Sunnuntai 27.5.2012

”USA pelasi terroristien pussiin”

Luotu: 
7.1.2010 13:49
  • Kuva: EPA / All Over Press

Jemen ei aio hyväksyä Yhdysvaltain sotilaallista hyökkäystä alueellaan terroristiverkosto al-Qaidaa vastaan. Maa kuitenkin tarvitsee apua sotilaidensa kouluttamiseen ja varustamiseen, Jemenin ulkoministeri Abubakr al-Qirbi sanoi televisiokanava CNN:lle keskiviikkona.

–Uskon, että myös Yhdysvallat on oppinut Afganistanissa, Irakissa ja muualla, että suora sotilaallinen väliintulo saattaa olla itsetuhoista.

Lentokoneen räjäyttämistä joulupäivänä yrittänyt nigerialaismies kertoi saaneensa terrorikoulutusta Jemenissä toimivalta al-Qaidalta. Iskuyrityksen jälkeen Yhdysvallat ja muut läntiset maat sulkivat lähetystöjään Jemenin pääkaupungissa Sanaassa.

-Se oli itse asiassa väärä päätös. Lähetystöjen sulkeminen vastauksena uhkauksiin pelasi terroristien pussiin, al-Qirbi sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Britannia lupasivat lisää tukea Jemenin turvallisuusjoukoille.

Al-Qirbi myönsi haastattelussa, että al-Qaida on saanut toimia liian vapaasti, sillä Jemen on ollut sidottu taisteluihin eteläosan separatistien ja pohjoisen kapinallisten kanssa.

Ulkoministerin mukaan maassa on noin 200–300 al-Qaidan jäsentä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

NotSoBraveNewWorld

Pariskunta, joka seurasi sivusta, kuinka tuntematon pukumies auttoi passittoman pojan koneeseen, on pysynyt kertomuksessaan alusta loppuun. FBI on muuttanut tarinaansa jo kuusi kertaa.

Kumpaa sinä uskot?

Tai paremminkin, kuka tästä nigerialaistapauksesta hyötyy? Ettei vain ne, joilla oli nakuskannerit jo valmiina odottamassa.

Nakuskannerit voisi ristitä myös nöyryytysskannereiksi.

klapi

Kyseinen nigerialaismies olisi yhtä hyvin voinut (yrittää) räjäyttää termiittinsä missä hyvänsä muussakin julkisessa kulkuvälineessä saaden aikaan vastaavan lopputuloksen.

Lentomatkustajien valvonnan tehostaminen nigerialaistapaukseen vedoten kyllä uppoaa meihin Nyyti Nyytiäisiin, mutta ei siinä mitään tolkkua ole.