaan lomailevat jossain halvemmassa paikassa. Samoin olen luullut, että kaikista niistä lentävistä, jotka itse matkavat oman lentonsa, todella vähävaraisia on vain hyvin pieni osa, ehkä korkeintaan prosentti näistä on noita mainittuja pienituloisia perheitä, jotka laittavat kaikki varansa lomalentoihin.
Miksi siis vedotaan tällaiseen tunteita herättävään ryhmään, jos heidän osuutensa lentoliikennematkustajista on hyvin marginaalinen? Miksei sanota suoraan, että suurin osa lentävistä on keskimääräistä parempituloisia, ja että uudistuksen tarkoitus on estää se, että he eivät menetä rahojaan, jos lentoyhtiö menee konkurssiin?
monella ei ole irtorahaa lompakossa...
@monilla naista
Niin. Monellahan lentomatkustajallahan on lompakossa se puolitoistatonnia extraa viela jo maksetun loman paalle. Varsinkin lapsiperheethan ovat niita rikkaita lentelioita joilla on esim espanjaan jaadessa varaa se puolitoista tonnia ylimaaraisiin lippuihin plus majoitukseen....
Kannattaisi hieman miettia ennenkuin alkaa lausumaan tyhmia. Aletaan kohta kaikki nayttamaan itsekeskeisilta idiooteilta jos tuollaisia kommentteja tulee lisaa.
Nimimerkilla Paljon matkusteleva ja pitkaan saastava.
Vähemmän lentoja köyhille
Mitä tämäkin direktiivi taas saa aikaan? Lisää vastuita ja kustannuksia jo muutenkin pulassa oleville lentoyhtiöille. Suora seuraus tästä näkyy jälleen kerran lippujen hinnoissa. Tavallaanhan tämä toimii tietysti juuri niin kuin Simpson esittää, eli estää vähävaraisten turhanpäiväisen lentelyn. Ehkä se ei ole lopulta huono asia?
Höpötin, höpötin
Mitä sosialismia tässä ollaan rakentamassa? Miksi muiden pitäisi maksaa, jos joku yhtiö, olipa se millä alalla tahansa, menee konkurssiin. Miksei sitten samantein tehdä kaikista yhtiöistä "valtion yhtiöitä", niin on hinnat korkealla ja kohdallaan, niille tavaroille ja palveluille, joita on valtion valikoimissa. Valtion virkamiesten palvelutasolla saadaan palvelut mutta konkursseja ei tarvitse pelätä. Eläköön! Suuntana Pohjois-Korean ja Kuuban konkurssivapaa ihanneyhteiskunta. Lentokohteet ovat harvassa ja harvoille ja valituille mutta eipä paina konkurssihuolet, edes niitä harvoja lentomatkustajia, jotka onnistuvat probuskan saamaan.