Raivaustyöt olivat vielä yöllä kesken. Viranomaiset arvioivat, että raunioista saattaa löytyä lisää ruumiita. Joidenkin tiedotusvälineiden mukaan kuolleiden määrä voi nousta jopa 50:een.
Voimalaitos sijaitsee Middletownissa noin 150 kilometrin päässä New Yorkista. Räjähdys tuntui naapurikaupungeissa saakka.
Onnettomuuspaikalta näkyi kilometrien päähän mustaa savua.
- Koko talo tärisi, ja luulin että puu kaatui talon päälle, lähistöllä asuva Steve Clark kuvaili.
Pormestari Sebastian Giuliano oli lähdössä kirkosta, kun kuuli räjähdyksen.
- Se tuntui melkein kuin yliäänipamaukselta, pormestari kuvaili uutistoimisto AP:n mukaan.
Turman syystä ei ollut tietoa. Pormestarin mukaan kyseessä oli onnettomuus, eikä terrori-iskusta ole viitteitä. Voimalassa oltiin räjähdyksen aikaan testaamassa laitteita, jotka oli tarkoitus ottaa käyttöön ensi kesänä.
Voimalaitos kuuluu Kleen Energy -yhtiölle.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Länsitekniikkakin pettää
"Räjähdys tuntui naapurikaupungeissa saakka."
Oli Luojan lykky, että räjähdys tapahtui sunnuntaina. Arkena uhreja voisi olla moninkertainen määrä.
Vaikuttaa siltä, että kaasu ei ole mitenkään ongelmaton energiamuoto.
maakaasu on metaania eli samaa kuin suolikaasu suomeksi
kyllä se paukkuu siellä sun täällä kun olette vain kuulolla.
Sen kauheampi muoto on leija, joka tarraa kurkkuun salakavalasti ja melkein hengen vieden