Sunnuntai 27.5.2012

Näistä Venäjän naapurit huolestuivat

Luotu: 
8.2.2010 17:27
Päivitetty: 
8.2.2010 17:45
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Ranska on luvannut myydä Venäjälle näitä Mistral-luokan aluksia Venäjän pienten naapurimaiden porusta huolimatta.

Venäjä ryhtyy uudistamaan laivastoaan ranskalaisilla sotalaivoilla. Ranskan puolustusministeriö kertoi maanantaina, että Venäjälle myydään Mistral-luokan helikopteritukialus ja lisäksi neuvottelut ovat käynnissä kolmen vastaavan aluksen myynnistä.

Mistral-luokan laiva pystyy kuljettamaan 16 helikopteria, neljä maihinnousualusta ja jopa 70 ajoneuvoa. Sotilaita siihen mahtuu 900.

Kauppojen taustalla on ilmeisesti Venäjän halu remontoida laivastoaan, jonka puutteet kävivät ilmi sodassa Georgiaa vastaan vuonna 2008. Venäjä ei kyennyt viemään Mustanmeren rannikon hallintaa Naton aluksilta, ja laivaston toiminta oli muutenkin hidasta.

Laivakaupat ovatkin herättäneet huolta Georgiassa sekä muissa Venäjän pienissä naapurimaissa. Myös sen Nato-liittolaiset ovat tiedustelleet kaupan taustoja ja Ranskan motiiveja varustaa Venäjää.

Yhdysvaltain puolustuministeri Robert Gates on uutistoimisto DPA:n mukaan ilmoittanut tyytymättömyytensä kauppoihin.

Ranskan puolustusministeri Herve Morin on puolestaan perustellut kauppoja sillä, että "Ranska haluaa kehittää luottamukselliset suhteet Venäjään".

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TSV

"Myös sen Nato-liittolaiset ovat tiedustelleet kaupan taustoja ja Ranskan motiiveja varustaa Venäjää."

Hmm.. Olisiko RAHA?

Sokarates

Ranska tekee viisaasti kun myy osaamistaan, jenkkejä tietysti vit.....kun eivät voi mitään.

Tilaus työllistää Ranskan telakoita kivasti.

semi

aseita käytänössä kaikille mahdolisille maille välittämättä lainkaan demokratiasta, auta armias jos joku muu tekee niin. Silloin vedotaan demokratiaan, Ranska katsoo että Nato tarvitsee Ranskaa mutta Ranska on Ranska ja tekee niin kuin parhaaksi katsoo, myös Nato maana.

No johan on perkele!

"Yhdysvaltain puolustuministeri Robert Gates on uutistoimisto DPA:n mukaan ilmoittanut tyytymättömyytensä kauppoihin."

Mitäs se USA:lle kuuluu kahden itsenäisen valtion välinen kaupankäynti? Se on kahden kauppa ja kolmannen korvatillikka.
USa:lla on kumma tarve olla suuna ja päänä joka paikassa hyppimässä kaikkien silmille. Kuin pikkukakara, jolla on liian pieni pää ja liian isot nyrkit.

Vieras

"Mitäs se USA:lle kuuluu kahden itsenäisen valtion välinen kaupankäynti? "

No kai vapaassa maailmassa jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä.
Ehkä USA:lla on jotain hampaankolossa Venäjää vastaan, niin kuin sinulla näyttäis olevan USA:n suhteen.

Vieras

Kauppa se on joka kannattaa ja lisää toimeliaisuutta ja vaurautta. Nyt sitten Ranskassa. Asia ei kuulu USA:lle, joka on jäämässä eläkkeelle maailmanpoliisin virasta, kun rahkeet eivät riitä. Tämän on vuosisadan parhaita asioita.

mike/78

Joutuu Suomikin tekemään merkittäviä muutoksia maapuolustus suunnitelmiin. Mikäli noita itämerelle uitetaan.
Maihinousun uhkaa ei tähän menessä ole ollut.
Minkälaisia investointeja tämä tarkoittais Suomelle?
Kilpavarustelelu on kivaa..

Tynkä-Karjalan Antti

Maihinnousprikaatin alukset siis olemassa. Ei nähdä vielä `Zapad-2010´ -sotaharjoituksessa, mutta kyllä ne vielä ehtivät:

"Kauppojen taustalla on ilmeisesti Venäjän halu remontoida laivastoaan, jonka puutteet kävivät ilmi sodassa Georgiaa vastaan vuonna 2008."

Mikäköhän lie hyökkäyskohde?

Wieras

Venäläiset osaavat mestarillisesti hajoita ja hallitse -taktiikan diplomatiassaan.
Ensinnä se pyrkii pitämään hyvät välit ja liikesuhteet muutamiin merkittäviin lähellä sijaitseviin maihin, kuten Saksaan ja Suomeen, sekä niihin entisiin alusmaihinsa, joissa on sille myötämieliset hallitsijat. Kun Suomi, Saksa ja kumppanit ovat taskussa, pystyy Venäjä höykyttämään ja kiristämään Viron ja Georgian kaltaisia entisiä alusmaitaan muiden siihen puuttumatta.

Ei myöskään liene sattumaa, että esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä on vuodesta toiseen roikkumassa joitain ratkaisemattomia kysymyksiä puutulleista rekkajonoihin. Kun sitten taas tulee aika töniä pienempiä, ei Suomi uskalla asiaan puuttua, jotta ei vaarantaisi keskeneräisten asioiden ratkaisuja.

Tämmöisillä laivakaupoilla epäilemättä Venäjä saa taas aiheutettua eripuraa Nato-maiden keskuuteen.

tapio_o_neva

"Tämmöisillä laivakaupoilla epäilemättä Venäjä saa taas aiheutettua eripuraa Nato-maiden keskuuteen."

<b>Italia, Ranska ja Saksa rakentavat suurta yksimielisyyttä ja yhteistyötä Venäjän kanssa.</b>

Brandheim

Ostakoon venäjä vaan aluksia,saa taas kansa syödäkseen ruohoa.Mitä venäjäkin pelkää.Sisäistä korruptiota, kun kaikki on toisiaan vastaan.Ei se onnistu tälläkään hetkellä valloittamaa maailmaa,kun ei ole pystynyt hoitamaan muutamaa tsetseeni ukkoa 120 vuodessa.

Alppisirkka

panssarivaunussa on viisi vaihdetta taakse ja yksi eteen, jos joku hyökkää takaapäin. Sama veret seisauttava karkuunlähtönopeus lienee vakiona näissä vesipurkeissakin...

Mertsu

Venäjä aikoo artikkelinne mukaan hankkia kyseisiä Mistral-luokan sotalaivoja.Missä se muumimamma ja ne suomen rauhanpuolustajat nyt ovat.Putinin saapuessa seuraavaksi Suomeen on järjestettävä mahdollisimman suuri mielenosoitus.

Kyseisen tapahtuman voisi organisoida vaikka kaikkea liikkuvaa haukkumaan tottunut sdp:n eduskuntaryhmä ja toveri Tennilä (isompi tai pienempi) joukkoineen.

Itämereen rakenettavan kaasuputken Suomen osuuden käsittely
lopetettava välittömästi

Tämä on törkeää pienten valtioden kuten Suomen pelottelua!!

Suojärvi

No niin...siitä siten vaan Venäjä sen kaasuputken vahtiin. Joo...ei näytä olla turvallisuusuhka tää kaasuputki niinko Suomen hallitus jauhaa....Halonen, haloo herää ja rohkase ittesi!!!

MacLindholm

"Venäjä käyttäisi noita aluksia sodassa Nato maita vastaan. Ranskakin on Nato-maa. Suurin uhka kohdistuu pieniin Baltian maihin, jotka ovat nekin Nato-maita joten tuon mittakaavan asemyynti Venäjälle on erittäin kyseenalaista."

"Samaa koskee Suomea. Nämä kaupat ovat uhka myös Suomelle. Koko Itämerelle olisi parempi että kauppoja ei syntyisi. Georgiasta jms. puhumattakaan."

Näillä Mistral-luokan aluksilla ei ole sotatilanteessa mitään asiaa 100-200 kilometriä lähemmäksi mitään rannikkoa, joka ei ole laivojen omistajan käsissä. Jos kyseisen rannikon omistaja on joku muu, niin pitää ottaa vielä huomioon kyseisen maan laivaston ohjusveneiden/meritorjuntaohjuksia kantamaan kykenevien ilma-alusten toimintasäde. Yleensä toimiakseen sotatilanteessa ne vaativat vielä toiminta-alueelleen täydellisen ilmaherruuden. Venäjä pystyy tällaisen ilmaherruuden toteuttamaan nykyisilläresursseillaan hyvin rajallisella alueella oman rannikkonsa läheisyydessä, koska sillä ei ole varsinaisia tukialuksiksi laskettavia yksiköitä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näillä aluksilla ei ole mitään asiaa esim Itämerelle, jos vihollisena on Suomi, Ruotsi tai Natoon kuuluva maa, sillä kyseisen maan rannikko pitäisi ensin miehittää varsin syvälle sisämaahan, että näillä uskaltaisi merelle lähteä. Jos taasen kyseinen rannikko on jo otettu haltuun, niin mitä näillä aluksilla Itämerellä tehtäisiin?

Sama pätee myös Mustalla merellä, sillä Nato hallitsee ilmatillaa sen yläpuolella halutessaan johtuen siitä, että Nato-maat ympäröivät merta pientä kaistaletta lukkuunottamatta. Ainoa järkevä käyttö näille aluksille on siis valtamerilla. Toisaalta koska kyseiset alukset tarvitsevat suojakseen sotatilanteessa ilmaherruuden, niin niillä ei ole sielläkään mitään käyttöä, koska Natolla (USA:n potentiaalilla) on ilmaherruus kaikkialla valtamerilla halutessaan.

Ainoa tarkotus kyseisillä aluksilla on siis sisäpoliittinen ensisijassa ja toisaalta poliittinen ulkopolitiikassa <nATON KUMPPANINA. Näillä vehkeillä ei siis pelotella yhtäkään kehittynyttä länsimaata eikä varsinkaan sellaista, jolla on Naton tuki. Yksi alushan pysty kuljettamaan kohteeseen tasan yhden mekanisoidun pataljoonan. Kolmella kuljettaa prikaatin. Se on uhka ehkä jollekin kehitysmaalle, mutta ei muille.

Näillä aluksilla on muuten Wärtsilän potkurikoneisto. Onnea osakkeenomistajille.

Ilkka Luoma

Venäjä on tänään pienin uhka Itämerellä - kaasuputki on turvallisuuspassi

Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto oli ylivertainen voitaja II Maailmansodassa - voidaan sanoa, että Josif Stalin veti nenästä kaikkia ja ulotti valtansa laajemmalla kuin koskaan. Loppu onkin historiaa. Nyt kun Venäjä tekee miltei mitä tahansa on se uhka läntiselle sivistykselle ja demokratialle kaasuputkesta alkaen.

Uutisointiin pomppasi tieto, että Venäjä hankki Itämerelle korvaamaan vanhoja romujaan uuden ranskalaisvalmisteisen maihinnousutukialuksen - syntyi äläkkä jälleen Venäjän aiheuttamasta turvallisuusriskista. Venäjä hankki ko. aluksen turvaamaan valmistuvaa kaasuputkea, jotta mm. saksalaiset saavat ostamansa kaasun turvallisesti ilman, että putkilinjan välissä olevat maat pääsevät kiristämään toimituksia.

Itämeren kaasuputki on kaikille Itämeren rantavaltioille turvallisuuspassi. Mutta mitä kirjoitimme jo aiemmin aiheesta - Venäjän karhun uhasta ja pelosta —

[23032007 … Venäjä ja Saksa tekivät energiasopimuksen kaasun toimituksesta Itämerta pitkin - se onkin nyt uhka Itämeren rauhalle. Puola vakavoitui, kun Venäjä korvaa vanhentuneita käyttökelvottomia aseita Leningradin puolustusalueella. Venäjän sukellusveneet ovatkin nyt suuri uhka, kun niitä sijoitetaan puolalaisten mukaan miltei EU:n sisämerelle … ]

Vaalit lähestyvät. Miksi YLE - kansalaisten lupamaksuin rahoittama radio- ja televisiotoiminta - aloitti systemaattisen Nato-pohdiskelun juuri varsinaisen vaalipäivän alla. Vain Kokoomus on liputtanut Naton puolesta vastoin enemmistökansan mielipidettä.

Kokoomus on galluppien mukaan nousemassa kahden suuremman sekaan, mutta halusiko YLE vahventaa karismaltaan toistaiseksi epävarman Jyrki Kataisen osakkeita julistamalla Venäjä vakavuutta ja uhkaa juuri nyt.

Tunnetusti Neuvostoliiton armeija jäi Reaganin jalkoihin tähtien sodassa. Nykyisen Venäjän armeija on vain muisto siitä 1970- ja 1980-luvun todellisesta iskukunnosta, suurin osa silloisista moderneista amerikkalaisillekkin hanttiin tarvittaessa panevista aseista on umpiruosteessa käyttökelvottomina. Entiselle suurvallalle se on kuin potenssittoman miehen mieli elämänsä haaremissa. Mainittakoon, että USA käyttää yli puolet koko maapallon asevarustelusta ylläpitääkseen maailmanpoliisi rooliaan.

Nyt Venäjästä tehdään uhkaa urakalla, apuun hälytettiin Suomen suurlähettiläät arvioinnilla huippuasiantuntijuudesta. Eilisen asiantuntemus ei sovi enää tämän päivän suurvalta- ja suurvallaksi pyrkimyspolitiikan arviointiin. Mooses Lipponen isällisesti rauhoitteli kekkosmaiseen sävyyn sopuisuutta ja harkintaa olla tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lipponen kasvoi valtiomiesmittoihin valtansa viimeisenä päivänä.

YLE jopa ilmaisi vajaamittaisena ilakointina, että ”sokeat reetat” luulevat nukkuvansa läpirauhallisen Venäjän karhun käpäläkehdossa tuuditellen rauhaa ja rakkautta maiden keskinäisyydessä. Tästäkin piti saada tölväisy enemmistökansan käsityskykyyn nykytilanteesta. Näyttäisi siltä, että suuri kansa osaakin ajatella maatiaisjärjellä huomaten, ettei Venäjällä ole mitään järkevää syytä Suomen alistamiseen.

Venäläiset liikemiehet ja varakkaammat kansalaisetkin kärräävät rahaa ja ostovoimaa kovina valuuttoina suomalaiselle elinkeinoelämälle viestien haluaan tehdä kauppaa ja näyttää kykyään. Kaupallisesti aktiivinen maa ei ehdi sotia.

Sitoutumaton maa saa päinvastoin erityishuomiota luotettavana kauppakumppanina ollen rajoittamatta toimiaan mihinkään sotilasblokkiin. Suomen tie vapaudessa on sitoutumattomuus ja liittoutumattomuus.

YLE hoksasi vieläpä haastatella erään Pietarin alueen oppikoulun nuorkoululaisia, joille oli sopivasti syötetty sanat suuhun jo 1990-luvun sotilasopeista, joissa Suomi kategorioitiin Nato-maaksi - olematta sitä. Meiltäkin saa tarvittaessa vaikka millaisia lausuntoja - tilauksesta. Mielenkiintoista on se, että Venäjän eittämätön voimamies Vladimir Putin ei ole koskaan näin sanonut.

