Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Putin: Venäjä tarvitsee uusia aseita hyökkäyssotaa varten

Putin: Venäjä tarvitsee uusia aseita hyökkäyssotaa varten
Julkaistu: 29.12.2009 13:37
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Venäjän on kehitettävä hyökkäyssotaa varten uusia asejärjestelmiä vastapainoksi Yhdysvaltain suunnittelemalle ohjuspuolustusjärjestelmälle, sanoi pääministeri Vladimir Putin tiistaina.

Uusien järjestelmien kehittäminen estäisi amerikkalaisia kuvittelemasta, että "he voivat tehdä ihan mitä haluavat".

–Kumppanimme saattavat kuvitella, että rakentamalla ohjuskilven he voivat olla turvassa ja voivat tehdä mitä haluavat. Tämä taas horjuttaa tasapainoa, mikä puolestaan lisää aggressiivisuutta politiikan ja talouden saralla, Putin sanoi työvierailullaan Venäjän Kaukoidässä.

Presidentti Barack Obama hylkäsi syksyllä edeltäjänsä ohjuspuolustussuunnitelman, jossa osia kilvestä olisi sijoitettu Eurooppaan. Hän korosti kuitenkin, että Yhdysvallat jatkaa uusien puolustusjärjestelmien kehittämistä.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Vladimir Putin
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Sama uusiksi

Sama uutinen taas uusiksi - eikä uutta informaatiota entiseen verraten. Maamiinat takaisin!

pikkupikkuvenäjä tahtoo isojen poikien leikkeihin

Venäjän kansantuotteen koko on jossain Texasin ja Californian osavaltioiden välissä. Mutta ääntä ja uhoa riittää.

Velalla elävän ja

Velalla elävän ja taloutensa romauttaneiden Texasin ja Kalifornian vertaaminen aina romahtaneena olleeseen, mutta vähävelkaiseen, Venäjään on vaikeaa. Ääntä ja uhoa riittää kaikissa kolmessa. Itse asiassa olisi parempi jos kaikki pysyttelisivät hiljaa, kunnes ovat saaneet asiansa järjestykseen, edes jonkinlaiseen.

Liian vähän on keskusteltu maailmannavan siirtymisestä pois USAsta - minne tuo menee?

Olisiko syytä viedä rautaa lisää rajalle?

Olisiko jo syytä liittyä Natoon?

Venäläiset eivät onneksi ymmärrä...

sitä, että IHMISET ovat tärkeämpiä kuin koneet ja raha.

Eivät he sitä ymmärrä, vaikka viime sodissakin yksi suomalainen vastasi 7,6 r:ssää.

Motivointi ei ole heidän vahvoja puoliaan armeijassakaan, vaan se on se simputus. Oikeastaanhan kaiken tulisi lähteä siitä, että isänmaa olisi puolustamisen arvoinen, että olisi jokin muukin syy taistella kuin pyssy ohimolla.

Vaan eihän nuo ymmärrä sitä, onneksi.

Kaunis Karjalamme

Putin sanoi juuri sen, minkä Venäjän pääministerin pitikin sanoa.

Jos amerikkalaiset tuovat tykkinsä ja ohjuksensa Venäjän rajalle, Venäjä toki toimii tilanteen mukaan, puolustautuu.

Venäjällä taitaapi olla oman maansa ulkopuolella yksi ainut sotilastukikohta, Sevastopol,ja sen vuokra-aika päättyy 2017. Vertailun vuoksi - Yhdysvalloilla on 789 sotilastukikohtaa oman maansa ulkopuolella; sen lisäksi Yhdysvallat käy kahta sotaa, Irakissa ja Afganistanissa.

Suomi on Venäjän naapuri, kuuluttiin me sitten mihin tahansa liittokuntaan. Olen lueskellut tarkasti vanhan valtiomiehemme J.K. Paasikiven muistelmia. Hän raivosi sodan jälkeen Rytille ja Tannerille ja sanoi heihin viitaten "suomalaisten olevan ulkopolitiikassa maailman tyhmin kansa".

Paasikivi myös totesi, että ilman näitä tomppeleita (Ryti, Tanner, Erkko) Suomella olisi edelleen koko Karjala, Petsamo sekä kaiken lisäksi Repola ja Porajärvi.

Venäjän rappio syvenee

Putin ei ole vielä huomannut, että maailma on muuttunut kaksinapaiseksi. Toinen on Kiina ja toinen on USA.
Venäjä on vajonnut supervallasta suureksi vallaksi.
Mitä enemmän naapureita pelottelee, sitä tiiviimmin ne hakeutuu Natoon.
Enemmän demokratiaa ja sananvapautta, vähemmän sapelinkalistelua hra Putin.

MerjaH:lle

Kuinka monen suomalaisen luulet lähtevän vapaaehtoisesti sotimaan isänmaan puolesta? Kyllä se suomalaisellekin tosipaikan tullen tulee pysy ohimolle, jos kieltäytyy.

Mikäs tarina tuo nyt oli?

Minä uskoisin että aika moni lähtee. Eikä yhdenkään Suomalaisen joukkueen jäljessä ole tarvinnut komissaarin kulkea ampumassa hidastelijoita tai pahassa hyökkäyspaikassa takaisin kääntyviä. Linnan sanojen mukaan jatkosodan alla pohjalaiset piti sitoa puihin kiinni, etteivät lähde ennenaikojaan. Kyllä tuossa kielikuvassa on ollut totta vähintään toinen puoli!

Suomenruotsalaiset pakenisivat Ruotsiin

Länsirannikolta on lyhyt soutumatka. Siksi kai sinne ovat asettuneetkin.

Rauhanomaisia aseita

Tekeillä oleva uusi ydinase on rauhanomainen pommi. Sitä käytetään hyökkäykseen vain niitä vastaan, jotka eivät tunnusta Venäjän suurvalta-asemaa ja etupiirejä.

Aivan kuin 70 vuotta sitten. Tanner-mannerheimiläiset sotaseikkailijat ampuivat Mainilan laukaukset, eivätkä lopettaneet sotaa, vaikka Neuvosto-Venäjä heti sodan alussa teki rauhansopimuksen Kuusisen hallituksen kanssa.

Venäjän uudet aseet rahoitetaan energiatoimituksilla EU:lle. EU:n on pakko ostaa valtavat määrät kaasua ja öljyä, kun niin hirvittävästi pelätään ydinvoimaan ehkä liittyviä riskejä.

Se on nyt vihdoin se leipäkoripommi

...jonka syömisen jälkeen varusmiehemme eivät jaksa enää edes sauvakävellä. Siksi ehdotankin, että vahvistamme puolustusvoimia taktisilla hyökkäysskootterijoukoilla.

Kohtalokasta Suomelle...

Meillä eivät poliitikot ymmärrä edes selvää ja suoraan sanottua puhetta. Niin patatyhymiä ovat johtajamme.

Espanja on luvannut kehittää EU:n yhteistä puolustusta omalla puheenjohtajakaudellaan. Se onkin aiheellista ja ymmärrettävää, kun johtavan NATO-kumppanin sitoutuminen Eurooppaan pakostakin vähenee. USA:n poliittinen, kaupallinen ja sotilaallinen aktiivisuus kohdistuu tulevaisuudessa yhä enemmän Kiinan ja Intian suuntaan. Siksi USA peräytyi Euroopan ohjuspuolustushankkeista, Venäjän toivomuksien mukaisesti. Lienee selvää että myös jatkossa EU jää yhä enemmän oman aktiivisuutensa varaan, suhteessaan Venäjään.

Mielenkiintoista seurata minkälaisia kiviä Suomen johtajat heittelevät muiden EU-maiden rattaisiin jatkossa. Ja, mitä mahdollisesti Serbia tulee tekemään päästessään tulevaisuudessa EU:n jäseneksi. Voi hyvinkin käydä niin että Serbian Veto-oikeus tulee joskus esille mahdollisissa Suomen (tai myös Balttianmaiden jne) ja Venäjän välisissä asioissa. Siitäkin huolimatta että Suomi on myös EU:n jäsenenä.

Historia

Suomi elää menneisyydessä ja pelkää liittyä NATOON tämä on fakta !!

Kuka johti maatamme silloin,

Kuka johti maatamme silloin, kun olisi pitänyt liittyä NATOon?

Nyt se hetki taitaa olla ohi.

Kaasu, kaasu ja kaasu...

Venäjän tehokkain ase Eurooppaa vastaan on kaasu. Katkaisemalla kaikki kaasutoimitukset koko talveksi Venäjä pystyisi pistämään Keski-Euroopan yhteiskunnat pahasti polvilleen. Etenkin tällaisena kylmänä talvena.

Aihetta sivuten Venäjä voi helposti myös provosoida kriisin Balttiaan. Homma toimii näin:

1. Taannoin säädettiin laki, joka antaa Venäjän armeijalle luvan mennä ulkomaille puolustamaan venäläisiä

2. Putin & kumpp. sopivat, että Valko-Venäjä aloittaa tykistötulituksen Latviaan/Liettuaan venäläisvaltaisille alueille.

3. Venäjä kiiruhtaa turvaamaan alueen venäläisiä siirtämällä Kaliningradista suuret sotajoukot Latvian ja Liettuan alueilla. Syyksi sanotaan se, että Latvia & Liettua eivät kyenneet takaamaan venäläisten turvallisuutta.

4. Joukot jäävät Baltian maihin "toistaiseksi".

5. NATO ja EU esittävät närkästyksensä mutta eivät kuitenkaan ryhdy mihinkään voimatoimiin miehitystä vastaan ettei kriisi pahene. Lisäksi energiatoimituksia ei saa vaarantaa. Diplomaatit lähettävät nootteja suuntaan ja toiseen mutta niillä ei ole merkitystä

Käskikö Tehtaankatu tai

Käskikö Tehtaankatu tai presidentin kanslia poistamaan toisen samalla otsikolla olleen uutisen. Siinä esitetyt runsaat, aihetta monipuolisesti käsitelleet kommentit olivat kansan syvistä riveistä tulleita. Miksi kansan tuntoja ei saa esittää US:ssa. Uuden Suomen toimitukselta vastausta odottaen.

Jatketaan hetki edellistä

Jatketaan hetki edellistä kommenttia. Onko US:kin astumassa putinismin aikakauteen. Suut kiinni. Virallisen kannan vastaiset kommentit tai lausunnot pannaan. Maassa olkoon hiljaisuus. Toisinajattelijat toistaiseksi tuomioistuimiin rangaistaviksi omista vapaista ajatuksistaan ja vaikkapa Lapin pakkasiin uudelleen koulutettavaksi. Meiltä kun on vielä vaikea päästä Siperiaan kuten Venäjällä, Hodorkovskin esimerkin mukaisesti.

Olemmeko Suomessakin siirtymässä postkommunismiin itäisen naapurin mallin mukaisesti. Surkea suomettuneisuuden aika on vielä liian lähellä, sinne on näköjään helppo liukua.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely