Hälytys tuli keskellä yötä. "Apua, olen juuttunut puuhun, tulkaa apuun!". Nainen oli kiivennyt mustasukkaisuuspuuskassaan poikansa puumajaan, mutta ei päässyt enää alas, kertoo Expressen.
Eräs skoonelaisnainen epäili miestään toisen kanssa flirttailusta ja nousi ylös keskellä yötä.
- Hän kävi läpi miehensä kännykän ja löysi tekstiviestin, josta ei pitänyt, kertoo Martin Carlsson Skoonen poliisista.
Nainen juoksi ulos ja kiipesi puuhun, jonne hänen poikansa oli rakentanut majan. Mies oli unten mailla ja autuaan tietämätön koko asiasta.
Pakkanen kuitenkin jäähdytti mustasukkaisuuden. Nainen alkoi palella ja halusi alas puusta. Se ei onnistunutkaan. Hänellä oli edelleen miehensä kännykkä, eikä hän keksinyt muuta neuvoa kuin soittaa sillä apua.
Yö oli onneksi rauhallinen ja läheisyydessä oli partio, joka riensi apuun.
- Saimme hänet alas, hän oli tarttunut kiinni oksaan. Hän kiitti avusta ja katosi sen jälkeen sisään taloon, jossa mies edelleen veteli hirsiä, Martin Carlsson kertoo.
