- Haluan, että kansa ja kansalliskaarti lähtevät kaduille taistelemaan hinnankorotuksia vastaan. Emme voi sallia, että jotkut porvarit, jotkut oligarkit sanovat, että kaikkia hintoja on nostettava äskettäisten toimenpiteiden jälkeen, presidentti sanoi omassa jokasunnuntaisessa tv-ohjelmassaan.
Kauppoja on BBC:n mukaan suljettu jo yli 70.
Chávez ilmoitti perjantai-iltana, että maan valuutan bolívarin arvoa alennetaan maanantaista alkaen. Samanaikaisesti otettiin käyttöön kaksi eri valuuttakurssia. Toinen koskee välttämättömiä tarvikkeita, toinen enemmän luksukseen painottuvia tuotteita.
Devalvointi oli odotettu: riippumattomat ekonomistit ovat pitkään sanoneet, että se on välttämätön Venezian öljyyn perustuvan talouden tasapainottamiseksi.
Se olisi kuitenkin ekonomistien mukaan pitänyt toteuttaa jo vuosi sitten, kun öljyn hinta oli matalalla ja kongressivaalit kaukana edessä. Tuolloin Chávez sanoi, että devalvointi iskisi kovimmin maan köyhimpiin.
Venezuelalaiset rynnistivät tiedon jälkeen kauppoihin ostamaan pesukoneita, tietokoneita, televisioita ja muita kulutustavaroita ennen kuin uudet hinnat astuvat voimaan.
Devalvointi panee vauhtia hinnankorotuksiin maassa, joka tuo suurimman osan kulutustavaroistaan. Hallitus kuitenkin huomauttaa, että vientituotteet halpenevat ja tulevat kilpailukykyisemmiksi, mikä pönkittää kotimaista tuotantoa.
Devalvoinnin myötä hallitus saa enemmän bolívareja jokaiselta viedyltä öljytynnyriltä, kertoo E24. Ja kun valtion kassa lihoo, Chávez voi panostaa sosiaalisiin projekteihin ja palkankorotuksiin ennen syyskuisia parlamenttivaaleja.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.