Sunnuntai 27.5.2012

186 suomalaista vankina ulkomailla

Luotu: 
10.1.2010 09:22
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Suomalaisten huumetuomiot ovat lisääntyneet ulkomailla.

Ulkomailla on parhaillaan pidätettynä tai vangittuna 186 suomalaista. Valtaosa eli 145 vankia suorittaa tuomiotaan Ruotsissa ja 15 Euroopan ulkopuolella. Luvut kokosi ulkoministeriö Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen pyynnöstä.

Suomalaiset tekevät ulkomailla kirjavia rikoksia. Syytteitä ja tuomioita on tullut muun muassa murhista, petoksista sekä ihmissalakuljetuksista. Viime aikoina eniten ovat lisääntyneet suomalaisten tekemät huumausainerikokset.

Uutta ovat myös uussuomalaisten rötökset. Kun ennen suomalaisrikolliset olivat taustaltaan suomalaisia, nyt joukossa on myös ulkomaalaistaustaisia, Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä.

Suomalainen joudutaan kuitenkin vain hyvin harvoin karkottamaan ulkomailta. Esimerkiksi toissa vuonna suomalainen kuitenkin karkotettiin Ruotsista terroriepäilyn vuoksi.

Karkotusta useammin suomalaista kohtaa käännytys vaikkapa Yhdysvalloista, kun oleskelulupa umpeutuu tai asiakirjat ovat puutteellisia.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: