Pääsihteeri Anders Fogh Rasmussenin mukaan Nato voisi lisätä toimia terrorismia, tietokonehyökkäyksiä ja merirosvousta vastaan, jos sen roolia uudistettaisiin.
– Nato voisi olla paikka, jossa vaihdetaan näkemyksiä ja kokemuksia kumppaneiden kesken globaalisti, Rasmussen sanoi Münchenin turvallisuuskokouksessa sunnuntaina.
Hän vetosi Intian, Kiinan ja Venäjän apuun erityisesti Afganistanissa.
– Intialla on osuutensa Afganistanin vakaudessa kuten myös Kiinalla. Molemmat voisivat auttaa kehittämään ja jälleenrakentamaan Afganistania. Sama koskee Venäjää.
Venäjä suhtautuu Rasmussenin ehdotuksiin epäillen. Duuman edustaja Konsantin Kosatshev arvioi, ettei Nato ole pohjimmiltaan muuttunut, vaikka se pyrkii toimimaan yhä globaalimmin.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
NATO on jäsenvaltioidensa PUOLUSTUSLIITTO peruskirjaltaan
NASTO ei ole kansainvälinen ilmastonsuojeluyhdistys.
NASTO
Ei niin! NASTO on The Northeast Association of State Transportation Officials.
nato kaipaa Rasmussenin
Mukaan apua Afganistanissa Venäjältä, HAHAHA...! Ei voi kuin nauraa, ensin siellä sössittiin tulitikkuleikeissä Talebanien kanssa ja nyt kaivataan sitten apua entiseltä viholliselta entistä ystävää vastaan.
hauska
ilmaus
Lisää viattomien tappoja
Lisää viattomien tappoja kaukoohjattavilla ohjuksilla ilman oikeudenkäyntiä ?
2010 luku.....
nato on
amerikkalaisintressien eturyhmä
amerikkalaisten sana on siellä yli kaiken - lisäksi amerikkalaiset törmäilevät maailmanpolitiikassa niin yk:stya kuin natostakin piittaamatta - mutta sitovat sitten molemmat omien toilailuidensa jälkien siivoojiksi
on aika ruveta näkemään että amerikkalaisten pyyteille pitää alkaa nousemaan vastapainoja - aitoja sellaisia
saksan ehdotus euroopan omaksi puolustukseksi on yksi sellainen - tosin erittäin tarpeeton jos amerikkalaisten kriisiyttävästä sähläilystä eu:n ja venäjän vuorovaikutuksessa
päästään irti ja eu ja ja venäjä pääsevät luontevaan kaikentasoiseen vuorovaikutukseen johon niillä on mitä luontaisimmat edellytykset - jolloin sodan uhka on aivan olematon
maailmanpolitiikan pahin ongelma on amerikkalaiset - myös natossa
Mjaah..
Sinänsä kaunis ajatus, siitä, että kun kaikki pitävät toisiaan kädestä, niin sotia ei tulisi. Jos globaali talous ei olisi tällä hetkellä, mitä se on niin, kahakoita olisi varmasti paljon enemmän. "Kaikki" tarvitsevat toisiaan tavalla
,tai toisella ja juuri talous luo näitä välttämättömiä kaverisuhteita. Miksei siis ehkä natokin, mutta aika on ehkä hieman huono "läpinäkyvä" kosiskella uusia maita, kun ollaan kaulaa myöden paskassa esim. Afganistanissa.
Naton lähtökohdat tuskin ovat muuttuneet puheista huolimatta, mutta ehkä ne muuttuisivat vuosien aikana. Synteettinen terrorismi ja sitä vastaan sotiminen pitävät huolen siitä, että asioista oikeasti TIETÄVÄT ihmiset eivät tule koskaan kannattamaan natoa.
Venäjä tukee
taistelua Afganistanissa myöntämällä läpikulkuoikeuden NATO:n sotilaskuljetuksille. Pelkästään Viron kautta kulkee noin 300 rautatievaunua viikossa.
Samoin Venäjä on lähettänyt henkilöstöä taisteluun Afganistanin huumeongelman ratkaisemiseksi. Huumeiden reitti Venäjälle / Venäjän kautta on valtava.
STT-HS ei korosta Venäjän teknistä apua ISAF:lle
Jostain syystä Suomessa on Sanomalassa uutispimento sen suhteen, miten paljon Venäjä ja Uzbekistan ovat suostuneet tukemaan NATO:n logistiikkaa. Enää ei tarvitse kuljettaa kaikkea hankalasti Pakistanin kautta laivalla.
Venäjä-viha laimenisi Suomessa sitä mukaan kun tieto Venäjän tuesta Yhdysvalloille Afganistanissa lisääntyisi.
Marsilaiset tulevat, mutta...
... ehkä järjestäytyvät parijonoon muodostakseen Helsingin läpilkulkevan paraatin? Jossa osoittavat kunnioitusta ohimarssien Mannerheimin patsaalle ja kiiloittavat edistyksellisellä teknologialla patsaan pulun paskasta. Tuntematon sotilas on Marsilaisten Aapinen.
Marsilaiset hävittävät Kiasman
Isänmaallisina ruotsalaisuuden kannattajina marsilaiset hävittävät Kiasman pilaamasta Mannerheimin maisemia. Marsilaiset myös vaihtavat Finlandia-talon seiniin kestävät laatat museovirastolta ja aaltolaisilta lupaa kysymättä.
Opetusministeri jättää valituksen asiasta Euroopan unioniin ja puhemies vaatii eurooppalaisen NATO:n tukea, edes yhtä korusähkettä, jossa lukee "Me tuemme teitä!".
Stubb lähtee Rasmussenin luoksi sopimaan siitä, voisiko Kurt Westergaardia lainata Helsingin Sanomiin piirtämään ilkeitä kuvia pienistä vihreistä miehistä (ei Osmo Soininvaarasta).
Perussuomalaiset tekevät oppositiojämien kanssa välikysymyksen sitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä moniarvoisuuden ja järjenkäytön sekä pieniin vihreisiin miehiin kohdistuvien ihmisoikeuksien loukkausten lopettamiseksi.
Pitkät muistit Pakistanissa
Rasmussenille tiedoksi: Pakistan on islamilainen valtio ja melko vanhoillinen sellainen. Niin että ne kuvat ne kuvat.
Afganistanissa
taistelee tälläkin hetkellä venäläisiä sotilaita,jotka ovat olleet siellä aiemmin Venäjän asialla ja hävinneet. Palkkasotilaille on samantekevää kenen joukoissa taistellaan.
Globaalin väestönkehityksen strategisissa suunnitelmissa,jotka perustuvat vaikkapa elintarvikkeiden riittävyyden laskelmille tai länsimaisen hyvinvoinnin jatkuvuuden takuille, huomioidaan,että sotilasliittojen tehtävänä tulevaisuudessa on tukea eri maiden omia sisäisiä väestönsäätelyn menetelmiä.
Sotilaita oletetaan tarvittavan esimerkiksi paikallisten suurten ja laajojen yleislakkojen tai muiden peruselintasoa horjuttavien katastrofien rauhotteluun. Ruumiita saa tulla.
Yli rajojen laajennut tietoyhteiskunta on esimerkki uudesta tasosta, jossa luodaan väestölle riippuvuus välineestä, jonka toimivuus vaatii turvarakenteita rikollisuutta vastaan heti alusta lähtien. Turvatyöpaikat taataan teknologian kehityksen rinnalla.
Kaikki sotilasmahdit haluavat maailmanlaajuisiksi
Maailmanlaajuisiksi sotilasmahdeiksi halusivat Napoleonin Ranska, Hitlerin Saksa ja niin edelleen. Rauhaa ja turvallisuutta nekin halusivat levittää ja varmistaa, oman ilmoituksensa mukaan ja omalta kannaltaan. Että eipä mitään uutta tässä uutisessa.
Imperialismi on äärioikeistososialidemokratian korkein muoto.
Karl Marxin mukaan tosin vain kapitalismi, mutta marksilaisuuden voi toki päivittää Marx 2.0:ksi.
Jalo ajatus, ei enää sotia kun kaikki ovat samassa liitossa
:)
Aldous Huxleyn
dystopiakaavailut tulevat päivä päivä lähemmäksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uljas_uusi_maailma
kysymys kuuluu vain että onko se hyvä vai huono juttu?
-hallitsevien mielestä tietenkin hyvä juttu, mutta 99,999% mielestä tai ainakin kuuluisi pitää huonona
"Nato voisi olla paikka,
"Nato voisi olla paikka, jossa vaihdetaan näkemyksiä ja kokemuksia kumppaneiden kesken globaalisti"
Sitä varten on YK.
Natoa ei pitäisi muuttaa. "If it's not broken, dont fix it"
Jos Lipponen olisi NATO:n pääsihteeri
Niin pekkarointi ja paikallisten ihmisten asioiden ajaminen olisi maailmasta loppu.