Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Turkin EU-jäsenyydelle pieni nytkähdys eteenpäin

Turkin EU-jäsenyydelle pieni nytkähdys eteenpäin
Julkaistu: 8.12.2009 17:40
EU:n laajentuminen nytkähteli eteen- ja taaksepäin unionin ulkoministerikokouksessa Brysselissä tiistaina.

Turkin jumissa olleet jäsenyysneuvottelut etenivät pienen askeleen, kun ulkoministerit päättivät pitkän keskustelun jälkeen avata uuden neuvotteluluvun Turkin kanssa.

Kypros vastusti aluksi uuden neuvotteluosion avaamista, mutta suostui lopulta siihen, että EU ja Turkki aloittavat keskustelut EU-jäsenyyteen liittyvistä ympäristöasioista.

Kypros on halunnut jäädyttää kaikki neuvottelut Turkin kanssa, koska Turkki ei päästä kyproslaisia laivoja ja lentokoneita satamiinsa ja lentokentilleen.

Islannin jäsenyysneuvottelut sen sijaan kokivat pienen takaiskun, sillä EU-maat sopivat, että neuvottelujen aloittamisesta päätetään vasta ensi maaliskuun EU-huippukokouksessa.

Islantilaiset olivat toivoneet, että päätös neuvottelujen aloittamisesta olisi voitu tehdä jo tällä viikolla Brysselissä järjestettävässä huippukokouksessa. Uuden EU-komission muodostamisen viivästyminen on kuitenkin lykännyt myös Islannin jäsenyyshakemuksen käsittelyä.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Uskomatonta.

Onko ne oikeasti hulluja? Vieläkö ne mukamas koittavat ajaa Turkkia EU-jäseneksi? Vai haluaako ne viimeisen naulan EU:n arkkuun. Itse aloitan kapinan siinä vaiheessa, jos Turkki liittyy EU:n jäseneksi. Jo nyt me maksetaan tuonne hevon kuuseen ihan liikaa rahaa. Sitten kun sieltä tulee parikymmentä miljoonaa "reppanaa" käsi ojossa vinkumaan rahaa ja ilmaista ylöspitoa, niin sisällissodat syttyy. Se on varma.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely