Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Stubb: Suomi aikoo lähettää pikkujoukon Afganistaniin

Stubb: Suomi aikoo lähettää pikkujoukon Afganistaniin
Julkaistu: 2.12.2009 16:54
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi on lähettämässä Afganistaniin lisää muutamia kouluttajia. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen on lähettänyt Stubbille kirjeen, jossa hän toivoo lisää sotilaita ja kouluttajia.

Stubb sanoi keskiviikkona, että kouluttajia voidaan lähettää lisää ilman uusia poliittisia päätöksiä. Nyt Afganistanissa on noin 120 suomalaissotilasta, ja heidän määränsä voidaan nostaa nykyisen kriisinhallintalain puitteissa 145:een.

-Jos me löydämme ehkä 15 kouluttajaa lisää, niin se olisi hyvä asia. Mutta niitä kouluttajia ei ole vielä löytynyt, Stubb sanoi.

Stubb totesi, että Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ilmoitus joukkojen lisäämisestä 30 000:lla puoleksitoista vuodeksi sisälsi myös ajatuksen vastuun siirtämisestä turvallisuudesta afganistanilaisille itselleen.

- Vastuun siirtäminen afganistanilaisille on yksi meidän päätehtävistä. Sen takia meillä on siellä paljon kouluttajia, Stubb totesi.

Obaman myös korostamassa siviilikriisinhallinnassa Suomi on Stubbin mukaan vahvasti mukana. Afganistanissa on 25 poliisia, ja määrä on mahdollista nostaa 30:een.

-Obaman strategia on meidän näkökulmasta hyvä, Stubb korosti.

Ensi viikolla keskustellaan

Ulkoministeriöstä kerrottiin keskiviikkona STT:lle, että Suomen ulkopoliittinen johto käsittelee asiaa ensi viikolla. Stubbin mukaan keskustelua käydään varmasti Obaman puheesta ja Yhdysvaltain Afganistan-strategiasta.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ei halunnut keskiviikkona ennakoida, lähettääkö Suomi lisää joukkoja Afganistaniin Naton pyynnön pohjalta.

Häkämiehen mukaan pyyntö oli odotettu. Hän korosti toimittajille eduskunnassa, että hallitus ja presidentti eivät ole vielä käsitelleet asiaa. Puolustusministeri sanoi koko ajan peräänkuuluttaneensa, että siviilikriisinhallintaa on Afganistanissa vahvistettava. Hän uskoi ja toivoi, että näille ajatuksille löytyy laajempaakin kannatusta.

Eduskunta keskustelee Afganistanista torstaina. Ajankohtaiskeskustelun pontimena on lokakuun lopun tiedonkulkuongelmat vaalivahvistusjoukon paluusta.

 

 
STT -Uusi Suomi
STT -Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Alexander Stubb
Paikat: Afganistan
 
 
 
 

Päivän vitsi kuultiin YLE:n viiden uutisissa

Matti Vanhanen ei tiennyt vielä mitään Suomelle viime viikolla tulleesta kyselystä lähettää joukkoja, mutta Stubb ja Häkämies olivat hyvin tietoisia asiasta.

"- Tuota...Minulle asti ei ole tätä pyyntöä tullut, joten en tiedä sen yksityiskohdista, Vanhanen kummeksui".

http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/200...

Taas saatiin aihe keskustella pari kuukautta keskusteluyhteyksistä itse aiheen sijasta.

Ulkopolitiikan johtajat: Halonen ja Vanhanen

Halonen on mainio esimerkki ylipäälliköstä, joka ei päivittäin, viikoittain tai edes kuukausittain seuraa, missä joukkomme taistelevat.

Vanhanen puolestaan on mainio esimerkki ulkopolitiikan johtajalsta, joka ei ollenkaan seuraa, millaisiin velvotteisiin Stubb sitoo Suomen Rasmussenin kanssa.

