Sunnuntai 27.5.2012

Karjalan lentolehtiset: ”Suomen toivotaan riitaantuvan Venäjän kanssa”

Luotu: 
4.2.2010 19:18
  • Kuva: Google Maps
    Sortavala sijaitsee aivan Laatokan kupeessa, Venäjän Karjalassa.

Karjalan kysymystä hämmennetään Brysselistä, ei Helsingistä, sanoo Karjalan tasavallan parlamentin jäsen Viktor Stepanov.

Stepanov on tasavallan entinen päämies ja kuuluu Oikeudenmukainen Venäjä -puolueeseen.

-Monet Brysselissä tahtoisivat, että Suomi ja Venäjä riitaantuisivat ja että suomalaiset näkisivät venäläiset vihollisinaan. Tällöin Suomi voisi luopua sitoutumattomuudestaan ja liittyä Naton jäseneksi, Viktor Stepanov sanoo pietarilaisessa Nasha versija na neve -viikkolehdessä.

Stepanovin kommentti liittyy Sortavalassa ja Lahdenpohjassa tammikuussa jaettuihin lehtisiin, joissa alueen asukkaita kehotettiin järjestämään kansanäänestys Suomeen liittymisestä. Lehtisten mukaan Venäjä ei pysty turvaamaan kansalaisilleen kunnon asuinoloja, joten vaihtoehto olisi liittyminen Suomeen.

-Nyt käytettiin hyväksi lämmityskauden ongelmia, kun tasavallan hallituksen piti puuttua piirihallinnon laiminlyönteihin. Laiminlyöntejä yritetään käyttää poliittisiin tarkoituksiin, Stepanov arvioi.

Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, ketkä Brysselissä hämmentävät kysymystä.

Sortavalassa asuva Tanja kertoi tiistaina Uudelle Suomelle, että paikalliset ovat lehtisistä ymmällään. Lehtisiin suhtaudutaan hänen mukaansa pikku juttuna, mutta kaikki kuitenkin arvailevat, kuka niiden takana on.

Keskusteluun yhtyi torstaina myös Venäjän duuman Karjalan-edustaja Valentina Pivnenko. Hän arvioi, että lentolehtisten todellisena tarkoituksena olisi estää Nord Stream -kaasuputken rakentaminen.

Karjalalla hamuajia

Pietarilaiseen lehteen artikkelin kirjoittanut Oleg Ivanov väittää, että Suomen hallitus on 20 viime vuoden aikana aktivoitunut Karjalan palautusta koskevassa kysymyksessä ja että sen Pohjoinen ulottuvuus -ohjelma olisi laadittu palvelemaan tätä tarkoitusta.

Ivanov nimeää Karjalan takaisin hamuajiksi myös Suomessa toimivan Karjalan Liiton ja Barentsin alueen yhteistyöelimen.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n Karjalan osasto on paikallisten lehtien mukaan nostanut lehtisten levittämisestä oikeusjutun. FSB:n mukaan lehtisissä kannustetaan ihmisiä "laittomaan ääriliikehdintään".

Verkkojulkaisu Stolican mukaan lehtisiä olisi levittänyt Laatokan Karjala -niminen liike.
Karjalan tasavallan asema on ollut esillä myös Moskovassa. Venäjän duuman puhemies Boris Gryzlov esitti taannoin, että federaation talousapua tarvitsevat alueet tulisi liittää isompiin yksiköihin.

Gryslovin puhe raivostutti Karjalan kongressin puheenjohtajan Anatoli Grigorjevin. Hän totesi, että elleivät karjalaiset saa pitää tasavaltaansa Venäjällä, he kääntyvät Suomen puoleen.

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Missä ovat heimosoturit nyt pääsihteeri KTM Veikko Saksi (Pro Karelia) ja kansanedustaja YTM Markku Laukkanen (Karjalan liitto, Suomen Keskusta, Kymenlaakso). Missä on laukkaslainen kuusikko: kansanedustajat Antti Kaikkonen, Timo Kaunisto, Jari Leppä, Mika Lintilä, Juha Rehula ja Kimmo Tiilikainen sekä entinen puoluesihteeri Pekka Perttula?

Minusta Pro Karelian kannattaisi tähdätä heimokapinaan ja sotaan, jotta Karjalan eheytyminen yhden valtion alueelle voisi toteutua. Karjalan liiton puolestaan tulisi ylläpitää henkisiä edellytyksiä oikean hengen muodostumiselle.

Tosiasiassa kyse on oikeastaan siitä, saako Venäjän federaatiossa olla metsävaltaista elinkeinopolitiikkaa, vai meneekö kaikki kaivosteollisuuteen ja energiateollisuuteen.

Metsä- ja maatalous ei ole koskaan feodalistisissa tai ökykapitalistisissa valtiossa oikein ensimmäisenä esityslistalle, koska valta maailmassa on jaettu yleensä teräksen ja metallurgian avulla tykistönammuksin, myöhemmin panssarivaunuin ja nykyään alumiinilla, titaanilla ja elektroniikalla, Sähkötekninen alakin on julistautunut korskeasti teknologiateollisuudeksi ikään kuin millään muulla toimialalla ei olisi teknologiaa. Myös suomalainen fasismi imperlistisine ulottuvuuksineen Metallityöväen Liitossa ja SDP:ssä johtuu teknologiateollisuudesta, joka on aineellinen perustelu äärioikeistososialidemokratialle.

Suomen heimosodat oikeastaan tähtäsivät metsähehtaarien hankkimiseen idästä. Näin ollen niillä oli paperinvientiin ja puuhun liittyvä perustelu. Toinen syy oli uhata aktiivisesti Muurmammin rataa, jotta saatiin Petsamo vuosiksi 1920-1940.

Vieras

Vasta itsenäistyneessä Suomessa oli ihan riittävästi - itse asiassa paljon enmmän kuin, mille oli käyttöä - metsiä omassakin maassa. Kyllä heimosodat olivat melko puhtaasti kansallisromanttisista lähtökohdista peräisin.

Venäläiset - ja lakeijansa - näkevät mörköjä kaikkialla.

Ilkka Luoma

Nato, Venäjä ja suomalainen yhteishenki

[Ye-majuri Rainer Peltoniemi väitteli Natoon liittymisen vaikutuksista ja siihen liittyi näkökulmia niin Nato-hyödyistä kuin haitoista - yritetäänkö nyt sinänsä tasapuolisella väitöskirjalla kääntää kansalaisten katseita läntiseen eilisen päivän sotilasliittoon, miksi väitös oli juuri nyt?]

Suomen kansa ei kysellyt puolustusliittojen perään silloin kun käsky kävi rajoille puolustamaan isänmaata. Huolimatta kansalaissodasta 20-vuotta aiemmin, kansa oli yhtenä rintamana Stalinin haittatekijänä kuvittelemaansa Suomen valloitukseen.

Kansalaiset ottivat asiat omakseen - puolustivat maansa ja pitivät sen myös myöhemminkin yhden liittolaisen, Saksan osa-avulla, itsenäisenä. Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalin antoi arvon suunnattomalle yhteishengelle ja jätti Suomen valloittamatta; tuli kiire Berliiniin ja Suomi olisi maksanut liikaa Puna-armeijalle. Suomi pysyi itsenäisenä, pysyi myös kylmät sodat, kuumat Kekkos-kaudet ja vieläpä noottikriisit ja armeijoiden yhteisharjoitusehdotustenkin yli.

Nykyinen Venäjä ymmärtää, että Suomi on vaikea vastus. Suomalainen luonne on sisukas, kun on kysymys oman maan puolustuksesta. Nythän meillä on vain yksi mahdollinen uhka, ikiaikainen Venäjä, joka meille myös itsenäisyyden antoi ja "vapautti" Ruotsin vallasta. Suomi sai ainutlaatuisen rajalla olon ominaisuuden, joka luo mahdollisuuksia olla Venäjä-asiantuntija.

Suomessa on juuri nyt sinnikäs vaikuttajajoukko, joka ajaa Suomea Natoon kuin köyttä vessanpyttyyn. Suomi EU:n täysjäsenenä saa sen turvallisuuden, mitä se tarvitsee. Sehän on nykyisin enempikin taloudellista turvaa ja vakautta. Sitoutumattomuus Natoon tuottaa erityisasemaa Venäjän kanssa, jo nyt Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani. Kumarrus Natolle on pyllistys Venäjälle.

Venäjän todelliset johtajat tietävät, että Suomi ei ole helposti uhattavissa, saati sitten valloitettavissa. Mitä muuten Venäjä hyötyy Suomen valloituksesta, kun se ei sitä tehnyt syksyllä 1944:kään. Suomi on liittoutumattomana erinomainen kumppani Venäjälle. Huomenna Suomi voi olla erikoissuhteessa osaajana myös muuta EU:ta ajatellen, vallankin kun suurin osa EU:ta on Natossa. Mikäli Suomi on Natossa, olemme myös automaattisesti Venäjän atomiaseiden maalitaulu läheisyydestämme huolimatta.

Miksi ja millä todellisella argumentaatiolla eräät piirit ajavat Suomea Natoon, onko heille jäänyt menneisyyden muistot, epäluulot ja ylpeys länsimaalaisuudestaan levynä pyörimään tyhjään ajatusmaailmakoneistoon. Unohtuiko heiltä, että olemme eläneet idän ja lännen etuvartiona vuosisadat. Unohtuiko heiltä, että Suomi on arvostettu korkealle omastakin kyvystään huolehtia jopa miltei yksin itsestään. Suomi ei tarvitse Natoa, Suomen kansa ei sitä liittoa halua. Suomi on luotu vaikeina aikoina itää haistelevaksi länsimieliseksi maaksi, joka osaa elää rajalla luoden menestystä taloudessa niin idästä kuin lännestä.

Venäjä tulee jäämään enemmän yksin Euroopassa, toisaalla Venäjä saa kumppanikseen idästä Kiinan ja Intian - nämä ovat huomisen menestyjät. Tämä vuosisata on idän vuosisata. Venäjä maapallon raaka-aineaittana, Kiina maapallon liukuhihnana ja Intia maapallon ohjelmisto-osaamisen tulevana keskuksena muodostavat ylivoimaisen koalition, jossa Suomen Venäjän asiantuntijana on hyvä olla puolueettomuussuhteessa. Erityisasemastaan huolimatta Suomi on osa EU:ta, joka on riippuvainen - tahtoi tai ei - vähintään seuraavat 10-15 vuotta Venäjän energista ja markkinoista omille tuotteilleen.

Paras puolustus Venäjän karhun syleilyyn on kauppa tämän kanssa. Kaupankäyntiin taas Venäjällä kuuluu kulttuurin ja historian tuntemus, arvostus kumppaniaan kohtaan ja rehti meininki. Voisimme lisäksi opiskella Venäjän kieltä ja löytää kaupallisia kohteita myös kolmansista maista - näillä eväillä veli-venäläinen ei ehdi pohtia kovin sotaisasti meidän suuntaan, kun kaupallisilta kiireiltään eivät siihen ehdi. Lisäksi meitä odottaa bonuksena Karjala liittoutumattomuudestamme. Nato-Suomena voimme lopullisesti heittää hyvästit Karjalan palautukselle.

Suomen kansa sanoo seuraavan kerran sanansa eduskuntavaaleissa. On mielenkiintoista nähdä, mitä Nato-kortteja ehdokkaat väläyttelevät, ja onko jokereita takataskuissa. Suurin jokeri tai monille mustapekka on kuitenkin äänestäjillä. Äänestäjät ovat vain kerran neljässä vuodessa kuninkaita - nyt jos milloinkaan kannattaa antaa äänensä kuulua. Äänestänyt henkilö voi ottaa reippaasti kantaa, mutta jos ei ole omaa mielipidettään edes vaaleissa antanut, niin on vaikeaa myöhemmin arvioidakaan. Menipä tuo äänestys miten tahansa, niin tuo Suomen ja Venäjän raja ei siitä mihinkään lähde, oli Nato tai ei.

Ilkka Luoma

Nettilinkki [Natovaikutuksesta väitöskirja, ye-majuri Rainer Peltoniemi]:
-- http://www.tkk.fi/nyt/vaitoksia/vaitostiedotteet_2007/Peltoniemi_Rainer.pdf --

Kuva:
B0002132.JPG. 2. heinäkuuta 2005, klo 16:04. Copyright by Ilkka Luoma 2005. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Linkki kuvaan:
-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/372125642/ --

Kuvateksti:
Lappeenrannassa oli erinomainen mahdollisuus nähdä NATO - maiden lentokalustoa livenä. Taka-alalla USAF:n Stratotanker KC-135 [Boeing], oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Etualalla hienon lentonäytöksen tehnyt Hollannin ilmavoimien General Dynamics F-16 Falcon hävittäjä - vastineena suomalaisilla on - myös amerikkalainen - tosin kaksimoottorinen, McDonnell Douglas F-17 Hornet; molemmat koneet ovat samalta aikakaudelta. Nato-koneet ovat tervetulleita lentonäytöksiin, muutoin niitä ei Suomen taivaalla tarvita.

Orig. sunnuntai, helmikuu 04, 2007

Penttijuhani

lentolehtisten jako on. Ehkä sen toivotaan provosoivan, tuottavan vastareaktioita FSB:ltä. Saimaan kanavaa voi aina pyydellä palautettavaksi kuten Viipuria, mutta on tosi tyhmää ryhtyä yllyttämään paikallisia asukkaita, jos sellaista on tehty Suomen puolelta. Sen voisi tutkia venäläisten kanssa ennen kuin asia saa seurauksia. Eikä FSB:n osallisuutta pidä sulkea mahdollisista vastauksista.

3. polven evakko

Sortavalan tilanne kuvaa hyvin koko Venäjän olemassaolon ongelmaa: Rajaseudut tarvitsevat muhkeita keskushallinnon tukiaisia, taikka muuten väestö alkaa katsella rajan toiselle puolelle, tai jopa unelmoida itsenäisyydestä. 90-luvullakin venäläisen kansan syvät rivit olivat vuorotellen katkeria siitä, että entiset neuvostotasavallat menetettiin, ja siitä että niiden pyörittäminen kulutti Äiti-Venäjän rikkauksia.

Juhani Putkinen

"Sortavala sijaitsee aivan Laatokan kupeessa, Venäjän Karjalassa."

Sortavala sijaitsee aivan Laatokan kupeessa, Venäjän miehitämänä olevassa Suomen Karjalassa.

eerosuonio

Karjalaan näyttää iskeneen vaiva joka Kansainvälisen tautiluokituksen (ICD-10) mukaan on ns. indusoitunut harhaluuloisuus.
"...harhaluuloisuushäiriö, joka on kahden tai toisinaan useamman läheisesti sidoksissa olevan henkilön jakama. Vain yksi henkilöistä kärsii aidosta psykoottisesta häiriöstä, mutta harhaluulot leviävät toiseen tai toisiin ja tavallisesti katoavat, kun henkilöt ovat erillään. Hallitsevan henkilön psykoottinen häiriö on usein, mutta ei välttämättä, skitsofrenia. Sekä alkuperäiset hallitsevan henkilön että levinneet harhaluulot ovat yleensä pitkäaikaisia ja luonteeltaan vainoamis- tai suuruusharhoja.
Harhaluuloiset uskomukset siirtyvät tällä tavoin vain epätavallisissa olosuhteissa. Lähes aina kyseessä olevat henkilöt ovat epätavallisen läheisissä suhteissa ja eristettyinä muista kielellisesti, kulttuurillisesti tai maantieteellisesti. Henkilö, johon harhaluulot siirtyvät, on yleensä alkuperäistä psykoosia sairastavasta henkilöstä riippuvainen tai muuten alisteisessa suhteessa tähän."

Vieras

Ei mikään poliittisesti, tai käytännössä merkittävä, taho ole Karjalaa hamuamassa takaisin, olkaa ihan rauhassa vaan siellä Venäjän maalla, nuorta sukupolvea ei kiinnosta Karjalanne.

salakankee

sanoisin suorastaan delikaattia! Kenellä toimittajalla mahtaa olla kanttia tehdä kysymyksiä tästä yhdentymisestä nyt kun Putin tulee Suomeen! Tässä taas veri punnitaan ja katsotaan kuka on suomettunut ja kuka ei...
Tarjahan tietysti räväkkänä naisena grillaa Vladia asialla koko vierailun ajan se on selvä, mutta mites toimittajat!

Erland Salo

Lentolehtiset ovat tyypillinen Neuvostoliiton/Venäjän käyttämä ja osaama sekä masinoima masirovka.

On aina kysyttävä: "Kuka hyötyy?" Selkeästi tästä pikku höpsähdyksestä hyötyy Venäjän hallitseva luokka sekurokratia. Johtopäätös: Kaiken takana on FSB.

Kumma että FSB ei ole paljastanut joidenkin "suomalaisten" osuutta toimintaan. Ehkäpä kohta julkitulevat Safkan salaiset ulkojäsenet. Kommunisteilla on huikaiseva kokemustausta illegaalista valheita syöttävästä toiminnasta.

Muuan mies

Voisi se olla niinkin että näillä lentolehtisillä Venäjä haluaa kokeilla Suomen reaktioita Karjalan palautuksen kysymyksessä. Halutaan pelotella suomalaisia liittymästä NATO:on ja samalla pohjustetaan oikeutusta tulla hakemaan se loppuosa Suomesta mikä jäi aikoinaan saamatta. En keikkunut täällä vielä viime kahinoiden aikoihin mutta kun lukee noita vanhoja lehtikirjoituksia ymv. niin vähän samantapaista konstia se venäläinen käytti silloinkin saadakseen edes jonkinlaisen verhotun syyn tulla naapuriin kuokkimaan. Muutamien viime vuosien aikana on tähän suuntaan olevia juttuja esiintynyt venäjällä tihenevään tahtiin. Jättäydytään vaan riippuvaisiksi itänaapurista niin kyllä sieltä huolenpitoa meille järjestetään.

M Eiramaa KNFIJV

Jos Jenni Suuntimo puhuu totta, niin tällaisia ovat: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#posters Itse asiassa suomalainen aktivistisolu on tunnustanut tämän lentolehtiskampanjan. Veikko Saksin blogissa esitetään erään knfijv:läisen pienryhmän kommentti, joka viittaisi jutun takana olevan ehkä suomalaisia nuoria aktivisteja http://karjala.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/30/fsb-syyttaa-palelevia-ihmi...

Kovaa tekstiä tuo Jenni Suuntimon tunnustus: "KNFIJV seisoo vankkumatta Karjalan tasavallan itsenäistymis pyrkimysten takana ja tunnustaa julkisesti että me ollaan annettu kymmenille asiamiehille tehtäväks levittää Lahdenpohjan ja Sortavalan alueella ja koko Suomen Viipurinläänissä näitä flaijereita ja jullareita.

Sortavalan lentolehtisten takana epäillään olevan muitakin kuin suomalaisia ja ProKarelia. Uusimpana epäiltynä on siis Bryssel. Kauppalehdessä muuten epäillään minua henk.koht. http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=3...

Mutta onko Brysselissä vai Kremlissä vai jossain muussa disinfopajassa luotu tuo uusi muka aseellinen siipi KNFIJV-CES, joka uhkailee jo Eugen Schaumanin nimeäkin väärinkäyttäen. Olemme irtisanoutuneet tuommoisesta touhusta kategorisesti: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/83937-pietarissa-rajahti-pommi-%E2%80%9...

Toivoa sopii, että FSB mieluummin lukisi käsi sydämellä mitä kansalla on asiaa kuin keskittyisi "syyllisten" etsintään.

Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV-CARSFI
Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä
vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
- Mitäs me sanottiin! Oltiin oikeassa alusta alkaen!