Tomskaya Nedelya -lehden päätoimittajan Yulia Ivanovan mukaan 47-vuotias Konstantin Popov oli "kauhistuttavasti vammautunut" poliisin putkassa tapahtuneen hyökkäyksen jälkeen. Popov, joka oli koomassa pahoinpitelystä kuolemaansa asti, vietiin putkaan alun perin humalatilansa vuoksi. Pahoinpitelyn lisäksi häntä ammuttiin genitaalialueelle.
-Jopa kirurgit olivat shokissa nähtyään hänet, Ivanova kertoi AP:lle.
Ivanovan mukaan Popovin pahoinpitely ei liittynyt hänen työhönsä lehdessä eikä näin ollen ollut poliittinen hyökkäys.
-Tämä olisi voinut tapahtua kenelle vain, Ivanova kommentoi.
AP:n mukaan ainakin 16 toimittajaa on surmattu Venäjällä 2000-luvulla. Monia tapauksia pidetään poliittisina murhina, joiden syynä on eri tahoihin kohdistuvien kriittisten raporttien tekeminen. Viime aikoina useita venäläispoliiseja on syytetty muun muassa murhista ja pahoinpitelyistä.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
pitää alkaa viemään
suomalaisen poliisikoulun soveltuvuustutkimusta poliisikoulutukseen venäjälle - kyllä se sitä kautta alkaa muuttua kun kansa alkaa myös suosia kunnollisia poliiseja
Uutinen
Ei Venäjällä ole uutinen, jos poliisi pieksee toimittajan hengiltä, uutinen olisi, jos poliisi onnistuisi selvittämään kuka pieksi toimittajan hengiltä.
Eikö kysymyksessä ollutkaan Iltalehden päätoimittaja
Eikö kysymyksessä ollutkaan Iltalehden päätoimittaja kulttuuri- ja opintomatkalla entiseen Neuvostoliittoon?
Suomalainen toimittaja kuollee yleensä vain oman alkoholisminsa aiheuttamiin sairauksiin.
Oikea uutinen tässä
http://www.gazeta.ru/social/2010/01/20/3313992.sht...
Aikaisemmin 2009 kuoli Tomskin miliisin vuoksi yksi "liikemies", jota löytiin huoneessa ja lopuksi heitettiin ikkunasta ulos.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Defenestraatio
Tomsk on aika rauhallinen
Tomsk on aika rauhallinen Boris Godunovin perustama kaupunki Tom-joen varrella.
Viime visiitillä meinasi tulla paikallisen trahterin vessajonossa kusi sukkaan. Siberskaja Korona oli tehnyt tehtävänsä.
Paikallinen pariskunta oli varannut kyseisen eriön lemmenhetkeään varten. Käytetty kondomi lojui rehvakkasti lattialla. Matkamuistoksi nappasin miljööstä valokuvan.
Yllätys, yllätys. Asuin Sputnik-hotellissa.
Niin venäläinen selitys.
Toimittaja oli humalan vuoksi viety putkaan?Olikohan näin?Jos kyseessä oli asiakkaan humalasta johtunut pahoinpitely,niin kannatta välttää putkaa Venäjällä,jossa harvoin juopotellaan.
Pahoinpitelyn syy ei ole
Pahoinpitelyn syy ei ole tärkeä, mielivaltainen ja perustelematon hyökkäys se on ollut joka tapauksessa.
Sen sijaan julkisilla paikoilla päihtyneenä esiintyminen on Venäjän lain mukaan rangaistava teko, miliisi voi harkintansa mukaan (käytännössä vaatii yleistä häiriköintiä tai sitten niin kovan kännin, ettei omat jalat jaksa kotiin) laittaa yöksi häkkiin selviämään. Tiedän henkilökohtaisesti joitaikin ulkomaalaisia ja paljon useampia venäläisiä jotka ovat tämän varjolla putkaan joutuneet.
Mites toi Hazardi
Mites toi Hazardi venäjällä :D
Venäläinen oikeus ja
Venäläinen oikeus ja järjestyksen valvonta toimii perivenäläisellä tavalla. Turistit tervetuloa kännissä venäläiseen putkaan pelaamaan venäläistä rulettia. Et tiedä pääsetkö ulos hengissä omin jaloin, rampana tai puupalttoossa.
Venäjä on maa
Jossa rosvot ovat poliiseina ja osa rosvoina.
Harvinaisen paska maa siis...
"sattuma" että oli toimittaja...
itsesensuuri menee jo noin pitkälle, ei enää uskalleta sanoa että oli "väärä ammatti"