Sunnuntai 27.5.2012

Suomi pääsee vihdoin isokenkäisten kokouksiin: ”Ääni kuuluu paremmin”

Luotu: 
27.11.2009 17:16
Päivitetty: 
27.11.2009 17:18
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Talouskomissaariksi valittu Olli Rehn (kesk.) osallistuu uudessa tehtävässään johtavien talousmahtien G20-ryhmän kokouksiin. Ryhmän toimintaan pääsee nyt ensimmäistä kertaa säännöllisesti mukaan suomalainen vaikuttaja.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää suomalaisen saamista G20:een merkittävänä saavutuksena. Johtavat talousmahdit sopivat kokouksissa esimerkiksi talouspolitiikan suunnasta ja rahoitusalan sääntelystä.

-Suomen ääni kuuluu nyt Rehnin kautta paremmin, ministeri sanoi perjantaina STT:lle.

Kataisen mukaan Rehn kuuluu Euroopan kolmen tärkeimmän julkisen puolen talousvaikuttajan joukkoon.

Komissaarin tehtävänä on ajaa unionin, ei kotimaansa etua. Suomi kuitenkin hyötyy Rehnin työstä, Katainen uskoo.

-Mitä paremmassa kunnossa EU-maiden taloudet ovat, sitä enemmän suomalaisia tuotteita voidaan ostaa. Sillä on suoraan vaikutusta Suomeen verotuloina ja työllisyytenä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Liike

Kuten jutussakin todetaan, komissaarin tehtävä ei ole ajaa kotimaansa etua, vaan unionin.

Vielä tarkemmin sanoen, komissaari ei _saa_ ajaa pelkästään kotimaansa etua, vaan siihen syyllistyminen on peruste hänen erottamiselleen komission jäsenyydestä.

Olli Rehnin näkeminen uutiskuvissa G20-maiden kokouksessa tuottaa enimmillään vain vastaavan mielihyvän kansalaisille kuin suomalaishiihtäjän näkeminen lähtöpaikalla MM-kisoissa.

kiuru

-Mitä paremmassa kunnossa EU-maiden taloudet ovat, sitä enemmän suomalaisia tuotteita voidaan ostaa. Sillä on suoraan vaikutusta Suomeen verotuloina ja työllisyytenä.

Ugh

NotSoBraveNewWorld

"Komissaarin tehtävänä on ajaa unionin, ei kotimaansa etua."

Unionin etu on mennyt ohi suomalaisten edun jo pitkään myös paikallishallinnossamme.

Ajaa unionin etua, ei kotimaan etua, on ollut tehtävänä Suomen pääministerillä, presidentillä ja ulkoministerilläkin, siis heillä, jotka allekirjoituksillaan kumosivat Suomen valtiojärjestyksen ja perustuslain, ratifioidessaan Lissabonin sopimuksen ja liittäessään suvereenin valtion epäsuvereeniksi, ei-autonomiseksi osaksi vierasta valtaa.

Suomen kumoutuvassa rikoslaissa moinen toimenpide joidenkin mielestä täyttää valtiopetospykälän ja kuuluu toimintaan, jota sotilasvallassakin luvattiin olla toimettomana katselematta.

Luullaanko täällä todellakin, että jos Neuvostoliitto olisi 40-luvulla liitänyt Suomen itseensä, kukaan suomalainen ei olisi päässyt Neuvostoliiton hallintoon avainpaikoille. http://en.wikipedia.org/wiki/People%27s_Commissariat_of_Finance

Ja olisiko suomalaisen henkilön jäsenyys Neuvostoliiton ministerineuvostossa korjannut kaiken ja saanut suomalaiset riemuitsemaan? Ei olisi. Mutta nyt riemuistaan, vaikka tilanne ei poikkea millään tavalla: nyt mentiin vailla vaihtoehtoja, lähinnä huijauksen kautta. 40-luvulla oltaisiin menty tappion kautta. Nyt on isännällä parempi imago - toistaiseksi - ja sehän meille riittääkin.