Ajatelkaa, jos jossain muussakin työpaikassa kuin presidentin ja pääministerin kanslioissa johto olisi yhtä "poissa oleva" kuin mitä Suomessa ruokavaliosta ja lautasista kiistelevät pääministeri ja ylipäällikkö ovat: kumpikin tarvitsisi pakin ja majoituksen puolijoukkueteltassa.

Tulkinnasta erilaisia käsityksiä?

"3 §
Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.

Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta."

"Kansainväliset suhteet
93 §
Toimivalta kansainvälisissä asioissa
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.

Hyvä kommentti ja lainaukset yllä

"Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä."

....

"Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat."

Hyvä kommentti.

EU vaikutaa olevan pääsääntöisesti sisäpolitiikkaa perustuslain kannalta... myös EU:n Kv-suhteiden osalta yhteydenpito ja merkittävät kannanotot on määritelty...

Vai sillä lailla!

Tarja Halonen aikoo lähettää Afganistaniin Pikkujoulun!

Stubb!

Jo on kolahtanut pojalle ulkoministerisyys päähän!!

Tietääkseni Suomi EI- kuulu (vielä) NATO:n niin ei ole Suomen asia myöskään sinne lähteä taistelemman!!

Tämä on YKn operaatio

"Tietääkseni Suomi EI- kuulu (vielä) NATO:n niin ei ole Suomen asia myöskään sinne lähteä taistelemman!!"

Aivan. Suomi ei kuulu NATOon, mutta se voi kyllä toimia tällaisissa YKn operaatioissa, joita käytännön syistä koordinoi NATO. Ymmärräthän, toiminta vaatii koordinointia, ja ainoa siihen pystyvä on NATO.

Siis olemme mukana, koska olemme YKn jäsen ja tämä on YKn operaatio.

Kun nämä perusasiat ovat selvät, voimmekin ryhtyä keskustelemaan siitä, pitääkö joukkoja lähettää. Toisaalta, kuten Stubb totesi, ei ole löytynyt halukkaita.

Ehkä Halonen yrittää taas pakottaa, kuten vaalitarkkailijoiden kohdalla. Toivottavasti ministerit pitävät rauhaturvaajien puolia nytkin.

Vaikea sanoa onko kolahtanut

Mutta eipä ole Suomen Afganistanin operaatio alkanut Stubbin kaudella...

Kokoomushan on IKL:n

Kokoomushan on IKL:n manttelinperijä: "Me teemme, mitä tahdomme."

IKL oli kansallismielinen ja

IKL oli kansallismielinen ja kansallisvaltiota ajava poliittinen liike, nykyinen kokoomus on jotakin aivan muuta.

Heill' Hitler, meill' Katainen ja muill' Mussolini

Niinpä. Heil Obama: Nobelin rauhanpalkinnonsaajasta kasvaa oikea Ahtisaari tai Lyndon B. Johnson.

Höpöhöpö

Kokoomus on vanhempi puolue kuin IKL. Ja mikähän se mantteli on joka heiltä olisi perittävissä... teatraalisia pellejä, jotka pukeutuivat hassuihin paitoihin. Ja yleensäkin taitaa nuo nationalistiset hörhöt tosiaan löytyä pääasiassa vähän muista puolueista.

Jaa!

Ja mitähän nämä sauvakävelijät siellä tekevät?!

Vastuun siirtäminen on strategia, ei ratkaisu

"Vastuun siirtäminen afganistanilaisille on yksi meidän päätehtävistä."

Afganistanissa pitää löytää paremmat ratkaisut kuin Talebanien tarjoama ratkaisu ja tälle toiminnalle pitää saada paikallisten ihmisten tuki. Ratkaisut pitää löytää alue kerrallaan...

Pelkkä vastuun siirtäminen nykyisen koalition tukemalle hallinnolle,joka on väärentänyt satojatuhansia ääniä ja tämän paljastuttua peruuttanut vaalien toisen kierroksen, on hyvä srategia päästä sieltä pois, mutta ei ratkaisu...

Ihmisen on vaikea nähdä mikä on se demokratian avulla vakautta edistävä toiminta, jota tässä halutaan Suomalaistenkin tukevan? ( Afganistanilaisista puhumattakaan...).

Mikä voisi olla onnellisempi ratkaisu Afganistaniin...?

Mikä voisi olla onnellisempi ratkaisu Afganistaniin kuin Venäjän miehitys? Venäjä seuraa Afganistanin kehitystä tarkkaan - katseella. ISAF kipristelee.

No jos halutaan karnevalisoida Afganistan,,,

Eiköhän tuo Venäjä jo ole oppirahat maksanut... veikaan että Venäjä ei halua tikullakaan koskea Afganistaniin...

Jos halutaan asia karnevalisoida + huumorii... jos vähän Marshall-apua...

Rakennetaan alue kerrallaan USA:n ja Israelin piikkiin sinne koulu- ja terveydenhoitojärjestelmät ja lähetetään sinne 2 vuoden ajan ruokaa, juomaa, viihdettä ja joka kylään tietokoneet nettiyhteydellä... ja keskitytään valvomaan ja vartioimaan että koulut, terveydenhoitojärjestelmät sekä nettiyhteydet ja tietokoneet toimii...

Lopuksi vähän muuta mietittävää aikuisille miehille kuin Taleban... eli vähän sirkushuvia jos vapaa ehtoisia löytyy... eli myydään niille kiinnostavampi ja helpompi elämäntapa kuin Taleban...

Kun toi kehitys tehtäisiin alueittain tarpeeksi houkuttelevaksi, niin porukka alkaisi vaeltamaan ilmaisen ruuan, juoman, koulutuksen, terveydenhoidon ja viihteen perässä sankemmin joukoin kuin DDR:stä aikoinaan...

Linkki Marshall apu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Marshall-apu

1. vodkaa, 2. verkkopornoa

"Rakennetaan alue kerrallaan USA:n ja Israelin piikkiin sinne koulu- ja terveydenhoitojärjestelmät ja lähetetään sinne 2 vuoden ajan ruokaa, juomaa, viihdettä ja joka kylään tietokoneet nettiyhteydellä... ja keskitytään valvomaan ja vartioimaan että koulut, terveydenhoitojärjestelmät sekä nettiyhteydet ja tietokoneet toimii..."

Jotta päästäisiin uskovaisten lannistamisessa nudisti- ja homopappien tasolle, olisi pitänyt antaa neuvostoliittolaisten opettaa afgaanit juomaan vodkaa 1979-1989.

Näin voitaisiin olla jo nyt toisessa vaiheessa ennen Gay Pridea eli siinä, että turkkilaistuneet afgaanit olisivat verkkopornon tylsistyttämiä, jolloin heiltä voisi kieltää aseiden hallussapito ja sotaleikit alle 18-vuotiaina.

Millään muulla kuin länsimaisella rappiolla ja hyväksi koettuja eurooppalaisia menetelmiä käyttäen ei saada uskovaista pataania pehmittymään.

Jokaisesta lipposesta pitää kasvattaa lepponen pehmein korruptiivisin menetelmin ja hyvinvointijargonilla.

heh...

Kriisinhallinta strategian kirkastaminen: Voiko 50 miljoonaa pulloa Stolishnaja-vodkaa olla väärässä, internet on hyvä keksintö....

Mitäs pahaa ne talebaanit ovat länsimaille tehneet?

Tuskin NATO siellä naisten oikeuksia on puolustamassa. Tosiasiassa Talebanin ainoa ulkomaailmaan suuresti vaikuttanut teko tapahtui v. 2000, jolloin he lopettivat maassa oopiumin viljelyn. Monet valtamedian sivuuttamat tutkijat ja tarkkailijat ovat sitä mieltä, että kyseessä on heroiinitalouden vakauttamistaistelu, tämän vuosisadan oopiumisota.

Huumekauppa on maailman suurin bisnes. USA:n ja Euroopan pankkijärjestelmä ja talous eivät kestäisi sen alasajoa. Talebanien oopiumkielto oli suora terrori-isku läntisen maailman talousjärjestelmän sydämeen. Sekä lännen tekopyhyyteen.

Toinen kysymys on sitten se, mitä hittoa suomalaiset tekevät tässä CIA-NATO huumeprojektissa.

CIA maksoi talibanhallitukselle huumekauppiaiden murhaamisen

"Tosiasiassa Talebanin ainoa ulkomaailmaan suuresti vaikuttanut teko tapahtui v. 2000, jolloin he lopettivat maassa oopiumin viljelyn."

Tämän operaation maksoi CIA käteisellä talibanhallitukselle, jonka ei tarvinnut amerikkalaisten verovarojen vuoksi kerätä itse veroja.

Sisällisota

Eikö sillä tappele nykyinen ja entinen hallinto. Tuollaista on sanottu sisällissodaksi, ainakin ennen.

Kuka päättää.

Sekaisin on tiedotus hallituksen jäsenten välillä.
Vanhanen ei ole kuullutkaan asiasta!

Mutta kaartin korpraali tietää ylitse muiden - ja tuo
mielellään naamansa näkyviin.

Vahvasti mukana...

Kaikki kunnioitukseni Afganistanissa palvelleille ja palveleville samoin kuin muissa kovissa paikoissa viimeisten 70 vuoden aikana palvelleille. Tälläkin hetkellä paikan päällä olevat ovat varmasti henkilökohtaisesti vahvasti mukana, samoin kuin ne jotka työssään Afganistaniin liittyvien asioiden kanssa joutuvat painimaan.

Mutta onko Suomi maana ja poliittisesti vahvasti mukana? Alla hieman joukkojen vahvuuksia kansallisuuden mukaan Suomen lähimaista.
Suomalaisia 165
Ruotsalaisia 430 (uutisissa oli hiljattain että harkitsevat vahvuuden nostoa noin kaksinkertaiseksi tuosta)
Norjalaisia 480 (Naton jäsen)
Virolaisia 150 (Naton jäsen)
Tanskalaisia 750 (Naton jäsen)
(luvut ISAF-operaation nettisivulta, paitsi Tanska, joka nopeasti wikipediasta saatu luku, luvuissa tietenkin todellisuudessa jonkin verran heittelyjä.)

Toki Suomi eroaa kaikista noista maista jollakin tavoin. Eikä siinä mitään, ei kaikessa tarvitse samanlaisia ollakaan. Mutta kun noita lukuja katsoo, niin ei siitä ainakaan mitään vahvaa mukanaoloa tule mieleen. Mutta kyllä tuo vahva mukanaolo voitaisiin ihan oikeastikin toteuttaa kaksin- tai kolminkertaistamalla joukot. Ja myöhemmin laittamalla jäsenyyshakemus Natoon kehiin ja liittymällä 21 EU-maan joukkoon, jotka ovat mukana Natossa. Vai kuinka?

Yk:n operaatio

Missä Suomipojat oikein on mukana, kansalle on toitotettu Yk:n operaatiosta. Nyt vain tuntuu siltä että naruja kyllä vetelee Yhdysvallat ja Nato.

Suomalaisiin näyttää

Suomalaisiin näyttää iskostuneen käsitys että talebanit ovat jotain yli-ihmisiä joita on mahdotonta saada aisoihin. Se että Neuvostoliitto hävisi Afganistanissa johtui Neuvostoliiton oman armeijan ja koko poliittisen järjestelmän korruptiosta, kyvyttömyydestä ja oli vain merkki koko Neuvostoliiton alkavasta syöksykierteestä. Kysymys ei ollut siitä että afgaanit jotenkin poikkeasivat tavallisista ihmisistä ja tavallisesta ihmisyhteisöstä jossa yleensä järkevämpi ja kehitystä eteenpäin vievät voimat pääsevät voitolle. Prosessi voi olla hidas ja takaiskuja voi tulla mutta ei kannata mystifioida ja yliluonnollistaa jotain ihmisryhmää.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely