Pienien heroiini-, kokaiini- ja LSD-erien hallussapito on sallittua Tshekissä vuodenvaihteesta lähtien, kertoo di.se. Näin Tshekistä tulee yksi vapaamielisimmin huumeisiin suhtautuvista Euroopan maista.
15 grammaa marijuanaa, viisi annosta LSD:tä tai 1,5 grammaa heroiinia. Tällaiset määrät saa yksityinen henkilö pitää mukanaan ilman, että syyte uhkaa.
Lainmuutos on viranomaisten mukaan osa rikollisuuden vastaista taistelua. Suurin osa huumerikoksista näet tapahtuu myynnin ja tuotannon, ei hallussapidon yhteydessä.
Lain höllentäminen on kaksipiippuinen asia. Puolan ja Unkarin kaltaiset naapurimaat, joiden huumepolitiikka on huomattavasti tiukempaa, suhtautuvat muutokseen kriittisesti.

Kommentit
Sama laki tarvitaan
Sama laki tarvitaan suomeenkin! Harmittomat käyttö- ja hallussapitorikokset poistuvat kokonaan ja poliisi pystyy näin keskittämään varansa vaarallisten ja haitallisten rikollisten kiinnisaamiseen. Lisäksi huumevieroitushoitoon on helpompi pyrkiä jos ei ole riskiä tulla tuomituksi sakkoihin tai vankilaan, vaan voi turvallisin mielin hakea hoitoa. Huumekuolemien ja haittojen määrä vähenee. Tästä on kokemusta mm hollannista ja portugalista.
Laillinen cannabis
Olen käynyt Kööpenhaminan "Crisussa", mutta siitä on jo melkein kaksikymmentä vuotta aikaa. Kesällä 2008 olin häämatkalla Hollannissa, Amsterdamissa, jonne olin haaveillut päästä kymmenien vuosien ajan, ja siksi kun menimme naimisiin, sain minä valita häämatkakohteen, koska aviomieheni oli jo kolunnut koko Euroopan kahteenkin kertaan.
Olin oikein onnellinen "Damissa", ja siellä pystyi elämään huolettomana pelosta, että poliisi nappaa kiinni ja vie cannabikseni ja joudun kolmesta päivästä jopa viikkoihin esitutkinnallisesti vankilaan.
Kotikasvatus ja cannabis-tuotteiden laillistaminen Suomessakin olisi nyt viimeistään ajankohtaista. Kun minä aloitin hassiksen polton joskus 1989 kesällä, niin jo silloin oli kaveripiirissä puhuttu, että 1990-luvulla hasis vapautuisi. Mutta ei ole sitä päivää vielä tullut.
Toivotan onnea kaikille kotikasvattajille, ja pilviveikoille, koska onko kukaan koskaan nähnyt tai kuullut pelkkää cannabista käyttävän henkilön esim. varastelevan kaupoista tai tappelevan, saati tappavan ketään?? Kukaan kotikasvattaja/hassiksen polttelija ei halua millään lailla olla rikollisten kanssa tekemisissä, jotta oma kotisato saisi olla rauhassa, eikä tulisi ongelmia poliisin kanssa. Nämä hassista tupsuttelevat ihmiset ovat rauhaa rakastavia, ja luontoa kunnioittavia, sekä ihmisiä kunnioittavia "olentoja"-CANNABIS KUNNIAAN JA LAILLISEKSI-kiitos
Btw
Rakastan tätä vaihetta kaikissa ihan skarpeissa huumausainekeskusteluissa kun kannabisuskovaiset ja muut pikkunistit tulee levittään ilosanomaansa. Ah, hurmosta. Itsekin toki kuulun niihin, jotka kannattavat huumeiden laillistamista, mutta ilman että ojassa hengailee se oma lehmä. Harvoissa tämänkaltaisissa kysymyksissä asianomaiset - ne, joita kysymys suoraan koskettaa ja jotka siihen kovin tunteikkaasti näin ollen suhtautuvat - osaavat katsella tilannetta riittävän objektiivisesti, joten olkaa kilttejä, rakkaat piripäät, ja pysykää hiljaa mikäli teillä ei ole muuta kerrottavaa kuin että kannabis on jees ja pelastaa maailman.
Suunta oikea - määrät ei
Pienien huumemäärien hallussapito on ilman muuta järkevä ratkaisu joka tulisi hyväksyä myös suomessa, tosin artikkelissä mainitut ainemäärät ovat mielestäni liian suuret ja eivät tältä osin sovellu suomeen. Hassiksen/marihuanan osalta pitäisin max. 5 grammaa sopivana ja amfetamiinin hallussapito tulisi rajoittaa jonnekkin 1 - 2 geamman tietämille. Mainitsemiani määriä perustelen, että 5'stä grammasta hassista/marihuanasta ei juurikaan riitä myyntiin ja samoin on 1 - 2 gramman amfetamiinin suhteen. Suuremmat määrät ja muiden (kovempien) huumeiden hallussapito tulisi edelleen pitää laittomana ja ehdottomasti rangaistavana tekona.
okei jos sallitaan pienet
okei jos sallitaan pienet huumemäärät eikö olisi järkevää myös antaa muutamile tuottajille lupa valmistaa huumeita ja tehdä laillistettuja myyntipisteitä jotta ne ison rahan rikollisorganisaatiot saavat kilpailijan markkinoille, homma pysyy lapasissa ja samalla valtio saa verotuotot yms?
Miksei oteta koko ketjua haltuun jos kulutus aiotaan sallia vaan jätetään tuotot rikollisille?
SAMAA MIELTÄ
Kyllä, oikeassa olet, että cannabista pitäisi saada ostaa laillisesti, ja sellaisia paikkoja voisi olla Alko, Apteekki tai CoffeeShop-tyylinen kahvila niinkuin Amsterdamissa on. Vetoan Teihin Arvon Presidetti Tarja Halonen, että saisimme maassamme lain, joka antaisi luvan käyttää ja pitää hallussa cannabistuotteita, sekä kotikasvattaa tietyissä mittakaavoissa, esim. neljä kasvia/henkilö.
raiwo ja annahelena
Ilokseni olen huomannut, että täällä Uuden Suomen keskustelupalstalla viihtyvät nämä asiallisesti kommentoivat ihmiset jotka ajattelevat mitä kirjoittavat eivätkä kirjoita mitä ajattelevat ... Luoja tautia lisätköön!
Vai että "täällä" ja
Vai että "täällä" ja vielä "huumeiden".
"Huume" tarkoittaa laitonta huumausainetta. Jos käyttö ja hallussapito on sallittua, kappas vain, kyseessä ei ole enää huume. Toisaalta "täällä sallitaan päihteiden hallussapito" ei olisi niin raflaava otsikko, ja "täällä sallitaan muidenkin päihteiden, kuin alkoholin, nikotiinin ja kofeiinin hallussapito" olisi aika pitkä.
Toisaalta "täällä" menee myös pieleen, sillä aiemmin yksityisen hallussapidon ja käytön rangaistavuuden ovat poistaneet Euroopan maista Portugali, sekä muualla mualimassa ainakin Argentiina (pykälä taitaa olla vielä olemassa, mutta se on oikeuden päätöksellä tehoton: kielto on vastoin perustuslakia) ja Meksiko.
Ei koske Suomea
Suomessa näköjään vain lisätään rajoituksia. Alle 18-vuotiailta on viime vuonna kielletty kaljapullon, tupakka-askin ja nyt viimeksi tähtisädetikun hallussapito.
Poliisilla on oikeus tutkia nuoren tavarat ja vaatteet epäillessään hallussapitoa.
Mikä signaali tuolla kaiken kieltämisellä annettaan sillä että huumeet rinnastetaan tähtisädetikkuihin ja siidereihin?
Pienimuotoinen kasvatus
Kasvatus omaan kättöön n. pari kasvia kerrallaan on aina järkevää sallia, jos sallitaan pienet hallussapitomäärät. Näin ei tarvitse olla kenenkään ainakaan kannabiksen käyttäjän kauppiaan kanssa tekemisissä.
Ja on totta, että homma ei ole ihan loppuun asti mietitty, jos pienet hallussapitomäärät sallitaan, mutta ei huomioida sitä, mistä päihteet haltuun tulevat. Kaupanteko jatkuu edelleen samalla lailla laittomana. Tärkeintä toki on, että käyttäjiä ei rankaista, sillä se on täysin turhaa. Suunta on oikea.
Suomessa kuolee vuosittain
Suomessa kuolee vuosittain laillisen huumeen aihettamiin seurauksiin 4000 suomalaista. En tunne tilastointitapaa tassa asiassa, mutta luku on tavattoman suuri. Myos aineelliset menetykset ja rikokset mukaan luettuna miinussaldo vain kasvaa.
Antaa käyttää vaan ja
Antaa käyttää vaan ja lopetetaan yhteiskunnan rahoilla maksettavat huumehoidot. Jos on niin tyhmä että käyttää, niin otetaan kaikki hyöty typeryksestä irti mitä vaan voidaan. Asunnot saa halvemmalla pakkohuutokaupasta, kun narkkarit eivät pysty maksamaan lainojaan.
Tuhnuttelijat ja niiskuttajat
Todellinen syy huumelakien hollentamiseen Tsekeissa on valvontaan tarvittavien paaomien puute. Lapikulkumaana liikenne on niin suurta, etta pienen valtion resurssit eivat yksinkertaisesti riita, naapurivaltioiden harmiksi. Tsekit ovat joutuneet menemaan siita yli missa aita on matalin. Valitettavasti.
Yksilotasolla horhot riemuitsevat ja suitsuttavat paatoksen johdosta, mutta valtion ja kansakunnan kannalta tama ratkaisu on katastrofaalinen. Mita jokainen pompeleissaan tuhnuttelee on asianomaisen henkilon oma ratkaisu. Huumeongelmaan liittyvat lieveilmiot muodostavat ne kustannukset, jotka veronmaksajan on maksettava ja siten jokainen on pakotettu valillisesti osallistumaan niiskuttajien juhliin. Tasta on vapaamielisyys kaukana.
Vapaa kauppa
Sallittakoon asekauppakin ellei valtio puolusta heikompiaan. Pysyisi kauhun tasapaino. Suoraan sanoen ei hyvä.
Et ole lähelläkään totuutta.
Ymmärsit väärin. Tässä ei ole kyse resurssien puutteesta ja aidan ali menemisestä, vaan kehityksellisestä ja järkevästä tavasta määritellä rikollisuutta.
Tsekkien lakiuudistus on yksi useampien maiden vastaavasta pienen ajan sisällä, eikä idea ole mikään uusi, sillä YHDYSVALLAT ON PAINOSTANUT mm. Meksikoa unohtamaan tämän uudistukset muutamia vuosia sitten, mutta nyt Meksiko uskalsi tehdä sen lopulta, ja kuten näette - niin myös Tsekkikin.
Euroopan unioniin ja sen
Euroopan unioniin ja sen passivapaaseen Schengen-alueeseen sekä NATOon kuuluva maa sallii huumeet. Voi helvetti ei ole totta. Ei kai tätä nyt vaan sitten katsota EU yms tasolla läpisormien. Rappio sen kun vain kiihtyvällä vauhdilla etenee ja sitä myötä aina vakavampi rikollisuus lisääntyy. Täysin väärä suunta - missä mitassa tahansa. Mikä helvetti meitä ihmisiä oikein vaivaa kun kaikki näyttää menevän päin seiniä ja vielä täysin tahallaan.
LAILLISTAKAA CANNABIS
Kuinka moni on tavannut, tai lehdestä lukenut, että cannabiksen vaikutuksen alaisena oleva henkilö olisi varastanut jotakin, tapellut jossakin, tai tappanut jonkun? Minun mielipiteeni on : ei yksikään. Hasiksen polttelijat pysyvät omissa porukoissaan, ja fiilistelevät polttelemalla hasista tai marihuanaa erilaisista piipuista ja lyhyistä ja paksuista sätkistä, tai pitkistä sätkistä. Minusta se on okei. Ja siksi cannabis pitäisi laillistaa myös Suomessa, ja ottaa mallia Hollannista Coffee-Shop tyylisistä kahviloista.
Kävin kesällä 2008 "Damissa", ja siellä oli aivan mahtavaa!! Sai olla rennolla mielellä, ei tarvinnut pelätä poliisia, tai ketään muutakaan ihmistä, kun vain itse oli menemättä sellaisille alueille ja paikkoihin tiettyihin aikoihin vuorokaudessa, jossa olisi vahvempia huumeita, rikollisuutta ym.
Kymmenen päivää olimme aviomieheni kanssa Amsterdemissa, ja ikävöimme sinne takaisin jo ennenkuin olimme edes maasta poistuneet. Mietimme, kuinka olisi mahdollista muuttaa Hollantiin, kun Suomessa on niin tiukkapipoinen laki hasiksen suhteen.
Jo 1990-luvulla kaveripiireissä puheltiin cannabiksen laillistumisesta, että ei siihen enää kauan mene... Mutta ei ole sitä päivää vielä tullut. Toivoisin, että tämä vuosi toisi tullessaan helpotusta huumausainelakiin cannabiksen osalta. Muut vahvemmat huumeet on minulle aivan sama, ovatko ne laittomia vai ei, koska minä ja mieheni haluaisimme vain kasvattaa omaksi iloksi ja polteltavaksi, mutta eihän sitä uskalla, kun joutuu poliisia pelkäämään, sekä naapureitaan, jotka ovat niitä "vasikoita" jotka raportoivat poliisille, jos vain saavat tuoksun nenään, että jostakin asunnosta tulee tuoksua rappukäytävään. Eli me cannabiksen käyttäjät joudumme elämään todella rauhanomaisesti, niinkuin eläisimme vapaan lainkin aikaan, ja varovasti, ettemme joutuisi vankilaan, mikä ei ole hassisveikkojen paikka!
Jälkijunassa
Amsterdamin kaupunki on sulkemassa suurimman osan keskustan tuhnuttelijabaareja niiden aiheuttaman tuhnu-turismin takia. Kaupunki haluaa saada Saksasta ja muualta EU:n alueelta tuleville matkailijoille muutakin näytettävää kuin pelkästään "coffee-shopeissa" hengailevia hörhöjä. Vuoden 2008 kokemukset ovat onneksi jo kuin hippiliikkeen ajoilta.
Kätevää!
Prahassakin tämä toimii jo niin hienosti että kun kävelee pääkatua niin 50m välein musta kaveri huutaa korvaan: "Cocaine, cocaine...". Paikallista poliisia tämä markkinointi ei häiritse lainkaan! Ollaan niin vapaamielisiä että oikein.
Huumeet pitäisi kieltää direktiivillä Tšekissä
Mikä tämä Euroopan unioni oikein on? Miksi rajattomuutta käytetään rappion ja postmodernismin edistämiseen? Onko tuolla huumemäärällä tarkoitus elvyttää ravintola-alaa?
Dekriminalisointidirektiivi?
Siltä varalta, että Tapio elää tynnyrissä: Tsekkien uusi lainsäädäntö ainoastaan tunnustaa tosiasiat, eikä se "luo" yhtään lisää huumausaineita.
Portugalin esimerkki on osoittanut, että dekriminalisointi vähentää haittoja, mutta ei vaikuta käyttäjien määrään. Täytyy toivoa, että EU säätäisi pikaisesti direktiivin, joka ulottaisi tällaisen fiksumman politiikan myös muihin EU-maihin.
Huumeet Alkoon
Jos Suomikin höllentäisi kieltolakia huumeitten osalta kuten tehtiin 1932 alkoholin osalta, saisi valtio paljon verotuloja, kun kansa ostaisi huumeensa Alkosta eikä ties mistä pimeiltä markkinoilta.
Rinnastetaan vapaat "huume" markkinat vapaaseen asekauppaan?
Ylempänä joku tampio mainitsi tämän olevan verrattain lähellä vapaata asekauppaa - oletko tosissasi, vai järjiltäsi? ( taitaa olla yksi ja sama asia tässä tapauksessa )
Ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan, omasta mielestään - koko itsestään. Huumeita käyttävä yksilö tekee käytöllään haittaa korkeintaan itselleen fyysisesti - aseilla yleensä tavataan tehdä jotain aivan muuta, vai luuletko että 99,9% aseen omistavista ampuvat itsensä sillä?
EU:lla on oikea linja, ja kyllähän meksikon/portugalin/lukuisien kannabis politiikkaa höllentäneiden _EU_ maiden esimerkki on tarjonneet positiivisen näytön siitä, että nykyinen kieltolaki ( joka huumeidenvastaiseksi sodaksikin verhotaan ) on täysin, vain ja ainoastaan resurssien hukkaan heittämistä - huumeet eivät maailmasta lopu, eivätkä lopu ihmiset jotka niitä käyttävät/kokeilevat/satunnaisesti nauttivat - hyväksykää tämä fakta!
Mikäli jotakuta alkoholia "eksoottisempien" päihteiden olemassa olo todenteolla jäytää, niin mikä helvetti teitä ajaa niihin päin? minkä takia teidän elämänne olisi yhtään sen enempää niitten koskettamaa kuin se nyt on? vai onko mahdollinen naapurin pilviveikko niin iso asia, että katsotte asiaksenne laittaa barrikadit pystyyn, virittää TV`n takaisin mustavalkoiseksi ja juoda sitä viinaa yrmeänä "Suomalaisena"?
Toivon todella että jossain vaiheessa suomeenkin tulee liberaalimmat lait, lait jotka eivät sorra niitä jotka eivät välttämättä istu juuri siihen muottiin johon heitä tungetaan väkisin - "ole sitten vetämättä mitään!" - voi joku tuohon sanoa, menköön moisen viisauden toteaja syvästi itseensä.
Ainiin, Paska puheet siitä että esim; Kannabis ei istuisi suomalaiseen kulttuuriin, paskan marjat - hyvin se istuu, ja on aina istunut.
Kaupustelijat
Ainakin itselläni tuo "cocaine, cocaine" huutelu tai kuiskaaminen saa minut voimaan pahoin tai nauramaan kaupustelijoille. En ole huumeiden vastustaja mutta tuolla tavalla viimeisetkin kiinnostuksen rippeet valuvat kokaiinia kohtaan.
Vähänku homojen vastustajat tutkimuksessa kiihottuivat homopornosta, niin sama asia on huumeiden kanssa. Kovimmat vastustajat on niitä jotka alkais heti narkkaamaan ku vaan käteensä jotain laitointa ainetta saisivat. He suhtautuvat asiaan kiihkolla!