tapio_o_neva

Olen aina ihaillut Suomen ja Latvian panosta mahtivaltio Neuvostoliiton kehityksessä. Esimerkiksi jyväskyläläinen Otto-Wille Kuusinen pääsi politbyron jäseneksi ja haudattiin Kremlin muuriin. Moni muu on joutunut tyytymään Mannerheimin ja Kekkosen tapaan pelkkään Hietaniemen hautausmaahan. Toinen menestyjä oli Arvid Pelshe, taisi olla latvilainen. Sen sijaan Eestin sosialistinen neuvostotasavalta jä paljon jälkeen Suoman kansantasavallan ja Latvian sosialistisen neuvostotasavallan menestyksestä. Ilmeisesti virolaiset osoittivat puolalaista mentaliteettia jo silloin, mikä esti heitä menestymästä rauhan ja terästetytn sosialidemokratian mahtivaltiossa.

Minusta Otto-Wille Kuuisen historia pitää Suomessa kirjoittaa uusiksi: itäeurokomissaarin menestystarinaks, jossa oli mukana myös onnea.

Suomalainen unelma on kuolla Yhdysvaltain asevoimien palveluksessa Lauri Törnin tapaan tai tulla haudatuksi Kremlin muuriin. Moni ei ole siihen pystynyt.

Onneksi Yhdysvaltain johtamat aasialaiset siirtomaasodat tarjoavat elämys- ja osallistumismahdollisuuksia myös meille. Kansainvälisyys on kivaa. Myös uskonpuhdistus pitäisi peruuttaa ja palauttaa yhteytemme katoliseen Länsi-Eurooppaan. Tässä kehityksessä Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on avantgardisti.

Risto Markus

"Ajaa unionin etua, ei kotimaan etua, on ollut tehtävänä Suomen pääministerillä, presidentillä ja ulkoministerilläkin,..."

Miten Unionin ja Suomen edut ovat ristiriidassa? Ajamalla Suomen etua Unioinissa ajetaan myös Unioinin etua ja päin vastoin. Kompromisseihin joudutaan usein ja tavoitetta ei saavuteta on täysin normaalia mutta ei niitä etua saavutettaisi yksinkään. Tietenkin tunnepitoisesti voi ajatella miten tahtoo mutta ilman Unioinia Suomi olisi todella vaikeuksissa.

Tämän jutun otsikko "Suomi pääsee vihdoin isokenkäisten kokouksiin: ”Ääni kuuluu paremmin”" on täysin väärä. Ei Suomi mihinkään isokenkäisten kokouksiin päässyt vaan EU niissä on ja "pääsi" ja siellä sitä edustaa tällä kertaa komissaari Olli Rehn. Jonkinlaista näkyvyyttä Suomi kyllä Rehnin kautta saa mikä on tietenkin hyvä Suomen kannalta.

Muilta osin kirjoitus menee metsään kun ei liity mitenkään aiheeseen - siis Olli Rehnin nimitykseen ja Kataisen kommenttiin siitä.

NotSoBraveNewWorld

Joskus tulee kyllä mieleen, että tyhmyys ei olekaan se ehtymättömin luonnonvara, vaan se on naiivius ja tietämättömyys kombinaationa.

EU:n ja suomalaisten etu on yhtä paljon yhtenevä, kuin on siirtomaan ja siirtomaavalloittajan.

Hannu Mikael

Luulisi valtionvarainmisterin ymmärtävän sen, että Rehn talouskomissaarina ei edusta Suomea eikä edes suomalaisuutta, vaan hän on EU:n kokonaisetua ajava EU:n virkamies.
Muussa tapauksessa hän olisi pian entinen EU:n virkamies.
Koko Kataisen lausunto on alusta loppuun asti savolaista sanataiteilua ja venkulointia, jossa ei ole käytännön realismia kuin siteeksi.

"-Mitä paremmassa kunnossa EU-maiden taloudet ovat, sitä enemmän suomalaisia tuotteita voidaan ostaa. Sillä on suoraan vaikutusta Suomeen verotuloina ja työllisyytenä."

Taloudellinen tilanne on aina EU:ssa yleinen ja yhtäläinen, joten sillä ei ole minkäänlaista erillisvaikutusta Suomeen. Eikä etenkään Rehnin toimista riippuen.

usjussi

Täyttyhän Kataisen, entisen valtiovarainministerien priimuksen nyt jollakin tapaa paistatella. Ilmeisesti kohta tulee häneltä salainen muistio, että kokoomus ja MINÄ sen Rehnin sinne saimme ängetyksi. Toivotaan Rehnille omapäisyyttä ja fiksuutta hoitaa oma pestinsä kuuntelematta näitä rannalla ruikuttavia " Suomen Viisaita ".

jussilaari

"Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää suomalaisen saamista G20:een merkittävänä saavutuksena."

Kataisen lausuman mukaan kyseessä on saavutus. Sehän tarkoittaa sitä, että joku on yrittänyt saavuttaa ko. tavoitteen. Ja joku on sen saavuttanut. Katainen tarkoittaa ilmeisesti sitä, että hallituksella on ollut tällainen tavoite ja se on siihen päässyt kovan yrittämisen ansiosta.

Tärkeä miehen seuraan tunkee aina siipiveikkoja, jotka koettavat hyötyä hänestä. Ihmiset kuvauttavat itsensä mielellään julkkisten seurassa. Heistähän tulee melkein julkkiksia siten itsestäkin. Katainenkin voi kuvitella olevansa melkein itsekin G20 kokouksessa, kun Rehn edustaa siellä Euroopan Unionia.

Vieras

Yhteiskuntarauha saadaan noudattamalla lakia, myös vaaleissa.
Sitä tosiasiaa että elämme banaanivaltiossa, emme ole länsimaa ja stalinistinen toimittajakunta nostaa päätään uudelleen, ei ole kumottu.

Demokratiavaje on tosiasiassa Suomessa suurempi kuin koskaan:
- Suomesta puuttuu kokonaan tutkiva journalismi.
- Milloin alkavat Vanhasen säätiö -oikeudenkäynnnit.
- Milloin Oikeusministeriö irrottautuu politikasta Grecon vaatimusten mukaisesti.
_
Jos Suomessa ei voi saada oikeutta, niin se on osoitus huonosta hallinnosta.Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 asiakirjassa hallitus on ottanut jo kantaa siihen, mitä tästä seuraa.

Korruptio ja huono hallinto:
Korruptio, huono hallinto, syrjintä sekä vallan väärinkäyttö tuhoavat luottamuksen viranomaisiin ja ovat usein taustasyynä
laittomuuksien lisääntymiseen ja ääriliikkeiden vahvistumiseen.

Yhteiskunnallisen vakauden järkkyminen altistaa erityisesti toimintakyvyttömiä valtioita poliittis-taloudellisille
jännitteille, jotka saattavat purkautua väkivaltaisuuksina.

Suuri määrä työttömiä nuoria ja autoritaariset poliittiset järjestelmät ovat räjähdysherkkä yhdistelmä...
Toimintakyvyttömät valtiot eivät kykene tai halua huolehtia perusvelvoitteistaan eli turvallisuudesta,...
taloudellisesta kehityksestä, sekä peruspalvelujen tuottamisesta kansalaisille.

Suomaisilla on perustuslaillinen oikeus hyvään hallintoon ja kansalaisten yhtäläiseen oikeusturvaan.
Jos nyt korruptoitunut järjestelmä lakkaa toimimasta lain mukaisesti, on apua tarjolla EU: sta.
Suomi on jo Greco: n seurannassa. The Council of Europes Group of States against Corruption (GRECO).
EU voi järjestää myös uusien eduskuntavaalien tarkkailun Suomessa.

Ensitehtävä on marssittaa Vanhanen oikeuteen säätiösotkuista.
Kun rangaistukset (lahjonta ja korruptio, n. 2-4 vuotta) on kärsitty, voidaan miettiä pääseekö hän ilman 3 kk karenssia
työttömyyskorvaukselle.