Tunnetusti Putinin sana on ”laki” Venäjällä. Venäjä on vahvojen johtajien maa ja he tunnetun mieluusti neuvottelevat tyylillään vahvojen vastinkumppaneidensa kanssa - muistamme Saksan Schröderin ja Putinin läheisen liiton - vaikka luulisi, että juuri nämä olisivat taistelukumppanit, tappoivathan ne toisiaan muutamia miljoonia viimeisessä tosikoitoksessa.

YLE onnistui löytämään lähes kaikesta uhkaa, vakavaa pohdintaa ja miltei vihaa - ymmärtämättä, että Venäjä hakee vain asemaansa uudessa energiasuurvaltasemassaan. Venäjä on aina ollut tsaareista lähtien Eurooppalainen suurvalta - suoraviivaisen reipas esiintyjä (myös eräät armeijan upseerit, kuten kaikissa muissakin maissa), jonka kanssa tulee toimeen kun ymmärtää, että kaikki muiden sisäiset asiat eivät kuulu meille länsimarkkinamekanismi eurooppalaisille.

Suomi on tunnetusti maa, joka laittoi suurelle Neuvostoliitolle hanttiin toisen suuren, Saksan itsekkään merkittävällä avustuksella (1944 kesä). Suomalaisten paras rauhan- ja kaupankäynnintakuu on välittömät suhteet niin Venäjälle kuin Saksaankin.

EU, Saksa veturinaan, hiljalleen muodostaa eurooppalaiset voimat - irtiotto USA:sta sotilaallisesti voi tapahtua jo 10-20 vuoden kuluessa, jonka aikana USA saa pohdittavaa idän jättiläisestä - Kiinasta. Kiina ei mm. hyväksy USA:n lausuntoa toimiensa vapauteen ketä tahansa kohtaan avaruudessa, merellä ja ilmassa, jos se kokee uhkaa omalle kansakunnalleen.

Saksa ja Venäjä ovat sidotut yhteen - tässä liitossa sopuisuuden takaa historiallinen arvostus ja voima - Venäjä tuntee Saksan kyvyt ja Saksa tuntee äitivenäjän voimat ärsytettynä. Puolaiset, virolaiset, liettualaiset ja muutkin läpijuostut pelkäävät, heidät miehitettiin mennen tullen, Suomi seisoi pystyssä ja Venäjän voimamies Putin tietää erinomaisen hyvin tämän asian.

Ei tarvitsisi kuin haastatella tiettyjä turkulaisia, niin he tietäisivät mikä on Putinin todellinen arvio Suomesta - sieltä ei löydy mitään Suomen valloitusintohimoa. Putin peräänkuuluttaa kauppaa ja yhteistoimintaa. Mistä YLE saa tuntumaa Venäjän uhkakuvasta Suomea kohtaan?

Suomen suurin uhka on liittyminen NATOon - meidän ei tarvitse kulkea sopulilauman mukana USA:n talutushihnassa. USA on osa uhkakuvaa koko maailmalle. Muistatteko sellaisen aikakauden viimeisen sadan vuoden aikana jolloin USA ei olisi sotimassa, ja mikä mielenkiintoisinta - se on aina tapahtunut heidän omien rajojen ulkopuolella.

Syykin on selvä - USA haluaa olla maailman poliisi ”vapauden ja vapaan kaupan” esitaistelijana turvaten oman raaka-aineiden, energiavarojen saannon sekä omien kauppatuotteiden vapaan kulkemisen - vaikka väkisin. USA harjoittaa jatkuvasti agressiivisesti armeijaansa päämääränä kyetä iskemään mihin tahansa maapallolle.

Suomen ja Venäjän keskinäinen, tavanomainen sekä suhteellinen sotilaallinen tasapaino on paljon lähempänä tosiaan kuin oli muinoin Vietnamin ja USA:n - muistamme kuinka koitoksessa kävi. Oman maansa puolustajat ajoivat USA:n pois isiensä mailta. USA:n kotirintama kyllästyi turhaan tapattamiseen kaukana kotoa, ilman mitään järkevää syytä. Kuinka on muuten nyt Irakissa? Mitä seuraavaksi?

USA on NATOn kiistaton johtaja. USA menetti monia poikiaan Vietnamin viidakoissa - kuolleina, rampoina, skitsoina ja huumeriippuvaisina - miltei saman määrän kuin Suomi isänmaansa puolustustaistelussa 1939-1940 ja 1941-1944. Vietnam jäi valloittamatta samoin kuin Suomi.

Todellinenkaan suurvalta ei kykene murskaamaan yhteishenkeä ja puolustustaistelun motivaatiota, kun isät ja pojat ovat taistelemassa omasta vapaudestaan, perheiden puolustamisesta ja oman maansa koskemattomuudesta.

Venäjä ei ole uhka Suomelle, halusivat sitä niin Sanoma Oy:n Helsingin Sanomat, Janne Virkkusen kynällä, tai eräiden maakuntalehtien päätoimittajat. Nyt tähän kansalaisten enemmistön vastaiseen koalitioon liittyi myös verhotummin YLE - jonka kustannukset haetaan juuri sieltä kansan syvistä riveistä, jotka tavallisina kansalaisina nyt sunnuntaina ratkaisevat vedenjakajaeduskunnan kokoonpanon.

Lopuksi:

Suomen paras puolustus on vahva itsenäinen armeija. Meillä on puolustusvoimien ylläpitoon rahaa, kansalla on tahto ja nyt se pitää siirtää uudelle eduskunnalle. Armeija saakoon kaikki järkevät aseensa ja varansa, mitä se tarvitsee ylläpitääkseen uskottavaa puolustusta ja yleistä asevelvollisuutta.

Armeija saakoon myös rahansa sellaisiin aseisiin ja joukkoihin, että mikä tahansa vihollinen jättää Suomen rauhaan jo suunnitteluvaiheessa - vaikka voisikin sen valloittaa, mutta liian kalliilla hinnalla.

Kansakunta voi pysyä lujana ja pitää Suomen kaiken sen todellisen uhan ulkopuolella mitä neljä kirjainta - NATO - merkitsevät. Suomen tulevaisuus on suoraviivaiset kauppasuhteet mm. niin Saksaan, Venäjälle kuin huomisen uudelle supervallalle Kiinaan.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
http://www.facebook.com/first.ilkka

Kuva 1.:

http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263550/ — [B0002238.JPG]

Kuvateksti 1.:

Ranskalainen Nato-kone [ Dassault Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.

Kuva 2.:

http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263582/ — [B0002220.JPG]

Kuvateksti 2.:

Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit.

Kuvia saa linkkien alta käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 2. heinäkuuta 2005, Lappeenranta. Copyright by Ilkka Luoma 2005.

Kippari

Putin tulee Helsinkiin Itämerikokoukseen. Tässä yhteydessä voisi Putinille esittää toivomuksen siitä, että nämä aseisiin käytettävät rahat sijoitettaisiin mieluummin Pietarin jätevedenpuhdistamoihin. Neuvostoliiton iskulausehan oli Itämeri rauhan meri.

Ola

Neljällä "Mistralilla" saadaan nopeasti tuotua paikalle maihinnousuprikaati ja luotua painopiste maavoimien vastaatulolle. Kyseessä on vahva tulivoimainen joukko.
Missä Venäjä aikoo sitten tätä käyttää onkin jo toinen kysymys. Onko kyseessä Mustameri, Itämeri, Pohjoinen Jäämeri vai Tyynimeri, tuskin Atlanti ellei se aio Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan.

Japani ja Kiina tuskin tulevat kyseeseen kuten ei USA:kaan eikä Keskinen Eurooppakaan. Baltian maat voivat hieman vavista. Niillä ei ole yksinään mitään mahdollisuuksia tätäkään joukkoa vastaan, kun mukaan liittään vielä maa- ja ilmavoimat. Saarto on valmis. Haukkapala on suussa.